Megaupload-pomo Kim Dotcom-Schmitz, suuri (puoliksi) suomalainen julkkis ja piratismisota
Yhdysvalloissa on kohuttu SOPA-laeista, joilla yritetään hidastaa piratismia. Etenkin elokuva-ala on lobannut lakien puolesta. Melko järjettömältä tuulimyllyjä vastaan taistelemiselta ne kuitenkin vaikuttavat. Viranomaisten suhde piratismiin on kuitenkin kiristynyt, ja vanhatkin lait riittivät siihen, että Megaupload-palvelun omistajia yritetään nyt saada vankilaan. Pomo on puoliksi suomalainen ja kantaa Suomen passia nimellä Kim Tim Jim Vestor. Huomenna hän täyttää 38 vuotta – pidätettynä. Hyvää syntymäpäivää!
Mies on syntyjään Kim Schmitz, ja hänellä on suomalainen äiti. Schmitz kasvoi Saksassa.
Hän on entinen hakkeri ja nykyään useiden verkkoalan yritysten keulakuva. Tänään hänen virallinen nimensä on Kim Dotcom.
Viimeiset pari vuotta Schmitz-Dotcom-Vestor on asunut Uudessa-Seelannissa maan arvokkaimmaksi arvioidussa kiinteistössä, jonka arvo on lähes 20 miljoonaa euroa. Sen katolla on heilunut Suomen lippu (video).
Hämäräbisneksista mittavin on ollut Megaupload-sivusto, jolla on voinut jakaa suurikokoisia tiedostoja – siis esimerkiksi kokonaisia elokuvia. Megauploadilla on firman oman ilmoituksen mukaan ollut yli 50 miljoonaa käyttäjää päivässä. Sen kautta on kulkenut peräti neljä prosenttia koko internetin liikenteestä.
Veijari on kuitenkin luonut sivustolle puhtoista julkisuuskuvaa. Megauploadin toimitusjohtaja on hiphop-tuottaja Swizz Beats. Hän ei ole mikään nobody itsekään, vaan yksi menestyneimmistä afroamerikkalaisista muusikoista. Megauploadin maineen nostamiseksi tuottaja teki biisin, kornin Mega Songin, jolla esiintyy maailman suosituimpia mustia muusikoita, esimerkiksi P Diddy, Kanye West, Snoop Dogg ja hänen oma vaimonsa Alicia Keys. Swizz Beats on aiemmin ollut muun muassa Hennessy-konjakin ja Lotus-autojen markkinointikasvo.
Myös Schmitz-Dotcom-Vestor tykkää autoista. Toissa päivänä pidätyksen jälkeen häneltä takavarikoitiin 20 autoa (Daily Maililla on kuvia). Hän on myös tehnyt itse YouTubeen muun muassa videon, jossa hän holtittomasti ajaa golfkentän läpi.
Megauploadin tulot ovat kertyneet jäsenyysmaksuista: palvelu on ilmainen, mutta nopeampiin siirtoihin pääsee käsiksi maksamalla.
Sivustoa on toki voinut käyttää muuhunkin kuin piratismiin. Olen itsekin siirtänyt sen kautta pari kertaa kookkaita toimittajan työhön liittyviä äänitiedostoja kollegoilleni maailmalla.
Firman virallisen jargonin mukaan tarkoituksena on kuitenkin ollut tarjota jatkossa myös ilmaisia elokuvia, joiden välittäminen kustannettaisiin myymällä niihin mainoksia. Ehkä näin olikin. Mutta Owni-julkaisu kertoo niin villejä tarinoita, että mitään tässä bisneksessä on vaikea kuvitella täysin rehdiksi.
Schmitz-Dotcom-Vestorin himmeät puuhat jäävät käsittämättömyydessään silti viimeisimpien piratisminvastaisten suunnitelmien varjoon. SOPA-lait ovat mahdottomia valvoa. Ehdotetut rangaistukset ovat päättömiä: sosiaalisessa mediassa kiertää nyt kuvameemi, jossa todetaan, että Michael Jacksonin kuolemantuottamuksesta saa 4 vuotta vankilaa mutta Jacksonin musiikin nettilevittämisestä tuomio voi olla viisi vuotta. Järjetöntä – kyllä.
SOPAa ja Megauploadin kohtaloa protestoidakseen hakkerit ovat aloittaneet verkossa sodan viranomaisia vastaan. Iskut ovat olleet vakavia. Anonymous-nimellä esiintyvä löyhä maailmanlaajuinen ryhmittymä on luvannut jatkaa niitä.
Outo, outo maailma. Vaikutti Megauploadin kohtalo piratismiin tai ei, tästä Kim Tim Jimin stoorista tullaan tekemään vielä elokuvia.
Seuraa kirjoittajaa Twitterissä: @kallekinnunen