Blogit

Elokuvakriitikko Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Maanantai-illan huumaa

Blogit Kuvien takaa 18.12.2008 13:09
Kalle Kinnunen
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Olen hieman surullinen siitä, että MTV3 lopettaa vuodenvaihteessa elokuvien esittämisen maanantai-iltaisin. Ihan nostalgisista syistä.

Muutos ei mitenkään vaikuta elokuvankatselumahdollisuuksiini. Täytyy myöntää, etten ole katsonut yhtään kokonaista elokuvaa suoraan televisiolähetyksestä miltään kanavalta ainakaan viiteen vuoteen. Katson elokuvat kotona tallenteilta tai elokuvateattereissa. Enkä jaksaisi katsoa edes mitään tallennettua, jos siinä on välissä mainokset, jotka pitäisi kelata, yäk. Koska minun ei tarvitse.

Eikä muutos ole iso – elokuvat vain siirtyvät Subille.

Miksi näin? Koska elokuvat eivät saa enää yhtä paljon katsojia kuin televisiosarjat. Elokuvan pariin pitäisi uppoutua yli kahdeksi tunniksi, kun mainokset lasketaan. Jos tilalla näytetään sarjoja, saadaan samassa ajassa alkamaan ja päättymään 3-4 eri ohjelmaa.

Mutta Maikkarin maanantaileffa on television viimeisiä traditioita, jotka ovat säilyneet koko sen ajan jonka muistan. Ja niin hassulta kuin se nykyisenä mediarunsauden aikana kuulostaakin, kyseinen ohjelmapaikka oli elokuvasivistykseni kivijalka. Vuonna 1977 syntyneenä olen sitä sukupolvea, joka sai nauttia television elokuvatarjonnan ensimmäisestä räjähdyksestä 1980-luvun lopulla.

Sergio Leone
tuli olohuoneeseen

Tarkistin, mitä Maikkarin maanantai-illoissa tuolloin, hieman alle 20 vuotta sitten esitettiin. Muistan yhä kymmenet elokuvat ja monista täsmälleen, miltä niiden näkeminen tuntui. Muistan, kummalla olohuoneen sohvalla istuin, vai lymyilinkö takana ruokapöydän kulmassa niin, että läsnäoloni lapsilta kielletyn elokuvan pyöriessä huomattaisiin vasta kun elokuva on mahdollisimman pitkällä, eikä isä ehkä enää viitsisi lähettää minua nukkumaan.

Muistaminen on helppoa, koska klassikoita esitettiin melkein joka viikko. Vain muutaman dollarin tähden. Vaarallinen romanssi. Tajunnanräjäyttävä Hyvät, pahat ja rumat. Takaikkuna. Kourallinen dollareita. Tervetuloa Mr. Chance, jonka viimeiset kuvat tekivät suuren vaikutuksen. Tuokaa Alfredo Garcian pää, jonka katsominen onnistui ruokapöytämetodilla.

Vertigo. Pako Alcatrazista. Voittamaton ykkönen. American Graffiti. Keskiyön cowboy. Tähtien sota, joka ei tehnyt meikäläiseen ihan niin suurta vaikutusta kuin muihin luokallani. Ja Kadonneen aarteen metsästäjät, jonka otin fiksuna nauhalle. Televisioesityksen jälkeen katsoin sen videolta joka päivä koulusta päästyäni ainakin kahden viikon ajan. Se oli maailman paras elokuva.

King Kong
hakkasi Tarkovskin

Tästä alkaa hieman mikaelfräntimäinen jurputus. Silloin 1980-luvun lopussa television hyvilläkin elokuvapaikoilla saatettiin näyttää vaikka yli 10 vuotta vanhoja elokuvia, ja silloisen Mainostelevision ohjelmistoon saattoi kuulua Tarkovskia tai kovaotteisia ranskalaisia rikoselokuvia. Vielä vuoden 1988 alussa Maikkari esitti maanantai-illoissa Elem Klimovin koko pitkän tuotannon!

Niin maailma muuttuu. Tietysti tuo kaikki meni silloin läpi siksi, että vanhojen menestyselokuvien, parhaiden eurodraamojen ja itäblokin huipputeosten vuorottelu oli purkkaviihdettä toivoneen peruskatsojankin silmissä parempi kuin ei mikään. Niukkuus johti paradoksaalisesti laadukkaampaan ohjelmistoon. Maailma oli sellainen, että kaiken suositun kulttuurin ei tarvinnut olla amerikkalaisten mainosdollareilla kollektiiviseen tajuntaan iskostamaa franchise-purkkaa.

Subtv:n kevään maanantai-illan elokuvat ovat kaikki 2000-luvulta, ja ne ovat ilmiselviä: toiseksi uusin Batman, Apinoiden planeetan vuoden 2001 versio, uusi King Kong ja niin edelleen.

Siis ihan kivoja viihdeleffoja, joissa ei ole oikein mitään pointtia. Elem Klimovin armoton, suorastaan helvetillinen Tule ja katso olisi tuossa turvallisenhaaleanpehmeässä ja subimaisen kuplivassa seurassa ihan liian heviä shittiä.

1980-luvulla esitettiin televisiossa parempia elokuvia kuin nyt, ja eron huomaa etenkin siinä, mitä mainostelevisiosta tulee. Kohta Kadonneen aarteen metsästäjätkin alkaa olla liian obskyyriä vanhaa kamaa kelvatakseen hyvälle ohjelmapaikalle. Kulttuurimuistin kesto lyhenee muutamaan vuoteen.

Nykyajan nuoret televisionkatsojat saavat ratkaisevasti huonomman yleissivistyksen kuin me, jotka synnyimme 1970-luvulla.

Kaikki Kuvien takaa -blogin merkinnät löydät täältä