Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Mieletön elokuu ja komedian tekemisen sietämätön vaikeus

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 10.10.2013 07:01

Komedian tekeminen on vaikeaa, ja huonon komedian katsominen vaivaannuttavaa. Taru Mäkelän ohjaama elokuvaversio Varastosta onnistui ja menestyi. Mäkelän uusi, romanttisempi komedia Mieletön elokuu on piinaa.

Vuoteen 1962 sijoittuvan tarinan pääosissa ovat Kati Outinen, Elena Leeve ja Esko Salminen.

Kehyksenä on Helsingin nuorisofestivaali, Neuvostoliiton junailema tapahtuma, joka toi kaupunkiin etenkin kommunistimaiden nuoria ja nuoria aikuisia. Sehän tarjoaisi vaikka mitä mahdollisuuksia.

Kehyksen sisältä puuttuu elämä. Kohkataan, höpsötellään ja tanssitaankin, mutta tarttumapintaa ei kerta kaikkiaan ole.

Outisen näyttelemän hattukauppias-selvänäkijän ja tsekkimiehen romanssi on kipinätön esitys, Salmisen sekoilevan poliisipäällikön ympärille rakennettu hidas hoippumishuumori luokatonta. Ei näyttelijöitä voi syyllistää, kun teksti on tätä. Oletan, että ylinäytteleminen on tahallista ja tavoitteena oli tehdä pastissia höpsöimpien vanhojen kotimaisten viihde-elokuvien kornista tunnelmasta ja naivismista.

Vinksin vonksin tekeminen ei ole tapana, ja syystä. Yksi jakso on kuvattu vinolla kameralla ja leikattu avantgardistiseksi montaasiksi ihan läpällä – ilman mitään pointtia. Kerran elokuva on ikään kuin muuttumassa musikaaliksi – hetken ajan. Juuri sen pituisen hetken, että ehtii kummastella, mitä hittoa tämäkin nyt taas on. Lopussa kaikki pitäisi kuitenkin ottaa kuolemanvakavasti. Ikään kuin katsojaa pidettäisiin pilkkana: kyllä tääkin varmasti läpi niille menee.

Hesarissa Mielettömän elokuun arvostelemisen ongelma ratkaistiin poikkeuksellisella tavalla – antamalla se vakiintuneen elokuvakriitikon sijaan poliittisen historian tutkijan Veli-Pekka Leppäsen ulkokohtaiseen käsittelyyn. Hän esittelee elokuvan, ei tohdi lytätä sitä. Otsikon väite ”tyylikkyydestä” on tosin silkka valhe. Mielettömän elokuun suurin moka on nimenomaan tyylittömyys, se päätön genrestä toiseen hyppely.

Lopussa komedia kuitenkin kerran nauratti, kun kymmenien tuhansien kävijöiden nuorisofestivaalin suurtapahtuma Mustikkamaalla näytti kerrostaloyhtiön pihatalkoilta.

Seuraa kirjoittajaa Twitterissä: @kallekinnunen

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Kas, aina kun muistan niin tsekkaan kaksi leffa-aihesta blogia: tämän ja Mikael Fräntin blogin. Fränti tuli katsastettua ensin ja siellähän lätkäisi viisi tähteä http://kinojatv.blogspot.fi/2013/10/valloittava-poliittinen-rakkauskomedia.html Uskon kyllä että Fränti kehuu helpommin leffoja jotka perustuvat hänen nuoruusaikoihinsa.. Tai asioihin jotka hän on edes jotenkin kokenut, vaikka uutisten kautta. Ehkä siksi The Dreamers esiteltiin hänen suosikkielokuvien listallaan..

Tietysti omiin nostalgisiin nuoruusaikoihin sjoittuvat teokset koskettavat kaikkia ihmisiä eniten. Siksi niiden tekniset, taiteelliset ja viihteelliset arvot jäävät monesti huomaamatta kokonaan, kun päätyy bongailemaan tuttuja lauluja sekä 60-lukulaisia kirppiskuteita. Fräntille näyttää käyneen näin.

Ei leffa niin huono ollut, mutta olisi toki voinut olla paljon parempi.

Näyttelijäikoni Kati Outistahan ei saisi kritisoida, mutta mielestäni hän oli täysin väärä valinta rooliinsa.

Näitä luetaan juuri nyt