Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Metal Gear Solid -elokuva jäihin – roskaa ei kannata tehdä

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 18.1.2010 11:26

Kymmenistä suosituista tietokonepeleistä on tehty elokuvaversiot. Yleensä ne ovat hirveän huonoja.

Pelielokuvia tehdään, koska menestynyt brändi houkuttelee rahoittajia ja lopulta nuorta yleisöäkin. Ja pelifirma haluaa tietenkin lisätuloja.

Final Fantasya, Resident Evileitä, Hitmania, Max Payneaja muita tylsyyksiä piti seurata mielettömän suositun Metal Gear Solid -pelien elokuvaversio. Mutta kuinka kävi? Pelifirma Konami on tullut toisiin aatoksiin. Siellä on oivallettu, että huono elokuva olisi vain haitaksi pelisarjan maineelle.

Näin on käynyt: kun pelibisnes kasvaa liikevaihdoltaan elokuva-alaa suuremmaksi, ei joidenkin kymmenien miljoonien tienaaminen kökköleffalla enää houkuttele Konamia, jos riskinä on satojen miljoonien tai jopa miljardien arvoisen pelibrändin tahriintuminen.

Eiköhän sama ole syy, ettei Grand Theft Autoista ole tehty elokuvaa, vaikka aihepiiri ja pelien rakenne sangen elokuvallinen onkin.

Se on hyvä.

Saa nähdä, millainen kesän Hollywood-suurseikkailusta Prince of Persia tulee. Parin sadan miljoonan taalan budjetilla tehty tehostepläjäys perustuu jo parikymmentä vuotta sitten alkaneeseen pelisarjaan.

 

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Kaksi Crank -elokuvaa olivat käytännössä Grand Theft Autojen epäviralliseia elokuvaversioita, joten virallinen Grand Theft Auto -elookuvalle ei siten edes ole hirveästi tarvetta.

Tomb Raiderit olivat 90-luvun suosituimpia pelejä. Kun niistä tehtiin vuosituhannen vaihteen jälkeen kaksi susihuonoa elokuvaa, koko pelisarjan suosio romahti. Vai kuvittelenko vain? Enpä muista viimeisen kymmenen vuoden ajalta Lara Croft -peliä, joka olisi ollut oikea hitti.

Mutta eipä tuohon blogiin ole mitään lisättävää. Konsoli- ja tietokonepelaaminen on niin vahvasti subjektiivinen kokemus, että sen siirtäminen elokuvan kaltaiseen ”ulkoiseen” taidemuotoon ei voi onnistua eikä se ole onnistunutkaan.

Ja sitten tuo Prince of Persia -elokuva. On jopa Hollywoodin mittapuulla harvinaisen päräyttävää pestata persialaisen sankarin rooliin valkoisista näyttelijöistä kaikkein valkoisin.

Olen KK:n kanssa samaa mieltä: yleensä ne ovat hirveän huonoja. Mutta silti uskon, että ne ovat tulevaisuutta. 80-luvulla yritettiin sarjakuvafilmejä ja ne olivat aivan kaameita, burtonin batmaneissa oli yritystä, mutta eivät nekään häävejä olleet. 90-luvulla digitekniikka mahdollisti uudenlaisen lähestymisen sarjakuviin, silti edelleen nähtiin sellaisia tekeleitä kuin Mustanaamio. Vasta aivan vuosikymmenen vaihteessa Xmen ja Blade räjäyttivät potin. Vanavedessä loistavat jatko-osat, Spidermanit, sincity, 300, uudet batmanit jne. 2000-luku on ollut suvereenisti sarjakuvaelokuvien vuosikymmen.

Entä pelielokuvat: mielestäni ollaan samassa tilanteessa kuin sarjisleffojen suhteen 80-luvulla. Ei ole tekniikkaa/visiota toteuttaa niitä luovalla ja uutta uraa avaavalla tavalla. Nyt kun Cameronin Avatarissa 3D löi itsensä läpi ja uudet teknologiakehitelmät tulevat nopeasti kuluttajien käsiin, ei ole kuin ajan kysymys, kun pelielokuvat lyövät itsensä läpi. Uskon, että sarjisleffoihin verrattuna pelielokuvat ovat vielä 90-luvun vaiheessa. Tämän vuosikymmenen loppuun mennessä tulee loistava pelielokuva ja veikkaan, että 2020-luku on pelielokuvien suvereenia hallintaa niin kuin oli 2000-luku sarjisleffoille.

Uusia sukupolvia tulee koko ajan lisää, ja kohta on businessmaailmassa päättävissä asemissa pelien keskellä syntyneitä. Ja mitkä mahdollisuudet vaikka 3D avaa pelielokuville? Voisiko olla: olet hahmona pelileffan sisällä aktiivisena kokijana? Cameron teki jo 90-luvulla (muistaakseni) Universal-studiolle Hollywoodiin T2-3D spektaakkelin, jossa Terminator2-hahmot seikkailivat 3D-maailmassa. Tämä tapahtui oikeissa lavasteissa ja livenäyttelijöitä oli seassa.

Oleellista on löytää pelien omin visio/ominaisuus ja saada se siirrettyä elokuvaksi/elokuvan ja jonkin uuden sekoitukseksi tyyliin Nightwishin ooppera ja hevi. Max Payne (maksimaalinen tuska) olisi ollut jo loistava elokuva, jos sen olisi tehnyt Tarantinon lainen visionääri eikä tylsä peruskaurakaveri.

Itse kyllä kyseenalastaisin final fantasyien nostamisen samalle listalle max paynien ja hitmanien kanssa. Eivät elokuvat mitään mullistavia olleet, mutta kunnioittivat etenkin pelisarjaa ja olivat varsinkin pelisarjan faneille kelpo viihdettä.

”Ei ole tekniikkaa/visiota toteuttaa niitä luovalla ja uutta uraa avaavalla tavalla. Nyt kun Cameronin Avatarissa 3D löi itsensä läpi ja uudet teknologiakehitelmät tulevat nopeasti kuluttajien käsiin, ei ole kuin ajan kysymys, kun pelielokuvat lyövät itsensä läpi.”

Ei se tekniikka vaan se sisältö.

Uusien sarjakuvafilmatisointien menestys ja korkea taso perustuu ennen kaikkea hyville käsikirjoituksille, joiden pohjana on sarjakuvatarinoita vuosien ajalta. Sieltä löytyy hahmoja, tarinoita ja teemoja joista kelpaa ammentaa saagaa. Tekninen kehitys mahdollisti näiden elokuvien tekemisen nyt, mutta katsomisen arvoisia elokuvia, eli huippumenestyneitä niistä tuli sisältönsä ansiosta.

Mitä dramaattista sisältöä pelit tarjoavat? Aika vähän ja hyvin kökköä, sillä pelit mediana ovat jo luonteeltaan sellaisia, ettei niihin voida kirjoittaa liian syvällistä draamallista selkärankaa, joka vaan haittaisi pelattavuutta.

Pässi puhuu kyllä asiaa.
Jos olisi mahdollista tehdä hyvä pelielokuva, niin se olisi jo tehty. Ei siihen mitään 3D-hömpötystä tarvita, vaan hyvää käsistä. Joko pelien lähtökohdat ovat valmiiksi niin epäsuotuisat elokuvien tekoon tai sitten tekijäportaassa ei vaan tajuta asian päälle, vaan ulos suolletaan teineille suunnattua oheistuoteroskaa, jossa ulkokohtaiset asiat jyräävät tärkeimmän eli sisällön ja vision.

”Olet hahmona leffan sisällä aktiivisena kokijana.” Siis mikä ihmeen aktiivinen kokija? Ja mitä sitten vaikka ollaan ns. ”elokuvan sisällä.” Eihän se tuo leffoille mitään lisäarvoa. Voihan vaikka Woody Allen tehdä seuraavan elokuvansa kolmiuloitteisena, mutta Woody Allen -leffana se silti pysyy.

Pässi: ”Ei se tekniikka vaan se sisältö.”
Tässä on linkki 1978 tehtyyn spider maniin (jos haluat niin googleta vanhat hulkit, japsien godzillat):
http://www.youtube.com/watch?v=V5CWOeCQhAg
Kyllä tekniikalla on erittäin suuri merkitys: miten teet vaikka epookin, jos et voi tehdä sitä uskottavasti?

”Uusien sarjakuvafilmatisointien menestys ja korkea taso perustuu ennen kaikkea hyville käsikirjoituksille, joiden pohjana on sarjakuvatarinoita vuosien ajalta. Sieltä löytyy hahmoja, tarinoita ja teemoja joista kelpaa ammentaa saagaa. Tekninen kehitys mahdollisti näiden elokuvien tekemisen nyt, mutta katsomisen arvoisia elokuvia, eli huippumenestyneitä niistä tuli sisältönsä ansiosta.”

Kyllä, olen samaa mieltä, huippumenestyksiä niistä tuli sisältönsä ansiosta; mutta nyt ei pidä unohtaa myöskään uskottavaa toteutusta, on ollut käsiksen kanssa yhtä merkittävässä roolissa. Ja nuo hyvät käsikset ovat olleet sarjisleffojen käytössä jo vuosikymmeniä, mutta uskottava toteutus vasta kymmenisen vuotta. Kas kummaa: viime vuosikymmenen aikana sarjisleffat löivät itsensä läpi ja suvereenisti hallitsivat mainstreamleffaa.

”Mitä dramaattista sisältöä pelit tarjoavat?”
Samaa kysyttiin vähän aikaa sitten xmen-sarjakuvista. Sit kun homo-ohjaaja teki mutanteista ulkopuolisia, joita valtaväestö vieroksuu ja koittaa muuttaa ”heteroiksi”, sisältö oli siinä. Pienestä kiinni.

”sillä pelit mediana ovat jo luonteeltaan sellaisia, ettei niihin voida kirjoittaa liian syvällistä draamallista selkärankaa, joka vaan haittaisi pelattavuutta.”

Tämä sama lause on kuultu vuosikymmeniä sitten action-elokuvista (vaikka sieltä löytyy hurjatjoukot, lone wolf and the cub jne.). Itse en ole peli-ihminen, mutta olen useamman kerran ollut kuulemassa, kun peleistä innostunut selittää niiden maailmankatsomusta. Eiköhän sieltäkin aika lailla löydy ”syvyyttäkin” kunhan asiaa alkaa kunnolla tutkia. Ja uskon, että tuo käsite – mikä pelien kohdalla on pelattavuus – tulee olemaan erittäin merkittävä tulevaisuuden elokuvien suhteen. Uskon nimittäin, että tuo ”pelattavuus” tulee elokuvaan. Miten? Tulevaisuus näyttää…

Joopa joo. Olen nähnyt monia vanhoja elokuvia, jotka näyttävät vanhoilta, yllätys yllätys. Pidän niistä joistakin ja jotkut ovat roskaa. Yhteistä kaikille pitämilleni elokuville on se, että niissä on joku hyvä sisällöllinen juju, oli se sitten tarina, hahmot, asenne, ym. Tekninen elvistely sen sijaan on ihan toissijainen asia. Se antaa parhaimmillaan hyvää lisäarvoa, mutta paskaa se ei muuta kullaksi. Se on vain tekniikkaa, ei alkemiaa.

Se, että hyvät sarjisleffat breikkasivat nyt eikä aikaisemmin – tosin myös jotkut vanhat hyvät sarjisleffat, kuten ensimmäiset Teräsmiehet ja Batmanit olivat maailmanmenestyksiä – johtui hyvästä ajoituksesta. Siitä, että sarjisnörtit kasvoivat aikuisiksi ja he pääsivät Hollywoodiin. Ja saivat studioiden johtoportaat vakuuttumaan siitä, että nämä jutut kannattaa tehdä hyvin sillä sarjakuvanharrastajat ovat vaativaa sakkia eikä mitään pikkulapsia. Eikä pidä unohtaa sitä, että sarjakuvayhtiöt Marvel ja DC eivät olleet pelkästään oikeudenmyyjiä, vaan ovat olleet tiiviisti mukana tuotannossa, ja antaneet näin myös luovaa tukea. Kaikki tämä + uusi elokuvatekniikka = hyvää matskua. TJEU: vuosikymmenen epäonnistuneet sarjakuvafilmatisoinnit, Ghost Rider, Punisherit, Elektra, Ihmeneloset. Vasemmalla kädellä huitaistua moskaa, joita eivät isot tehosteet pelastaneet. Niistä puuttui se tärkeä jokin.

Tämä sinun viimeisin kirjoituksesi oikeastaan korostaa pointtiani. Et selvästi itsekään usko pelielokuvien toimivuuteen pelkkinä elokuvina, vaan tarjoat ratkaisuksi tekniikkaa, spektaakkelia ja ”pelattavuutta”, vaikka näiden elokuvien ongelmat ovat jossakin ihan muualla.
Kuten toinen kirjoittaja tuossa ylempänä totesi, hyvä pelielokuva olisi jo tehty. Kun kerran ne hyvät sarjakuvafilmitkin on jo tehty. Miksi jotkut pelielokuvat tarvitsisivat toimiakseen jotakin muuta mitä nykyinen elokuvateollisuus ei pysty tarjoamaan?

Kinnunen kirjoitti: ”Eiköhän sama ole syy, ettei Grand Theft Autoista ole tehty elokuvaa, vaikka aihepiiri ja pelien rakenne sangen elokuvallinen onkin.”

Tässä ollaan muuten lähellä ongelman ydintä. Sillä monet nykypelit ja erityisesti toimintapelit ovat ottaneet vaikutteita nimenomaan elokuvista, niin että se näkyy aiheissa, rakenteessa ja visuaalisessa kerronnassa. Varmaan monelle pelaamista harrastavalle elokuvantekijälle ja studiopomolle on voinut tulla pelatessa idea, että jee tästähän voisi saada siistin elokuvan, kun sehän on jo tässä käytännössä valmiina.

Valitettavasti pelien elokuvallisuus on draamallisesta näkökulmasta genrekliseiden kierrätystä ja hyvinstä elokuvista varastettuja ideoita. Esimerkiksi tuossa aikaisemmin mainitussa Max Paynessa koko idea on vigilante-elokuvan peruskauraa: miehen perhe tapetaan, mies tappaa kaikki. Samaa kaavaa on käytetty kymmenissä amerikkalaisessa toimintaelokuvissa ja Max Paynen elokuvaversio oli vain yksi lisää samaan läjään. Ei ihme, että elokuvayleisö haukotteli ja päätti katsoa jotain muuta.

Pässi: ”Se, että hyvät sarjisleffat breikkasivat nyt eikä aikaisemmin – tosin myös jotkut vanhat hyvät sarjisleffat, kuten ensimmäiset Teräsmiehet ja Batmanit olivat maailmanmenestyksiä – johtui hyvästä ajoituksesta. Siitä, että sarjisnörtit kasvoivat aikuisiksi ja he pääsivät Hollywoodiin.”

Toki se johtui myös tästä, kuten että lapsena sarjiksia lukeneet ovat kasvaneet aikuisiksi. Nyt selkeää kohdeyleisöä on monessa sukupolvessa niin kuin on rockmusiikillakin. Mutta mielestäni vääristelet tosiasioita kun et myönnä, että digitekniikan mukaan tulo on ollut merkittävin tekijä sarjisleffojen sarjakuvamaiselle toteutukselle. Katso vaikka tämä:
http://www.youtube.com/watch?v=VrVdCkKxty4
Miten tämä olisi aikaisemmin pystytty tekemään? Tai sincity tai 300?

”Ja saivat studioiden johtoportaat vakuuttumaan siitä, että nämä jutut kannattaa tehdä hyvin sillä sarjakuvanharrastajat ovat vaativaa sakkia eikä mitään pikkulapsia. Eikä pidä unohtaa sitä, että sarjakuvayhtiöt Marvel ja DC eivät olleet pelkästään oikeudenmyyjiä, vaan ovat olleet tiiviisti mukana tuotannossa, ja antaneet näin myös luovaa tukea. Kaikki tämä + uusi elokuvatekniikka = hyvää matskua.”
No, tässä kyllä myönnät asian.

”TJEU: vuosikymmenen epäonnistuneet sarjakuvafilmatisoinnit, Ghost Rider, Punisherit, Elektra, Ihmeneloset. Vasemmalla kädellä huitaistua moskaa, joita eivät isot tehosteet pelastaneet. Niistä puuttui se tärkeä jokin.”
Olen täsmälleen samaa mieltä, eivät tehosteet tee elokuvaa. Pointtini oli vain, että aikaisemmin ei näitä ”tehosteita” ollut marvellin sarjisten uskottavaan toteuttamiseen.

”Tämä sinun viimeisin kirjoituksesi oikeastaan korostaa pointtiani. Et selvästi itsekään usko pelielokuvien toimivuuteen pelkkinä elokuvina, vaan tarjoat ratkaisuksi tekniikkaa, spektaakkelia ja ”pelattavuutta”, vaikka näiden elokuvien ongelmat ovat jossakin ihan muualla.”

Kyllä, uskon, että pelileffat lyövät itsensä läpi, kun löydetään tapa kuinka pelaamisen kokemus siirretään elokuvaksi. Eli pelielokuva tulee olemaan aivan omansa näköinen tuote niin kuin sarjisleffa. Ehdottomasti käsis, näyttelijät jne. ovat tärkeitä, pelillinen näkökulma vain vielä puuttuu. Doomissa (ei häävi elokuva tosiaankaan) on kohtaus jossa pelaajan subjektiivisesta näkökulmasta liikutaan ase kädessä ja ammutaan örkkejä niin kuin pelissäkin. Entä kun tällainen siirretään 3D:ksi ja katsoja saa samanlaisen subjektiivisen kokemuksen kuin pelissäkin? En väitä, että tämä tulee olemaan ”se oivallus”, mutta saattaa hyvinkin olla.

”Miksi jotkut pelielokuvat tarvitsisivat toimiakseen jotakin muuta mitä nykyinen elokuvateollisuus ei pysty tarjoamaan?”

Tarvitsee pelillisen näkökulman, jossa katsoja saa samoja asioita kuin pelatessaan.

Odotin innolla sitä elokuvaa…harmittaa niin vitusti kun sitä ei tulekkaan