Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Metallican konsertti- ja kauhuelokuva Through the Never on fanituote parhaasta päästä

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 16.10.2013 12:11

Lars Ulrichin kolmiulotteinen kieli ei ole ainoa asia, joka Metallica: Through the Never -elokuvasta jää mieleen. Keikkataltiointia ja korkealentoista fantasiatarinaa yhdistävä elokuva on yllättävänkin vetävä.

Koska kyseessä on lähtökohtaisesti fanituote – vaikkakin tavallista kunnianhimoisempi – on syytä käsitellä blogimerkinnän alkuun oma Metallica-suhteeni. Omistin Master of Puppets- ja Metallica (se mustakantinen) -levyt joskus yläasteaikaan. Noin 20 vuoteen en ole kokenut erityistä tarvetta kuunnella Metallicaa. Tutuista biiseistä saan toki tiettyä nostalgiaväreilyä.

Metallica: Through the Never tuntui puolivälissä pettymykseltä. Energisen alun jälkeen huomasin, että elokuvassa onkin paljon vähemmän tarinajaksoja kuin olin etukäteen antanut itseni ymmärtää.

Kyseessä ei nimittäin ole vain kuvattu keikka, vaan hybridi. Se kallistuu live-taltioinnin puolelle, mutta kameratyö ja 3D-vaikutelma ovat osuudessa ykkösluokkaa. Vimma välittyy.

Lomassa kerrotaan fiktiotarinaa, jossa kovasti Leonardo diCaprion näköisen Dane DeHaanin näyttelemä Metallican roudari joutuu autiokaupungissa unimaiseen pinteeseen pakokauhuisten ihmisten, demonien ja zombimaisten olentojen keskellä.

Elokuva lähti uudelleen lentoon, kun fiktiotarina kehittyi 1980-luvun alun (italialaiset) post-apocalypse -elokuvat mieleen tuovaksi, surrealistiseksi takaa-ajoksi. Silti se ei ole enempää kuin pitkä musiikkivideo rytmittämässä keikkaa. Ei haittaa.

Eikä sekään haittaa, että verinen kauhufantasia naamariratsastajineen on ”lapsellinen”. Metallican sanoitukset ovat aina olleet groteskeja ja naiiveja, kuten genreltä odottaakin. Bändin tyyppien iän karttuessa tyyli on hioutunut, muttei muuttunut. Tähän kehitykseen Through the Never sopii oivallisesti. Elokuva on kalliin näköinen, kuten superbändille sopii, ja ohjaaja Nimrod Antal kunnioittaa metalliestetiikkaa: hän on messissä kreisissä jutussa, ei sadun yläpuolella. Keikka ja fiktio tukevat toisiaan.

Jos ei ole aivan metallipäissään, Through the Neverin konseptin voi toki nähdä myös kunnianosoituksena Michael Jacksonin ja ohjaaja John Landisin nerokkaalle Thriller-musiikkivideolle.

Totta kai 93 minuuttia Metallicaa vaatii, että bändin musiikista pitää ja siihen on etukäteen suhde. Myös keikan korvikkeena leffa on isolla valkokankaalla asiaa ja lipun hintaan nähden vastinetta rahoille. Sitähän (hyvät) elokuvat todellakin ovat verrattuna superbändien nykyiseen keikkahinnoitteluun.

Metallica: Through the Never ensi-illassa 18.10.

Seuraa kirjoittajaa Twitterissä: @kallekinnunen

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Kalle älä viitsi.
”Metallican sanoitukset ovat aina olleet groteskeja ja naiiveja”

Pelkästään sodanvastaisen One kappaleen sanoitukset riittävät kumoamaan väitteesi. Löytyy myös paljon muitakin jos vaivaudut kuuntelemaan lyriikat läpi.

Näitä luetaan juuri nyt