Kunniattomat paskiaiset salamannopeasti dvd:lle

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Aikoinaan valitettiin, että leffat tulevat Suomeen myöhässä ja sitten menee vielä vuosi, että ne julkaistaan videolla. Nyt isommat ensi-illat pamahtavat päälle kaikkialla maailmassa samaan aikaan ja teatterijulkaisuikkuna voi olla vain kolme kuukautta.

Se johtuu ennen kaikkea etäisyyksien katoamisesta nettiaikana: globaali tiedonvälitys pelaa niin, että markkinoinnissa säästetään, kun kaikki paukut ladataan kansainvälisesti samoille viikoille. (Osittain syynä lienee myös piratismin pelko.)

Quentin Tarantinon Kunniattomat paskiaiset on noussut ohjaajansa menestyneimmäksi elokuvaksi, sillä se on tahkonnut jo yli 300 miljoonaa taalaa, vaikka yhden Tarantinolle ison markkina-alueen, Japanin, ensi-ilta oli vasta muutama viikko sitten.

Meillä syyskuun neljäntenä ensi-iltaan tullut elokuva julkaistiin dvd:nä keskiviikkona 9.12. Teatteri-ikkuna oli siis vain kolme kuukautta.

Se on poikkeuksellisen lyhyt.

Siihen suuntaan ollaan muutenkin menossa. Tosin USA:ssa teatterinomistajat hermostuivat, kun G.I. Joe tuli dvd:lle tasan kolme kuukautta ensi-illan jälkeen. Samoin kävi myös Poutapilviä ja lihapullakuuroja -animaatiolle (joka ei ole vielä edes ehtinyt Suomeen). Kummassakin tapauksessa Yhdysvalloissa eräät teatteriketjut vetivät elokuvan protestina ohjelmistostaan heti kuultuaan, että studio rikkoo totuttuja pelisääntöjä.

Pelätään, että ihmiset alkavat muuttaa elokuvissäkäyntitottumuksiaan – eli yhä useammat jäävät odottamaan kotikatselumahdollisuutta. Ikään kuin monet eivät jo nyt ajattelisi niin. Yhtä lailla merkittävälle osalle katsojista elokuvateatterikokemus on voittamaton.

Nyt Yhdysvalloissa suunnitellaan maksuvideopalveluita, joissa uutuuselokuva olisi tilattavissa kotikatsottavaksi jo kuukausi ennen varsinaista dvd-julkaisua, mutta useamman kympin hintaan.

Hohhoijaa. Miksei vain saada ensin aikaan edes yhtä kunnollista online-elokuvien verkkokauppaa? Kotikulmieni ainoa videovuokraamo muutti, ja tuntuu kivikautiselta kävellä toiseen kaupunginosaan vuokratakseni muovikiekon, kun sama data kulkisi netissä koneelleni näppärästi samalla kun elokuva jo pyörisi.

Inglourious Basterds

Kunniattomien paskiaisten (Inglourious Basterds) japanilainen juliste.