Mike Tyson puhuu Mike Tysonista
En tiennyt Mike Tysonista paljoakaan, enkä oikein välitä nyrkkeilystä (vaikka se onkin ainoita urheilulajeja, joista on tehty todella hyviä elokuvia). Mutta James Tobackin dokumentti ystävästään Tysonista on erinomainen.
Tyson puhuu suoraan kameralle puolitoista tuntia. Ketään muuta ei ole haastateltu. Väliin on leikattu arkistopätkiä uralta ja uutisista, joihin mestari joutui usein ikävistä syistä.
Tylsää? Ei, vaan äärimmäisen vetävää.
Tyson ei pidättele vaan puhuu suoraan myös hyvin henkilökohtaisista asioista. Muistoista kasvaa tavallaan koskettavakin henkilökuva miehestä, joka saavutti kaiken ja antoi sen sitten mennä.
Tyson ei välttämättä kadu, muttei ole ylpeäkään. Eikä hän pidä itseään nyrkkeilijänä – hän on kerran ollut sellainen, ja mestari, mutta se vain tapahtui. Kehuskelu ei kuulu hänen tyyliinsä.
Tietysti hän vähättelee rumimpia sattumuksia ja väkivallanpurkauksiaan, mutta se on osa monitasoista kuvaa. Katsoja saa itse päättää, mitä ajattelee Tysonin vähän säälittävistäkin kiukkuiluista esimerkiksi Don Kingiä ja häntä raiskauksesta syyttänyttä naista kohtaan.
Pitkän linjan omapäisenä independent-ohjaajana tunnettu ja Hollywoodissa välillä käsikirjoittajana (mm. Bugsy) työskennellyt Toback itki noustessaan lavalle elokuvan jälkeen. Tyson ei itkenyt. Hän ei myöskään kestänyt katsoa elokuvaa kokonaan yleisön kanssa vaan poistui ydinseurueensa kanssa jo parinkymmenen minuutin jälkeen aulaan odottelemaan.
Elokuvassa näkee, ettei Tysonin silmistä edes tule kyyneleitä. Silloinkin kun hän nyyhkyttää, vajoaa tunteisiin ja mutristaa tatuoidun naamaansa, ei kyyneliä vain tule. Näky on säväyttävä, lähikuvassa ja isolla kankaalla. On vaikea keksiä traagisempaa äärimmäisen maskuliinisuuden ilmentymää.
”Muhammad Alin ja Miken ero on siinä, että Ali näytteli puhuessaan hurjia, mutta Mike ei koskaan näytellyt. Hän oli aina oma itsensä”, Toback kertoi kun haasttelin häntä ja Tysonia lauantaina.
”Kun katsoimme elokuvan yhdessä ja Mike näki sen ensi kertaa, sen päätyttyä hän sanoi, että tämä on aivan kuin kreikkalainen tragedia, ongelma on vain siinä, että olen itse päähenkilö”, Toback paljasti.
Vähäpuheisesta ja ujosta Tysonista sai irti vain yksittäisiä lauseita. Hän ei pidä julkisuudesta, mutta Cannesiin pääsy oli selvästi miellyttävä ja kiinnostava kokemus.
Ohjelmistossa on myös toinen dokumentti moniongelmaisesta urheilijasta, Emir Kusturican ohjaama Maradona. Näitä kahta lajiensa huippua yhdistää sattumalta erikoinen poliittis-esteettinen seikka. Tysonilla on Che– ja Mao-tatuoinnit. Maradonalla taas on FidelCastro -tatuointi.