Lontoon elokuvafestivaalit 2010: hauska Lemmy-dokumentti paljastaa eläkeikäisen rock-jumalan arkiminän

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Motörhead on maailman kovaäänisin yhtye. Sen laulaja Lemmy Kilmister on rock-elämän ruumiillistuma. Nyt hänestä on tehty mainio dokumenttielokuva.

Toisin kuin päihteillä itsensä zombin kaltaiseksi hapannuttanut Ozzy Osbourne, kolme vuotta vanhempi Lemmy on melko hyvässä kunnossa. Se on pieni ihme, sillä viski ja amfetamiini kuuluivat laulajan päivittäiseen elämään vuosikymmeniä.

Nykyään Los Angelesissa asuva Lemmy pukeutuu kuten aina ennenkin – ei tosin enää takapuolenkin osittain paljastaviin ultralyhyisiin daisydukes-mitan farkkushortseihin, joita eräs sankaria muuten ihaileva muusikkokollega dokkarissa kauhistellen muistelee. Mutta siinä on Lemmyn perimmäinen idea: hän ei koskaan välittänyt siitä, mitä hänestä ajateltiin. Eihän hän edes ole poistanut valtavia syyliä poskestaan. Hän on aidosti rock. (Siis haisuli.)

Ja toisaalta hän on rauhallinen ja sangen ystävällinen 64-vuotias diabeetikko, joka jakaa kärsivällisesti nimmareita ja näyttää viihtyvän vähintään yhtä hyvin pubin tietokilpailukoneella tai kännykän matopelin parissa kuin bassonsa kanssa lavalla.

Toisen maailmansodan natsiroinaa keräilevä Lemmy myös perustelee hyvin, ettei moinen harrastus tee fasistia: hänellä on ollut kuusi juutalaista tyttöystävää, ja katsokaa nyt tätä elämäntapaakin. ”Olisin tosi huono natsi.”

Lemmyllä on kaksi poikaa. Toista hän ei ole tavannut, on kuulemma ”tietokoneohjelmoija”. Toinen on dokkarissa mukana. Käy ilmi, että hänen äitinsä menetti neitsyytensä John Lennonille. Rokkaripiirit!

Lemmy selaa cd-hyllyjä Los Angelesin kuuluisassa Amoeba-levykaupassa. Hän piipahtaa lavalla, kun Metallica esiintyy muutamille kymmenille tuhansille fanille. Hän teetättää uudet saappaat. Sitä sun tätä.

Välillä kierretään Eurooppaa Motörheadin kanssa ja käydään Helsingissä keikalla.

Myöhemmin dokkarissa näytetään kohtaus, jossa aksentista päätellen suomalainen tyttö saa Lemmyn nimmarin rintaansa, käy tatuoituttamassa sen ja kertoo, miksi juuri Lemmy on paras.

Lemmy ei ole sellainen alansa instant-klassikko kuin Anvil-dokkari, mutta läheltä liippaa. Oikeastaan kaikkien nimekkäiden haastateltujen (Metallican jäseniä, Henry Rollins, Dave Grohl, Alice Cooper…) lausunnot ovat ihan turhia, sillä asian ytimessä ollaan kun Lemmy itse puhuu. Hän on niin kiistattoman täydellisen rock, ja silti vain walesilainen jätkä, joka nykyään asuu pienehkössä kämpässä Los Angelesissa kaikenlaisen keräilyroinan keskellä. Yhden sortin nörtti, siis.