Mannerheim-elokuva: Kuinka se voi tuottaa 10 miljoonaa euroa?
Mannerheimistä on jo ennen kuvausten alkua tullut suomalaisen elokuvan jännittävintä draamaa. Ihan vääristä syistä. Mutta kuinka ihmeessä elokuva voisi tuottaa peräti kymmenen miljoonaa euroa?
Ennakkolippujen – peräti 50 euron hintaisten – myyminen on vaikuttanut monien mielestä nololta tempulta. Netin keskustelupalstoilla on kyselty, miksei Hollywoodissa miljoonia tienannut Renny Harlin kiinnitä omaisuuttaan ja ota lainaa elokuvaa varten, jos kerran uskoo siihen vahvasti.
Hyvä kysymys. Joitain esikoiselokuvaansa varten koko sukunsa rahat riskeeraavia amerikkalaisohjaajia lukuun ottamatta alalla on kirjoittamaton sääntö, että äveriäätkään ohjaajat eivät pistä omia rahojaan tuotantoihin.
(Poikkeuksia on, kuten Mel Gibson, joka sijoitti The Passion of the Christiin omia miljooniaan, kun kukaan muu ei hankkeeseen uskonut – ja sai rahansa parikymmenkertaisina takaisin.)
Mutta tosiasiassa tempaus 50 euron ennakkolipuista osoittaa Solar Filmsin luottavan elokuvan toteutumiseen lähes sataprosenttisesti.
Solarilla varmasti tiedetään, millainen mediapilkka ja kansan kiehunta siitä syntyisi, jos tyyriitä ennakkolippuja myytäisiin paljon (nyt niitä on mennyt jo joitain tuhansia) ja elokuva ei sitten toteutuisikaan.
Jos rahojen takaisinmaksu pykisi silloin vähänkin, Selin olisi aivan lirissä.
Solar Filmsin ja emoyhtiön välit
Viime aikojen menestyneimmät suomalaiselokuvat tuottaneen Solar Filmsin ja sen emoyhtiön, tanskalaisen mediajätin Nordisk Filmin välillä on pakko olla nyt huonoa verta.
Kun tanskalaispomo Allan Hansen veti rahoituksensa hankkeesta, Solar joutui todella tuskalliseen tilanteeseen: erittäin paljon (Markus Selinin mukaan jopa kolme miljoonaa euroa) maksanut esituotanto oli valumassa hukkaan.
Toteutui Mannerheim tai ei, näin perustavanlaatuinen erimielisyys ja miljoonien hukkaamisriski ei voi luvata hyvää Tanskan Nordiskin ja Solarin suhteelle.
Valtava budjetti
Suurin kysymys kuuluu, kuinka suomalainen elokuva voi tuottaa 10 miljoonaa euroa takaisin? Sitä Allan Hansenkin on joutunut miettimään.
Ei ole epäilystäkään, etteikö Mannerheimistä tulisi taloudellisesta näkökulmasta kaikkien aikojen suurin suomalaiselokuva.
Esimerkiksi Tuntematon sotilas tehtiin aikana ennen dvd-tuloja ja televisiomyyntejä. Lähimpiä vertailukohteita voisivat olla Pahat pojat ja Matti, ja kyllä Marski nyt rikollisveljekset ja yhden mäkihyppääjän voittaa.
Mutta vaikka katsojia kertyisi Suomen elokuvateattereista yli miljoona (todennäköistä), erilaisia dvd-paketteja myytäisiin ennätyslukemat (todennäköistä), televisiodiili MTV3:n kanssa olisi kaikkien aikojen mansikkaisin ja Mannerheim tekisi mukavaa tulosta myös Ruotsin ja Viron valkokankailla, jäisi saldo vielä kauas kymmenestä miljoonasta – ammattilaisarvioiden mukaan reiluun puoleen siitä.
Tietysti jos Mannerheim on hyvä ja vetävä elokuva, se voisi menestyä ulkomailla laajemminkin.
Mutta edellinen lause koskee kaikkia muitakin suomalaisia elokuvia – lähtökohdat ovat periaatteessa täsmälleen samat.
Mannerheimin nimi ei auta yhtään
On Venäjälläkin tehty viime vuosina suuren budjetin elokuvia sikäläisistä historiallisista ja sotasankareista, ja kuinka monta niistä onkaan nähty meillä? Ei yhtään, ei edes dvd-hyllyillä.
Eikä tuikitavallinen elokuvien kuluttaja tunnista Renny Harlinin nimeä muualla kuin Suomessa. Tunnetteko vaikkapa nimen Harald Zwart – hän on Hollywoodiin päässyt norjalaisohjaaja, jonka uusimmat elokuvat (kuten Vaaleanpunainen pantteri 2) ovat olleet menestyneempiä kuin Harlinin viimeisimmät. No, harva tuntee – Hollywoodiin viihteentekijöistä tunnetaan vain kärkijoukko.
Toisin sanoen elokuvan mahdollinen kansainvälinen menestys jää täysin valmiin teoksen yleismaailmallisuuden varaan.
Kun historiallisella paikkansapitävyydellä ratsastavaa elokuvaa myydään kotimarkkinoilla lauseella ”Hän on elokuvansa ansainnut”, on toistaiseksi vaikea uskoa sen olevan muuta kuin puhtaasti kotimarkkinoille suunnattua nostatusta.
Toivottavasti se on enemmän.