Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Michael Bay ja Transformers, osa 1: mistä puhumme, kun puhumme Baysta ja maksimalismista

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 12.7.2011 09:59

Michael Bay on ohjaaja, jota rakastetaan vihata. Monille vakaville elokuvanystäville hänen nimensä on paholaisen synonyymi: kuinka joku voi tehdä näin pinnallista, meluisaa, uhoavaa ja kaupallista roskaa? Katkeruutta lisää Bayn elokuvien hurja suosio. Kävin katsomassa kolmannen Transformers -elokuvan ja pidin siitä paljonkin, tietyllä vinolla tavalla.

En halunnut nähdä Transformers: Dark of the Moonia lehdistönäytöksessä. Tällaisen roiskimisen katsominen aamupäivällä hiljaisten kriitikkojen keskellä on kuin polttaisi halpaa hassista salaa vessassa Linnan juhlissa. Elokuvasarjahan perustuu lasten robottileluihin, joita myytiin 1980-luvulla.

Niin tai näin, T:DOTM on Suomessakin nousemassa hyvää vauhtia vuoden katsotuimpien elokuvien joukkoon.

En tiedä, haluanko edes kutsua T:DOTMia elokuvaksi sanan tavallisessa merkityksessä. Tavallaan se avaa näkökulmaa elokuvan monimuotoisuuteen. Elokuvataidetta se ei ole. Baylla ei ole minkäänlaista kunnianhimoa suuren tarinan kertojana, eikä hän pyri koskettamaan. Tämä tekele on puhtaasti tuote, se ei tähtää kertomaan ihmisyydestä tai jakamaan mitään.

On kuitenkin tosiasia, että kaikessa pinnallisuudessaan ja vähämielisyydessään Bayn baymaisuudessaan väkevimmät elokuvat ovat melko puhdasta elokuvaa. Niissä kuva ja ääni tekevät vaikutuksen, välke ja jyske hallitsevat. Bayn elokuvissa tärkeintä ei ole se, mitä tapahtuu, vaan se, miten se tapahtuu: isosti. Todella isosti.

Olennaista on tehokeinojen häikäilemätön, uhkuva ja puhkuva käyttö ja Bayn välinpitämättömän ylimielinen asenne (katsojaa, elokuvakerronnan perinteitä ja inhimillisyyttä kohtaan), jota sietääkseen täytyy antautua tiettyyn pehmoiseen mielentilaan. Kaikki on alistettu sensationalismille.

Korrekti tosikko ei voi Bayta sietää, enkä väitä, että korrekti tosikko olisi tässä asiassa välttämättä yhtään väärässä.

Bay on nykyelokuvan kivikovin maksimalisti. Minua ei voisi vähempää kiinnostaa Bay-elokuvien kokeminen muualla kuin suuren valkokankaan elokuvateatterissa. (Bad Boys 2 on poikkeus, jonka pariin olen dvd:llä usein palannut, siitä myöhemmin lisää.)

T: DOTMissa on enemmän ihmisten välisiä asioita kuin kahdessa edellisessä Transformersissa. Bayn ihmiskuva on tympeä ja lievästi sanottuna pinnallinen. Kaikki dialogi ja kohtaamiset ovat mesoamista ja läpänheittoa. Kaikki säheltävät, paitsi USA:n armeija. (En edes kärjistä.)

Mutta tämä on kiehtovinta elokuvassa. Bay tuo mieleen Charlie Sheenin, kumpikin antaa palaa eikä himmaile.

Elokuvan epilogi koostuu robottiasioista, mutta heti kun päästään ihmisiin, tarjoaa Bay ensimmäisenä kuvana pitkän kamera-ajon, joka seuraa naispääosaa esittävää alusvaatemalli Rosie Huntington-Whiteleyta reisien ja takapuolen korkeudelta hänen kiivetessään portaita.

Sivuroolit on täytetty hyvillä luonnenäyttelijöillä, jotka lähtevät mukaan, koska palkkio on muhkea – ja pääsevät herkuttelemaan karikatyyreillä, joista tällä kertaa hillittömin on John Malkovichin kaikella camp-energiallaan esittämä lipevä bisnespomo, mahdollisesti Bayn itseironinen alter ego. Useimmat ihmiset kohtelevat näissä elokuvissa toisiaan alistaen, tiuskien, pilkaten tai alistuen. Hysteria hallitsee, vilpitöntä rakkautta ei ole edes Shia LaBeoufin esittämän, miehuudessaan puolitiehen jääneen sankarin ja hänen tyttöystävänsä (edellä mainittu malli) välillä, pelkkää todistelua.

Bayn elokuvien katsominen on jatkuvaa saman kysymyksen pyörittelyä: kuinka se kehtaa? Ja miksi tämä on niin suosittua? No juuri siksi ne ovat suosittuja ja siksi ne vetävät allekirjoittanuttakin, vaikka toki väitän katsovani näytä vain kulttuurianalyysi mielessäni.

Tosiasia on, etten saa Bayn häiriintyneestä estetiikasta tarpeekseni. Kävin katsomassa Transformers kakkosen kahdesti Tennispalatsissa, koska en oikein uskonut silmiäni. Nautinko – kai kun kerran palasinkin. Herättikö elokuva ajatuksia ja assosiaatioita – pienen muistivihkosen verran.

Ehkä Bay on elokuvan antikristus tai lopun ajan airut, joka pilaa Hollywood-valtavirrassa kaiken mitä vielä pilattavissa on. Hänen mestariteoksensa Bad Boys 2 on kieltämättä eräänlainen action-viihteen tärähtänyt ne plus ultra, todella väärin tehty elokuva: pinnallinen, rakenteeltaan enemmän sketsikokoelma kuin draaman kaarta noudattava kokonaisuus, uskomattoman väkivaltainen ja sadistinenkin, avoimesti tyhmä ja alati mauton leffa. Ennen kaikkea BB2 on kuin väkevintä satiiria ja parodiaa itsestään: se on liikaa, se on aivan hullu, hoidon tarpeessa.

Huono Bad Boys 2 ei ole, päinvastoin. Se on ällistyttävän viihdyttävä ja kipeän hauska. Se on edelleen verraton testosteronin, häpeilemättömyyden sekä äärimmäisen puunatun ja teknologisen kiiltokuvavisuaalisuuden kolminaisuus, jonka ylilyönnit ovat ehkä ylittömättömiä. (Toisin kuin Bayt yleensä, elokuva menestyi hieman alle odotusten – monien mielestä taatusti hyvä pilkahdus toivosta ihmiskunnalle – joten jatkoa ei varmaankaan tule.)

T:DOTM on seksistinen, militaristinen, ehkä fasistinenkin, ja näistä asioista voidaan ja kenties pitäisikin keskustella. En ole kuitenkaan nähnyt tänä vuonna toista uutta yli kaksi- ja puolituntista elokuvaa, jossa ei ole kuolleita hetkiä.

Samaan aikaan edessä on peili tämän ajan ajatusmaailmasta.

Bay on kulutusyhteiskuntaa yhä reippaampaan tuhlaamiseen kannustava äänitorvi, materialisti sanan kaupallisimmassa merkityksessä. T: DOTMissakin kaikki mitataan aineellisessa omaisuudessa ja statussymboleilla. Jos hänen elokuvansa eivät olisi suosittuja, ne olisivat vain psykologisesti kiehtovia raportteja moniongelmaisen sosiopaatin sielunelämästä (Transformerseissa sankarirobotit repivät vihollisiltaan raajoja ja päitä irti ja laukaisevat aseitaan mässäillen roistokoneiden ohimoihin), mutta kun ne sattuvat olemaan maailman suosituimpia elokuvia!

En missään tapauksessa jättäisi Bay-elokuvaa näkemättä elokuvateatterissa.

Ne voivat olla ääliömäisiä, mutta niissä on auteurin kädenjälki, selkeä (joskin melko irvokas) näkemys ja itse mäiske saavuttaa maksiminsa: se on massiivisinta, mitä rahalla saa. Onko se hyvä vai huono asia – ehkä sellaisen tuolla puolen.

Kreisintä Bayn elokuvissa on se, että ne on tehty ja ne tuottavat miljardi euroa laaki. Siinäpä ajatus, jota voi pyöritellä pidempäänkin.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Michael Bay on vain yksinkertaisesti kusipää. Elokuvan amerikka kliseet yksinkertaisesti myötähäpeän tuntemuksen. Se on vain säälittävää nähtävää.

Bay on tehnyt jonkin verran hyvääkin (Bad Boys II, The Rock), mutta hänen ongelmiaan ovat 1) virtuoosimainen kyky olla näkemättä missään aiheessa milliäkään pintaa syvemmälle (mikä ylläolevan mukaan ei ole tosiasiallisesti ongelma), sekä 2) taito valita aiheita, jotka toistuvasti loukkaavat katsojansa älykkyyttä. Kova mäiske ja pauke on monesti ihan oikeasti hauskaa, mutta kun se tarjoillaan Bayn suosimissa konteksteissa, siitä on mahdoton nauttia. Myötähäpeä kasvaa liian suureksi.

”Bayn elokuvissa tärkeintä ei ole se, mitä tapahtuu, vaan se, miten se tapahtuu: isosti. Todella isosti.” Tämä kuvaa kaikista parhaiten Bayn elokuvia, ei hän yritäkään ujuttaa asiaa pintaa syvemmälle, enkä usko hänen kovasti välittävän dialogin tasosta, joka varsinkin uusimmassa pätkässä oli vielä aikaisempaakin heikompaa ja aiheutti kieltämättä muutaman myötähäpeän tunteen, mutta viihteenä ne ovat parasta a-ryhmää. Visuaalisestihan elokuva on yksi hienoimmista, kuvaus sanan perinteisessä muodossa ei ole mitenkään poikkeuksellista, mutta silmiä hivelevä visuaalisuus toimii erittäin hyvin.

Itse viihdyin tuon kaksi ja puolituntisen mainiosti, nauroin, fiilistelin ja sain rahoilleni vastiketta. En usko, että kukaan Bayn elokuvia katsomaan menevä haluaa haastaa itseään kävellessään saliin, ei se ole niiden tarkoitus.

nykyajan patologia on teini-ikäisyyden ja aikuisuuden rajapinta, jolle majoittumista etenkin kulttuuriteollisuus kannustaa. kaikki tähtää ihmisen taannuttamiseen, kaikki pitää olla helppoa, varsinkin (populaari)taide

sydän sanoo kyllä, järki ei — tapauksissa joissa vähänkin itsetietoinen katsoja havahtuu bayn olevan paskaa jolle sydän kuitenkin sykkii

syntyvästä oikosulusta pääsee eteenpäin kun yrittää olla edes piirun verran eettinen. se on lopulta aika yksinkertaista

MUBIn Daniel Kasman tiivistää asiaa hienosti:

”The principle problem is that when everything, including the non-preposterous, is expressed at [maximalist] level, nothing becomes spectacular because the contexual regularization of life is eliminated (witness the ”normal” LaBeouf subplots about his parents, job hunting, and self questioning). As such, the immense vision here is threatened to be on the brink of thundering banality. One might miss how Bay makes giants again walk the Earth—not just huge robots tromping in our fields deciding whether to enslave humanity or not, but a movie where everyone and everything in it is giant. The most vacuous of material pleasures, the most misanthropic of human relationships, the most preposterous of product placement and commercial tie-ins, all are dressed and staged like they are the most sexy, most exciting, most immensely, dangerously glamorous things one could possibly conceive of, the wildest, most spectacular of fantastic objects. As if only the cinema could raise things to such heights.”

http://mubi.com/notebook/posts/the-new-titans-notes-on-michael-bays-transformers-dark-of-the-moon

näköjään transformersin kanssa käy mubissa samalla tavalla kuin taannoin sucker punchille vastaaville sivuilla. ripaus lacania ja yhtäkkiä elokuva syvenee kaninkoloksi kriisiytynyttä länsimaista human conditionia johon adornot ei pääse edes lähelle, näin karrikoituna

karsmanin kirjoitus on elitistisellä art house -sivustolla, joten tietenkin hänen täytyy löytää jokin pseudofilosofinen tulokulma sen sijaan, että myöntäisi kuinka hän on tämän elokuvan edessä kuin pikkulapsi käden, joka helisyttää avainnippua

itsetiedottomat, teini-ikäiset fanipojut jotka eivät päätänsä vaivaa fasistisilla kuvilla, militarismilla ja maskulinismilla et al. muilla kyseenalaisilla ilmiöllä, saavat nyt rinnalleen elokuvaa filosofisesta systeemistään käsin haravoivat tiedostavat katsojat

karsmanin tekstissä elokuvaa kiitellään siitä, että se on eettisesti kuin valtava mainosvideo — siis propagandaa, manipulaatiota et al. alusta loppuun — ja aiheuttaa sellaisen sätkyn, mielenliikkeiden rytinänän katsojassaan, että tähän kykenee vain elokuva(n suuri ammattilainen). eli voidaan sanoa että elokuvallinen lakipiste saavutetaan, kun se pelästyttää platonin filosofineen takaisin luolaansa; kun se ottaa katsojastaan vallan

ironia tapana ottaa etäisyyttä on muuttunut zizekiläisyydeksi, katsomisen sijaan olla ”tutkimassa” eli lukemassa roskaa zeigeistin madonlukuja vasten

elitismiä sekin, että päättää, ettei tarvitse ilmaisuunsa isoja kirjaimia ja pisteitä; näinkin voi ottaa etäisyyttä ja tavoitella erikoisuutta

Olisiko epilogi-sanan sijalla pitänyt olla prologi? Halpa hassis oli ehkä vertaus joka ei aukea kuin pössyttelijöille.

Täytyy sanoa, että aivan ällistyttävän hieno kirjoitus. Itse olen suurehko Bay-fani, sillä kaiken muun ohella pidän visuaalisesti monipuolisista leffoista, joita Bay nimenomaan tehtailee. Olen myös ollut TF-fani ipanasta lähtien ja siitä huolimatta RAKASTAN Bayn TF-elokuvia.

Olen lähivuosina, tarkemmin sanottuna ensimmäisen filmatisoinnin jälkeen, joutunut tappelemaan lukuisten ystävieni kanssa näiden leffojen oikeutetusta paikasta viihde-elokuvan taipaleella. En ala tässä väittämään Bayn Transformerseja Ingmar Bergman-filmatisoinneiksi, mutta kuten yllä olevassa kirjoituksessakin on kerrankin oivallettu, ei kukaan tekijöiden suunnalta näin ole väittänytkään. Bay tekee viihde-elokuvia viihdettä haluavalle kansalle. Onko siinä jotain vikaa, jos haluaa vain astella leffateatteriin 2½ tunniksi ja unohtaa ajatteleminen, sekä katsella kaikin puolin (kuvaus, editointi, musiikki, tehosteet jne.) hienosti toteutettuja toimintakohtauksia? Jos asian kanssa on jokin intellektuelli ongelma, niin käsittääkseni ohjaajan elokuvia ei kukaan pakota katsomaan.

Ja huom, omia suosikkielokuviani ovat mm. Pulp Fiction, Se7en ja Uhrilampaat. Omalle Top 10-listalleni ei mahdu yhtäkään tällaista ”aivotonta viihdepläjäystä”, mutta se ei silti tarkoita ettenkö pitäisi niistäkin. Mielestäni eri elokuville on omat funktionsa. Jos itse haluan keskittyä ”arvokkaan” elokuvan (senkin voi kukin määritellä omien tarpeidensa mukaan, joka ei taatusti liity älykkyyteen millään muotoa) seurassa, saatan katsoa esim. Kuninkaan Puheen, mutta jos haluan katsoa *viihdyttävän* (edellä mainittu elokuva on omasta mielestäni aivan mainio ja mielenkiintoinen tekele, mutta viihdyttäväksi en sitä kutsuisi sanan tässä kontekstissa saamassa merkityksessä) kesäelokuvan, saatan katsoa Transformersin, G.I. Joen tai vaikkapa Independence Dayn. On muuten pakko huomauttaa, että kaikissa viimeksi mainituissa elokuvissa on raskasta jenkkipatriotismia ja lipunliehutusta ja silti vihaajat purnaavat kuin liehuva lippu olisi yksinomaan Bayn keksintö.

Kaikille vihaajille vielä pieni kiteytys: miehen elokuvat ovat todellakin erittäin pinnallisia ja purukumimaisia, mutta ne ovat myös viihdettä sen puhtaimmassa jalostetussa muodossa. Jos et tykkää, niin et tykkää, mutta älä myöskään tuomitse minua jos satun pitämään. Meillä jokaisella on varmasti omat guilty pleasuremme. Myös sinulla, Bay-vihaaja.

Pieni jälkikirjoitus. Bad Boys 3 ON todennäköisesti tulossa. Se on IMDb:n mukaan ”In Development”. Itse asiassa muistan lukeneeni jokunen aika sitten Will Smithin haastattelun, jossa *hän* toivoi ja patisti ko. ohjaajaa palaamaan BB-sarjan pariin trilogian kasaamiseksi.

JuhaP: ”Olisiko epilogi-sanan sijalla pitänyt olla prologi?”

Olisi, kiitos korjauksesta.

Tekee hieman kipeää myöntää suurena elokuvan rakastajana ja alan vannoutuneena seuraajana että Michael Bay ei ole mustalla listallani. The Island, The Rock sekä kumpainenkin Bad Boys viehättävät sillä ne tarjoavat puhdasta eskapismiä eivätkä ole täynnä itseään. Haters gonna hate mutta minulta rakkautta Bay-leffaa kohtaan piisaa! Vaikka mistään neroudesta ei toki puhutakaan.. Ainiin ja Bad Boys 3 taitaa olla jo pre-production vaiheessa ettäpä näin..

Bayn vihaamisesta on selkeästi tullut ”feikkilasihipstereiden” lempipuuhaa luomuruuan sekä Flow-festivaalilla debytoivien ensikertalaisartistien musiikin sokean ennakkoluulottoman rakastamisen ohessa…

Baymon: En itse vastaa mitään noista spekseistä (syön lihaa, en käy Flow:ssa) mutta Bayn tuotantoa vihaan silmittömästi. Olen nähnyt elokuvateattereissa Armageddonin, The Rockin, Bad Boys 2:n Pearl Harborin ja Transformers 1:n, ja Pearl Harborin kolmetuntisen kidutuksen jälkeen vannoin että en enää koskaan maksa Bayn elokuvien katsomisesta senttiäkään.

Kun ensimmäinen Transformers tuli, yllättävän moni ystävä jonka mielipidettä arvostan, ilmaisi positiivista yllätystä sen humaaniudesta ja karakterisoinnista. Leffan ytimessä on kuulemma tarina pojasta ja tämän ensimmäisestä autosta. Kiinnostuin, ja sorruin. Kävin katsomassa elokuvan. Sen alkupuoli oli aivan mukiinmenevä; nimenomaan LaBeoufin hahmo tuntui samaistuttavalta ja tilanteet jättiläisrobottiauton kanssa hauskoilta ja tuorehkoilta. Samantien kun USA:n armeija kaikkivoipaisuudessaan saapui peliin, elokuva meni täysin pilalle. Lopullinen maku suussa oli tuttu paskan maku.

Sitten luin haastattelun, jossa Bay kertoi ensimmäisen Transformersin synnystä. Hän kertoi, että kun käsikirjoitus saapui hänen pöydälleen, keskittyi se oikeastaan lähinnä ”a boy and his car”-linjalle, ja ”oli tylsä”. Bay lisäsi itse armeijakuviot saadakseen leffaan vähän vauhtia ja jännitystä. Voidaan siis ihan rehellisesti todeta Bayn pilanneen käsikirjoituksen josta olisi voinut saada ihan mainion ja koskettavankin kesäelokuvan, tuomalla siihen kritiikitöntä militarismiaan ja sovinismiaan ja jyräämällä ainoan juonikaaren joka oli elokuvan arvoinen. USA:n armeijassa muuten on aika paljon naissotilaita. Bayn elokuvista niitä on hankala löytää. Bayn maailmassa naiset ovat kauniita ja hädässä.

Eli Bay-apologisteille; jos mielestänne militaristinen, fasistinen, sovinistinen, rasistinen, misogynistinen ja yksinkertaisesti _typerä_ materiaali mitä Bay suoltaa ulos, on kuitattavissa vain ”viihteeksi”, olette niin tyhmiä että toivon nyt ainakin ettette kirjoita elokuvakritiikkejä.

Kinnusta en laske Bay-apologisteihin. Tämä kirjoitus on oikeastaan aika osuva.