Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Lahjokaa meitä: nettimedia voi olla elokuvajournalismin vastakohta

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 11.12.2013 18:58

Yksi journalismia ja etenkin kulttuurijournalismia nettiaikana haastavista muutoksista on julkaisemisen helppous. Amatöörien verkkojulkaisuja esimerkiksi elokuvasta on Suomessakin kymmeniä. Lähtökohtaisesti tämä on sananvapauden laajenemista. Monipuolisuutta sinänsä ei voi kritisoida, ja journalismin tuleekin tulla haastetuksi.

Uudet tuulet voivat tosin olla kaukana journalismin säännöistä.

”Elokuvista kirjoittaminen harrastuspohjalta on amatöörien puuhaa, josta harvoin palkitaan muuten kuin ilmaiseksi nähdyllä elokuvalla”, kirjoittaa Janne Kahila blogijutussaan Film-o-holiciin.

”Suurin palkinto on oman ymmärryksen lisääntyminen, mutta tuntuuhan se mukavalta jos työ palkitaan joskus ihan konkreettisesti, vaikkapa sitten tavallista hulppeamman PR-tapahtuman muodossa. Jotain hauskaa, kerrankin.”

Kahilan bloggaus Elokuvista ja markkinoinnista: Tukholman keikka kertoo hänen matkastaan Kirottu -elokuvan dvd:n markkinointitilaisuuteen Ruotsiin. Tekstin kuvaavampi url-nimi on ”Kerrankin kunnon leffapromootio”. Ruotsissa tarjottiin olutta ja murkinaa, santsatakin sai.

Bloggauksen loppupäätelmänä on, että Suomessakin pitäisi olla mainostapahtumia, joissa on hyvää tarjoilua. Kahilaa erityisesti ihmetyttää, ettei Vares -elokuvista kirjoittavia voideltu niiden lehdistöpäivissä teemaan sopien oluella ja Jaloviinalla. Tämä puute harmitti peräti niin, että Kahila ryhtyi Reijo Mäki -boikottiin!

”Ehkä markkinointipuolellakin aletaan pikku hiljaa heräillä todellisuuteen, jossa perinteisen lehdistön vaikutusvalta ei ole enää sitä mitä ennen, ja vaikuttamiskanavia on etsittävä aktiivisesti sieltä missä mielipidevaikuttajat liikkuvat.”

Journalismista ei siis ole kyse. Kahila ilmoittautuu amatööriksi.

Sikäli hänen vaatimuksensa on perusteltu. Jos harrastuksenaan haluaa puuhailla leffan parissa, fanittaa ja kirjoitella juttuja, toki saa anella pähkinöitä mistä haluaa.

Kysymystä on pohdittu blogikulttuurissa paljon: siellä vain itsesäätely merkitsee. Asia ei ole journalismissakaan yksinkertainen. Minulle on vuosien varrella tarjottu ruokaa ja matkojani juttua tekemään on maksettu. (En esimerkiksi kieltäytynyt Kalevalan levittäjän tarjoamasta oluesta keskustellessani parin tunnin ajan Jari Halosen kanssa syyskuussa. Kalevala ei siitä tenhoavammaksi muuttunut.)

Maailman tärkeät elokuvatyypit eivät Suomeen tule, joten juttukeikat vievät usein ulkomaille. Työssäni toivon mahdollisimman lyhyitä matkoja ja pidempiä haastatteluaikoja, en bisseä ja lihapatoja. Blogasin aiheesta kolme vuotta sitten.

Kahilan blogiteksti taas kertoo mainostapahtumasta, jolla ei ollut nähtävästi minkään sortin journalistista funktiota. Hän kirjoittaa alussa: ”tarjous vaikutti liian hyvältä ollakseen totta: lennot ja hotelli maksettaisiin, ja perillä olisi tarjolla pientä purtavaa ja juomaa samalla kun katsoisimme elokuvaa”. Tarjoilut kuvaillaan pale alen laatua myöten erinomaisiksi.

Myöhemmin Kahila arvioi, ettei kyseessä ollut Kirottu-elokuvan markkinointi – koska siitä ei edes annettu blu-ray-levyä kotiinviemisiksi – vaan Warner Bros. -elokuvastudion yleisempi kilvenkiillotus.

Erikoinen päätelmä.

Blogitekstin alusta on Film-o-holic.com, turkulainen elokuvasivusto, jolla on ISSN-tunnus. Se on sisällön määrän ja monipuolisuuden vuoksi suomalaisena elokuvamediana varteenotettava ja jo peräti 15-vuotias. Juttujen taso vaihtelee.

Kahilan blogitekstin julkaiseminen on hyvä keskustelunavaus. Hänen haaveensa kirjoittajille järjestettävistä olutjuhlista ovat kuin lahjottavaksi ilmoittautuvan fanikirjoittajan toivelista joulupukille: maksakoon markkinointiosasto meille, kun kukaan muu ei.

”Sosiaalisen median ja netin matrixin positiiviset värähtelyt kun saattavat laajeta yllättävän laajalle, kun hyvät vibat ovat lähteneet liikkelle”, blogiteksti päättyy.

Kahilan teksti on helppo tulkita niin, että kun kirjoittajille ei makseta, heiltä ei voi odottaa journalismia. Se ei missään tapauksessa koske kaikkia nettilehtiä ja blogeja – eikä kai Film-o-holicin yleistä linjaa.

Olutjuhlien ei soisi syövän tosissaan kirjoittavien uskottavuutta, tekivät he työtään sitten rahasta tai pelkästä rakkaudesta.