Kylmän sodan patrioottijulistus Punainen vaara ja merkillinen uusintafilmatisointi

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Red Dawn oli kylmän sodan uhkeimpia elokuvallisia tuulahduksia 1980-luvulla. Tavallaan se oli kuuma peruna myös Suomessa, vaikkei siitä silloin juuri ääneen puhuttu. John Miliuksen amerikkalaisittain superpatrioottinen toimintaseikkailu kiellettiin meillä kaikessa hiljaisuudessa ulkopoliittisista syistä.

Red Dawn eli Punainen vaara koki Jäätävän poltteen kohtalon, yhdellä erotuksella.

Siinä missä puoliksi suomalainen Rennyn ja Markus Selinin elokuva toivotettiin helvettiin, amerikkalaisleffalta evättiin vain valkokangaslevitys – sen tuloa vhs-markkinoille ei estetty.

Punainen vaara on vetävä, jopa erinomaisen viihdyttävä. Olen nähnyt sen monta kertaa. Olen näyttänyt sitä monille ystävillenikin, eivätkä niinsanotusti vasemmistolaisen ajatusmaailman omaavat ole pitäneet siitä yhtään vähempää.

Kyllä, 1980-luvun hurmokselliseen jenkkimeininkiin on nyt etäisyyttä, mikä auttaa tietysti olemaan suuttumatta. Mutta elokuvan vilpitön vimma tempaa mukaansa. Mitä olisi asiaansa uskovan nuorison sissisota valloitetussa maassa? Ei ehkä realistisesti tällaista, mutta seikkailuna teinien (mm. Patrick Swayze, Charlie Sheen) uroteot ovat tietyssä lapsellisuudessaankin ykkösviihdettä.

Red Dawnista on nyt tehty kummallinen uusintaversio, jossa yhtä pääosaa esittää Tom Cruisen poika Connor.

Elokuvassa kiinalaisten piti olla konnia, mutta kun sen julkaisu venyi, päätettiin, että pahikset ovatkin pohjoiskorealaisia.

Juu, me kaikki tiedämme, että pohjoiskorealaisille ei ehkä olisi ihan kyllin muskelia iskeä Pohjois-Amerikkaan.

Haluan todella nähdä tämän pläjäyksen, vaikken odota siltä oikeastaan mitään. Valitettavasti MGM-studion talousongelmat ovat melkein haudanneet koko elokuvan. Valmista oli tiettävästi jo yli vuosi sitten, mutta levitykseen sitä ei ole vielä annettu. Suomessa oikeudet omistaa Scanbox, josta kerrotaan, ettei ensi-illasta ole hajuakaan, eikä kukaan firmassa ole tiettävästi vielä edes nähnyt elokuvaa.