Lafe Lammas, Agu Ankka ja muita kotimaisten kesätapahtumien maskotteja
Pari viikkoa sitten kuuntelin mökillä radiota. Mainoksessa mielestäni kerrottiin Late Lampaan olevan lastentapahtuman maskotti.
Mielenkiintoista, ajattelin. En tiennyt että Suomessa on taho, joka lisensoi animaatiotalo Aardmanin suositun hahmon oikeuksia tapahtumien houkuttimeksi. Wallacesta ja Gromitista tunnetun Aardmanin hahmoista nimenomaan tämä lammas on kasvanut suurimmaksi franchiseksi. Ensin Late esiintyi Wallacen ja Gromitin kanssa, mutta sitten seurasi oma animaatiosarja, kaksi (hyvää!) elokuvaa ja vieläpä erillinen, pienille lapsille suunnattu spin-off Timppa.
Nykyään, kuudennella televisiotuotantokaudellaan Late seikkailee useissa maissa Netflixillä. Kaiken kaikkiaan Late on pyörittänyt satojen ja satojen miljoonien eurojen liikevaihdon ja globaali menestys jatkuu.
Radiomainoskaan ei ollut tuotantoarvoiltaan ihan ammattilaisosaamisen kärkeä, joten kysyin Lasten Festivaaleilta, mistä on kyse.
”Meidän maskottimme nimi on Lafe Lammas (huom F-kirjain t:n sijaan)”, kirjoitti festivaalin edustaja sähköpostissa.
Tätä en, hitto vie, radiosta kuullut enkä tapahtuman verkkosivuiltakaan huomannut (disclaimer: ikänäkö). Kuten festivaalin edustaja toteaa, f ja t ovat kirjaimina suhteellisen samannäköisiäkin.
”Missään tapauksessa tarkoitus ei ole assosioitua Lateen”, festivaalilta täsmennettiin.
Festivaalin edustaja kertoi, että Lafen touhuja voi seurata Instagramissa. Toden totta, siellä oli 17 tykkäystä saanut video henkilöstä lammasfroteeasussa.
Maksuton Lasten Festivaalit järjestettiin viime viikonloppuna – virtuaalisesti. Aivan höpötapahtumasta ei ole kyse. Virallinen suojelija on Helsingin kaupungin apulaispormestari Nasima Razmyar. Sponsoreina ovat esimerkiksi Mehiläinen ja Semper.
Kenties ensi vuonna Lasten Festivaalien vetonauloihin kuuluvat Agu Ankka sekä Muuipeikko ja Piccu Myy. Ei ole tarkoitus assosioitua hahmoihin, jotka saattavat käväistä mielessäsi.