Meneekö Kultainen palmu Libanoniin vai Spike Leelle? Cannes on taas poliittinen
Cannesin festivaalit ovat päättymässä. Kilpasarjan pääpalkinto Kultainen palmu jaetaan parin tunnin kuluttua tämän blogimerkinnän julkaisusta.
Cate Blanchettin johtamaan juryyn kuuluvat esimerkiksi näyttelijä Kristen Stewart sekä ohjaajat Ava DuVernay, Denis Villeneuve ja Andrei Zvjagintsev. Tuomaristolla on poikkeuksellinen tehtävä vuonna, jona metoo-liike on ravistellut alaa ja toisaalta yhteenotto Netflixin kanssa on kyseenalaistanut Cannesin perinteitä. Juryn pitää valinnoillaan osoittaa, että elokuvilla on merkitys muuttuvassa maailmassa.
Vahvoja voittajasuosikkeja on useita, sanoisin kolme. Kirjoitin jo Nadine Labakin Capernaumista, joka olisi helppo sentimentaalinen ja osin ansaitsevakin voittaja. Sitä ei ainakaan sivuuteta.
Hirokazu Kore-edan yhteiskunnallinen perhedraama Shoplifters (jota en nähnyt) saattaisi olla konsensusvoittaja: se ei ole aiheuttanut järistyksiä, mutta kaikki tuntuvat pitävän siitä kovasti. Kore-eda on muutenkin kovassa nosteessa, sillä hän tekee seuraavaa elokuvaansa Pariisissa Juliette Binochen ja Catherine Deneuven kanssa.
Jo ennen festivaalin alkua uumoilin (aiempien elokuvien perusteella) Pawel Pawlikowskin Cold Warin olevan vahvoilla. Puolalaisen taiteilijapariskunnan myrskyisä rakkaustarina 1950-luvun raadellussa Euroopassa on omia suosikkejani koko festivaalilta. Näitä kahta ehkä haittaa se, ettei niissä ole kyllin ilmeistä tähän päivään liittyvää ja universaalia yhteiskunnallista tai poliittista painoa.
Löisin vetoa, että joku noista kolmesta saa Palmun. Tärkeitä palkintoja on kuitenkin useita, joista elokuville annetaan myös kakkos- ja kolmossijat Grand Prix sekä tuomariston palkinto.
Jos Spike Leen The Blackkklansman (se jossa Jasper Pääkkönen näyttelee) saisi Kultaisen palmun, siinä kyllä palkittaisiin Leetä selvästi myös aiemmasta urasta. Toisaalta elokuva julistavine trumpinvastaisine loppukuvineen on todella hetkessä kiinni, vaikka se sijoittuu 1970-luvulle – ja se on samalla oikein viihdyttävä ja hauska. Joku palkinto elokuvalle on varma.
Monia miellytti Alice Rohrwacherin olmimainen köyhälistökuvaus ja satu Happy as Lazzarro. Aikatason ja realismiodotukset vinksauttava pyhä pölvästi -tarina toivottomasta maalaisperheestä oli minusta lähes sietämätön.
En usko Jafar Panahin Three Facesin saavan Palmua. Aiemmin Venetsian ja Berliinin festivaalien pääpalkinnot saaneelle Panahille on kuitenkin takuulla tulossa jokin palkinto. Iranissa kotiarestissa vuosia viettänyt, mutta silti elokuvia valmiiksi saavan Panahin jättäminen palkinnotta olisi kannanotto sinänsä. Three Facesissa Panahi esittää taas itseään, ajelemassa oudon pyynnön perässä näyttelijäsuosikin kanssa ja selvittämässä maalaisten ongelmia (huonolla menestyksellä). Elokuva jää kuitenkin jälkeen esimerkiksi Taxi Teheranin vetävyydestä.
Kilpasarjassa on myös toinen kotiarestiohjaaja, venäläinen Kirill Serebrennikov. En nähnyt hänen elokuvaansa Leto, joka kertoo 1980-luvun Leningradin rock- ja taiteilijanuorisosta. Ranskalaiset kriitikot ovat siitä intoilleet, muut eivät niin paljoa.
Naisnäyttelijän palkinnon saaja on ranskalaisen cinefiilitwitteratin mukaan jo vuotanut julki. Palkinto menisi Samal Yeslyamovalle elokuvasta Ayka. Erittäin mahdollista, sillä hän tekee Sergei Dvortsevoin synkeän ja klaustrofobisen Moskovan-odysseian pääosassa, jokaisessa kuvassa (ja usein lähikuvassa) loistavaa työtä. Eikä olisi mahdotonta, että Dvortsevoi palkittaisiin ohjauksesta – ankara elokuva on huipputaitavaa työtä. Ayka taitaa kuitenkin olla liian suljettu kurjuuskuvaus saadakseen kärkipalkintoja.
Miesnäyttelijän palkinnon vahvoja ehdokkaita ei ole monta, ja ehkä persoonallisimman ja intensiivisimmän työn teki Matteo Garronen tiiviissä ja vääjäämättömän väkivaltaisessa noir-tarinassa Dogman koiranturkinpesijää esittävä Marcello Fonte. Hänellä on surukasvot kuin Leonen tai Fellinin elokuvasta – mieleen jää paitsi roolityö, myös kiehtova fyysinen tyyppi.
Kriitikkojen suosikki (ja kriitikkojärjestö Fiprescin palkinnon voittaja), eteläkorealainen Burning saattaa jäädä tyystin palkinnoitta. Lee Chang-dongin elokuvaa on kuvailtu hyvin älylliseksi. Kuten Janne Sundqvist Ylen jutussaan totesi, Cannesin palkinnot menevät harvoin toimittajien suosikeille.
Yksi palkinto on kuitenkin jo jaettu ja täysin oikeaan osoitteeseen. Hupailupalkinto Palm Dog annettiin Dogmanin koirille, joita on useita ja jotka ovat kiistatta tehtäviensä tasalla.