Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Lontoon elokuvafestivaalit 2010: Danny Boylen uusi 127 Hours täyttää odotukset

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 29.10.2010 15:31

Mitä Danny Boyle teki Slumdog Millionairen yleisö- ja Oscar-menestyksen jälkeen? Ison spektaakkelin? Ei, vaan elokuvan miehestä, joka on viisi vuorokautta yksin aavikolla, loukossa ahtaan kanjonin pohjalla, käsi murskana kivenlohkareen ja kallion välissä.

Kuten Coen-veljesten A Serious Man, 127 Hours on ”sellainen elokuva jonka pääsee tekemään kun on voittanut Oscarin”: normaalioloissa moinen omaperäisyys karkoittaa Hollywood-tason rahoittajat.

Tarina on tosipohjainen. James Franco näyttelee Aron Ralstonia, joka oli yksin kiipeilemässä, kun lohkare putosi. Hän ei ollut kertonut kenellekään, minne oli mennyt. Ralston valmistautui kuolemaan, mutta sai lopulta itsensä vapaaksi.

Siinä missä The Social Network tiivistyy puheessa ”Facebook-elokuvaksi”, tästä tullaan puhumaan elokuvana, jossa mies sahaa oman kätensä poikki.

Boylen elokuva (traileri) ei kuitenkaan ole kauhua, kuten samankaltaista lähtökohtaa käyttäneet Buried ja Open Water. Se vain seuraa viiden päivän kiirastulta.

Paitsi että paikallaan pysymisen piinasta on syntynyt harvinaisen jännittävä tarina ja kuvakieli on parasta Boylea, on elokuvalla monta muutakin ansiota, joista alla kaksi kiinnostavinta.

Ensinnäkin, Boyle onnistuu korottamaan käden katkaisemisen – kyllä sen verisiä yksityiskohtia ihan tarpeeksi näytetään – elokuvan hurmoksellisimmaksi hetkeksi: Ralston kykenee lopulta vapauttamaan itsensä, välttämään hitaan ja äärimmäisen tuskallisen kuoleman. Siinä vaiheessa melkein hurrataan. (Tosin Toronton festivaaleilla kerrotaan tapahtuneen pyörtymisiäkin.)

Toiseksi – Ralston on ihan tavallinen ihminen. 127 Hours ei ole elokuva yli-inhimillisistä ponnisteluista. Se väistämättä kysyy, mitä itse tekisit, mutta ei liioittele sankaritarinaa.

Ennen elokuvaa ajattelee, että ei minusta olisi tuohon. Elokuvan jälkeen, että on sitä pahempaakin kuin oman käden sahaaminen tylsällä veitsellä, esimerkiksi rakkaudeton elämä. Tai kuolema. 127 Hours on ennen kaikkea viihdettä, mutta ihan eri luokkaa kuin forrestgump-taudista kärsivä Slumdog Millionaire.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Sopii todella toivoa, että Boyle olisi saanut taas jotain järkeä touhuihinsa. En tosin usko ennen kuin näen. Slummien miljonääri oli aivan hirvittävä elokuva ja ainakin uutuuden traileri viittaa samanlaiseen kammottavan teennäiseen svengailuun.

127 Hoursin trailerilla on hyvin vähän tekemistä itse elokuvan kanssa. On vaikea tehdä amerikkalaistyylistä traileria elokuvasta, jossa päähenkilö on paikallaan ja yksin – vain ajatustensa kanssa – noin 80 prosenttia elokuvan kestosta, joten tuo menevä traileri on koostettu lähinnä 127 Hoursin ensimmäisen vartin kuvista…

Forrestgumpista kirjoitan erillisen blogimerkinnän lähiaikoina. Pahoittelen, että tähän lisäselvitykseen voi mennä muutama viikko.

Ollanko tätä tuomasssa Suomeen teatterilevitykseen?

Haha, hyvä ”forrestgump tauti”. Siis tarkoitat liian hyvän mielen elokuvaa kuten The Shawshank Redemption, joka kaatuu siihen että katsoja jo melkein toivoo etteivät asiat menisi niin ihanasti.
Oletko nähnyt Buried:ia, kuulin että se on todella hyvä?

”Villi elokuvaharrastaja kirjoitti:
Ollanko tätä tuomasssa Suomeen teatterilevitykseen?”

Kyllä ollaan, ensi-ilta alkuvuonna

Näitä luetaan juuri nyt