Lasten ikioma maailmansota, terveisin Hollywood

G.I. Joe: Kosto -elokuva on kuin lapsille suunnattu Yhdysvaltojen armeijan mainos, jossa ammutaan satoja ihmisiä, mutta se ei koskaan satu ketään, ainoastaan tappaa pahan. Eräs sankari menehtyy, mutta häntä kirjaimellisesti ei surra. Se ei ketään tunnu haittaavan. Lontoo tuhotaan ydinaseella maan tasalle sen seurauksena, että juonikas pahis on saanut neuvoteltua ydinaseiden vähentämissopimuksen.

Elokuvan keskeinen viesti on, että Yhdysvallat käy jatkuvaa sotaa, ja sen asevoimien täytyy olla äärimmäisen tehokkaat.

Kolmasosa keskusteluista koskee asejärjestelmiä. Kymmeniä erilaisia käsiaseita esitellään. Sotilasyksikön kovimmat jätkät ampuvat ihmisiä raskailla konekivääreillä lonkalta, käyvät välillä kotona pelaamassa videopelejä ja heittävät veljellistä hyvää läppää: male bonding on harvoin näin voimakasta. Rooleissa nähdään ex-painija, karismaattinen jätti Dwayne ”The Rock” Johnson, Channing Tatum, Ray Park ja isukkihahmona Bruce Willis.

Oikeastaan sotiminen on ainoa asia, jolla on väliä.

Kun kirjoitin tuossa alussa, että tämä on kuin lapsille suunnattu..

Itse asiassa G.I. Joe -elokuvat on suunnattu lapsille. Ne ”perustuvat” Hasbro-firman sotilasleluihin, jotka kilpailivat He-Man-ukkelien kanssa samoista markkinoista 1980-luvulla. Euroopassa brändin nimi oli Action Force. Pääpahishahmot ihmeellisine pukuineen ovat lähellä Tähtien sota -kuvastoa, mutta kätyrit ovat ihmisen kaltaisia. Monilla kätyreillä on päänsä ympärillä kangasta, joka viittaa Lähi-itään.

Kun tappaminen on veretöntä ja tuskattoman näköistä ja tapettavat ovat kasvottomia (esimerkiksi koska kangas peittää kasvot), ikäraja pysyy alhaalla. (Suomessa K-12.) Ei siinä haittaa, että sankarit teloittavatkin vihollisiaan: nirri pois maahan jo niitatulta.

Kirjoitin taannoin Argosta, ja joku pommitti sen seurauksena Facebook-tiliäni tivaten, eikö Argo ole mielestäni propagandaa. On se, jos propagandan määritelmäksi riittää näkemys iranilaisista toiseuden edustajina. Mutta Argoon verrattuna G.I. Joe -sirkus pyörii silti ihan omassa maailmassaan.

Yhdysvalloissa elokuva käy myös armeijan mainoksesta. Erikoisjoukon elämä on ihanaa. Sisältö on mietitty tarkkaan sellaiseksi, että äärikonservatiivit eivät voi sanoa mistään pahaa sanaa. Solttujen kaksimieliset vitsit ovat mitä kilteimpiä. Naisten rooli on vaieta, ampua käskettäessä ja olla liioitellun muodokkaita paljastamatta tietenkään pintaa.

Kaikesta huolimatta G.I. Joet eivät ole mitään maksettua propagandaa, vaan äärimmäisen laskelmoitua elokuvaa mahdollisimman laajalle täsmäyleisölle. Yhdysvalloissa kohderyhmänä ovat pojat, joista moni tarvitsee isin mukaan leffaan. Asefetisismille on tilaus.

Homma on mietitty niin pitkälle, että esimerkiksi Venäjää ei elokuvan ydinasekonferenssissa nöyryytetä, toisin kuin muita maita.

Miksi? Koska Venäjä, jonka elokuvateatteri-infrastruktuuri on saatu jonkinlaiseen kuntoon, on tällaiselle koko perheen läskipää-tappamisviihteelle nykyään erittäin keskeinen markkina-alue. (Ensimmäinen G.I. Joe myi siellä 7 miljoonalla eurolla, mutta siinäpä ei ollut The Rockia eikä Bruce Willisiä, jotka on Venäjällä isoja tähtiä.)

Pilkallisimmat vitsit osuvat toistuvasti Pohjois-Koreaan. Sieltä kukaan elokuvantekijä ei saa senttiäkään.

G.I. Joe on kuin ilman huumoria ja ironiaa tehty Team America: World Police.

G.I. Joe: Kosto elokuvateattereissa perjantaina 29.3.

Seuraa kirjoittajaa Twitterissä: @kallekinnunen