Laatudraama vai raju seksielokuva?
Espoo Ciné -elokuvajuhlia vietetään sunnuntaihin asti Espoon Kulttuurikeskuksessa (ja onnettomuuden seurauksena vähän Helsingissäkin).
Festivaaleilla nähdään muutamia lievästi kiinnostavia omia maahantuonteja sekä useita hyviä ennakkoensi-iltoja.
Yksi jälkimmäisistä on Isabel Coixetin ohjaama Elegy, joka sai maailmanensi-iltansa Berliinin elokuvajuhlilla helmikuussa. Philip Rothin romaaniin The Dying Animal perustuva elokuva kertoo kirjallisuuden professori David Kepeshistä (Ben Kingsley), joka ryhtyy suhteeseen luennoillaan käyvän nuoren ja kauniin opiskelijan (Penelope Cruz) kanssa. Intohimostaan huolimatta Kepesh ei halua vakiinnuttaa suhdetta, joka siksi päättyy hänen kannaltaan katastrofiin.
Näin Elegyn Berliinissä. Se on älykäs aikuisten elokuva, ja Kingsley tekee hienon roolin.
Ilta-Sanomien näkökulmasta Elegy on kuitenkin pornoa. Ei siksi, että kukaan lehden toimittaja olisi elokuvaa nähnyt. Vaan siksi, että toisissa lehdissä on kerrottu alastonkohtauksista.
Huhtikuussa Ilta-Sanomat kertoi, että elokuva on merkittävä, koska Cruz on siinä alasti.
Elokuussa mentiin vielä pitemmälle. Ilta-Sanomat uutisoi, että elokuvasta on poistettu seksikohtaus, joka kuulostaa silkalta | pornolta.
Täh? Olisivatko Cruz ja Kingsley suostuneet moisen kohtauksen kuvaamiseen? Onhan toisaalta ranskalaisissa valtavirrankin elokuvissa nähty kaikenlaista. Mutta eivät sielläkään tähdet sentään oikeasti kameran edessä nai.
Internetin aikana uutisen tausta on helppo selvittää. Kyseessä on rnetistä, brittiläiseltä Femalefirst -juorusivustolta kopioitu uutinen. Kyseiseltä sivustolta Ilta-Sanomat löytää useinkin vastaavia hieman totuutta vääristeleviä kohuaiheita, joita on helppo entisestään mehustaa.
Femalefirst puolestaan on siteerannut amerikkalaisen laatulehden New York Magazinen Kingsley-haastattelua. Siinä ei väitetä, että kyseistä kohtausta olisi edes kuvattu, ainoastaan todetaan, että kirjailija Roth olisi halunnut Coixetin elokuvaan myös romaaninsa roisin oraaliseksitilanteen – mutta Coixet ei ollut samaa mieltä.
New York Magazinen asiallisessa jutussa kenties kiintoisin yksityiskohta on tieto, että Elegyssä nähdään Kingsleyn uran ensimmäiset sänkykohtaukset. Televisiotuotannot mukaan lukien yli 70 elokuvassa nähty Kingsley, 64, on siis selvinnyt varsin pitkälle riisuuntumatta.
Kuinka paljastava Elegy sitten on? Se ei ole olennaista. Seksikohtaukset ovat eroottisia, mutteivät mitenkään poikkeuksellisia. Coixetilla on hyvä maku ja tyylitaju. Ilta-Sanomien juttu on kuin eri elokuvasta. Tai omasta päästä.
Elegy esitetään Tapiolassa sunnuntaina. Varsinaiseen levitykseen se tulee marraskuussa.