Blogit

Elokuvakriitikko Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Kotimainen elokuva on suosittua, mutta entäs sen laatu

Blogit Kuvien takaa 12.11.2015 16:26
Kalle Kinnunen
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

”Kotimaiset elokuvat ovat keränneet tänä vuonna elokuvateattereissa jo enemmän katsojia kuin koskaan aiemmin modernin katsojatilastoinnin aikakaudella”, uutisoitiin maanantaina. Katsotaanpa kuitenkin, miten suosio jakautuu. Kotimaiset leffat ovat nimittäin nykyään – vain vähän kärjistäen – menestyksen suhteen tosi isoja tai pieniä.

Suomen elokuvasäätiön sivuilla on lista kaikista vuonna 2015 levitykseen tulleista kotimaisista elokuvista.

Nimikkeitä on nyt 29. Dokumentteja niistä on yhdeksän. (Kaksi dokumenttia on vielä tulossa levitykseen.)

Suosituimpia ovat Luokkakokous, 505 000 katsojaa, Napapiirin sankarit 2, 328 000 katsojaa, Risto Räppääjä ja Sevillan saituri, 317 000 katsojaa, Kätilö 217 000 katsojalla sekä Onnelin ja Annelin talvi, jolla on nyt 182 000 katsojaa, mutta määrä nousee yhä (samoin Kätilön ja Napapiiri 2:n).

Elokuvia, jotka ovat saaneet yli 200 000 katsojaa, on neljä (pian viisi).

Elokuvia, jotka ovat saaneet 100 000 – 200 000 katsojaa, on neljä.

Elokuvia, jotka ovat saaneet 50 000 – 100 000 katsojaa, on vain kolme.

Elokuvia, jotka ovat saaneet 10 000 – 50 000 katsojaa, on vain neljä.

Alle 10 000 katsojan elokuvia on neljätoista – tosin moni niistä on dokumentti, ja neljä leffoista on sillä tapaa ”riippumattomia” tuotantoja, ettei Suomen elokuvasäätiö niitä tukenut.

Keskisuuria leffoja on enää vähän. Mitä menestykseen tulee, elokuva pyrkii olemaan meikäläisittäin tosi iso tai hyväksyy olevansa pieni. Niistä alle 10 000 katsojan leffasta moni varmaankin sai vähemmän katsojia kuin kuviteltiin, mutta useimpien kohdalla tiedettiin kyllä, että ne ovat aika pienen yleisön juttuja.

Tosi isolla tarkoitan lähes tai yli 200 000 katsojan tavoittelua ja/tai saavuttamista – määrää, johon viime vuosikymmenellä ylsi 1-2 kotimaista vuodessa.

Pienten ja isojen välille ei jää kuin sattumia. Pienistä ei tullut tänä vuonna yleisön innostuessa isoja.

Voisi kuvitella suosion jakautuvan siten, että leffoja olisi tasaisesti kapeneva määrä kohti korkeimpia katsojalukuja ja siellä kärjessä vain harvoja. Mutta jo suunnittelutasolla tapahtuva erottelu pieneen ja suureen on kuitenkin selkeä – ja vielä selkeämpi kun muistetaan, että 50 000 – 150 000 katsojan leffoista ainakin uusin Vares, Viikossa aikuiseksi, Big Game ja Elämältä kaiken sain menestyivät ilmiselvästi alle odotusten.

Tilastosta voi päätellä, että yhä useampi leffa tähtää korkealle. Tarvitaan kunnon markkinointiponnistelut ja onnea avittamaan hyväkin leffa suosioon. Yllätysmenestyjiä taas on oikeastaan todella harvassa: tänä vuonna Luokkakokous oli odottamaton suunnaton jättihitti, mutta jonkinasteiseksi menestykseksi sen varmasti jokainen ennustikin.

Think big, ei siinä mitään, mutta entä laatu?

Löydän yli 50 000 katsojan leffoista vain kaksi sellaista, joista vilpittömästi pidin. Ne ovat Kätilö ja Big Game, ja ymmärrän myös Miekkailijan arvostuksen, vaikka pidän sitä tylsänä. Siksi en jaksa olla hirveän innoissani näistä ennätyksistä sinänsä, enkä taida olla yksin.