Kiusataanko elokuvateattereissa kuuroja?
Esiintyvä taiteilija Marko Vuoriheimo otti viikko sitten perjantaina kunnon pultit. Hän tapasi aamutelevisio-ohjelman kuvauksissa elokuvantekijä Taneli Mustosen. Vuoriheimo oli Facebook-päivityksensä mukaan kysynyt Mustoselta, tuleeko (suomenkieliseen) Bodom-elokuvaan elokuvateattereissa myös suomenkieliset tekstit.
Päivityksestä saa käsityksen, että Vuoriheimon mielestä kaikissa elokuvien esityiskopioissa pitää olla suomenkieliset tekstit, onhan niissä myös ruotsinkieliset.
Vuoriheimo kirjoitti Mustosen antaneen ymmärtää, ettei (suomenkielistä) elokuvaa tulla tekstittämään (Suomessa) suomeksi. Tästä Vuoriheimo oli hyvin vihainen. Hän kuvaili Mustosen oikein paenneen paikalta syyttävien katseiden alla ja sai parikymmentä FB-kaveriaan nimittelemään Mustosta muun muassa idiootiksi, typeräksi ja pöljäksi.
”Ja miksi sitten KAIKKI englanninkieliset leffat tekstitetään? Eikä siitä valiteta”, Vuoriheimo kirjoitti.
Aggressiivisen avauksen jälkeen Mustonen puolestaan laati sovittelevan Facebook-päivityksen, jossa kertoi, että varmaankin osassa näytöksiä tulee olemaan suomenkielinen teksti.
Vuoriheimon päivitys oli julkinen, mutta siitä oli vaikea päätellä, mistä vaatimuksessa on kyse, ellei tiedä että kirjoittaja on kuuro. Rap-artisti Vuoriheimo tunnetaan paremmin taiteilijanimellään Signmark. Vasta Mustosen päivityksestä sain lukea, että mainittu alkuperäinen keskustelu oli käyty tulkin välityksellä, joten epäilen kiukkuun johtaneissa tulkinnoissa osasyyksi ilmiötä lost in translation. Harmillista, että sellaisen perusteella Vuoriheimon FB-sivulla kommentoijat muun muassa nohevasti päättelivät, että Mustosen mielestä kuurot ovat ”pohjasakkaa mut ulkomaalaiset ja ruottalaiset OK”.
Mustonen mainitsi kohteliaassa vastauksessaan, että läheskään kaikkia elokuvia ei tekstitetä Suomessa ruotsiksikaan. Muistikuvissa vaikuttaa toki siltä, että valkokankaalla on aina ruotsinkielinen tekstitys, mutta se ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa.
Saavutettavuuden eteen on tehty viime vuosina töitä. Elokuvateattereissa on erilaisia teknisiä kokeiluja, sokeiden näytöksiäkin. Toisaalta kotimaisia elokuvia esitetään valkokankaalla välillä englanniksi tekstitettynä.
Paljon on vielä tekemättä. Digiaikana tekstitykset on helppo laittaa mukaan esityskopioon, josta ne tarvittaessa saadaan valkokankaalle.
Näytöksiä, joissa elokuvassa on suomenkielinenkin tekstitys huonokuuloisille ja kuuroille, on aivan varmasti taloudellisesti järkevää järjestää. Vuoriheimon päivityksen hänen seuraajissaan herättämän kiukun perusteella oletan, että niitä on aivan liian vähän.
Tietenkin jokainen meistä haluaa ymmärtää näkemänsä. En voi katsoa vaikkapa ranskan-, tanskan- tai venäjänkielistä elokuvaa ilman tekstiä suomeksi tai englanniksi. Ruotsin- ja saksankielisestäkin keskittyneesti nauttiminen on kivuliaan työlästä – jää käytännössä poikkeuksetta katsomatta. En tietenkään ole näissäkään näytöksissä yhtä vaikeassa asemassa kuin henkilö, joka ei kuule tai kuulee huonosti. (Kohtaan kyllä hankalan valinnan tilanteita kansainvälisillä festivaaleilla.)
Mutta. Kuurojen someraivo elokuvaohjaajalle, joka ei ole saavutettavuuden asiantuntija on kimurantti juttu, mutta niin ovat myös tekstitykset. En missään tapauksessa halua suomenkielisiä tekstityksiä elokuvateattereihin pakollisiksi. Aivan varmasti jättäisin elokuvia katsomatta niiden vuoksi.
Vastauksessaan Mustonen kirjoitti, että tietenkin hän toivoo, että elokuvasta on myös suomeksi tekstitettyjä kopioita, mutta hän ei halua, että kaikki kopiot tekstitetään.
Miksi?
Vaikka tekstitys on yleensä ulkomaisissa elokuvissa välttämättömyys, se myös tekee katsomiskokemuksesta omalta osaltaan vajaan.
Ymmärrän täysin elokuvantekijöitä, jotka toivoisivat elokuvaansa kuvan päälle mahdollisimman vähän ylimääräisiä härpäkkeitä, kuten tekstityksiä. Esimerkiksi Gaspar Noé jopa haluaisi, että hänen elokuvansa mielummin dubataan eri kielille kuin tekstitetään. Hänestä tekstitys osin pilasi Enter the Voidin, sillä tekstit häiritsevät katsojan katseen suuntaa – kolmiulotteisesta Lovesta puhumattakaan. (Kolmiulotteisten elokuvien tekstittäminen on aina ongelma, koska tekstit pitäisi asemoida juuri sille syvyydelle, jolle yleisöön katseen oletetaan suuntautuvan. Muuten silmiin alkaa sattua.)
Olemme tottuneet Suomessa ulkomaisten elokuvien tekstitykseen niin, ettemme tule ajatelleeksi sen vaikutusta sekä kuva- että draamakerrontaan. Aivan tavallisessakin elokuvassa tekstistä on väistämättä luettavissa ennen kuin se lausutaan, mikä pilaa esimerkiksi komedian rytmitystä. Katse liikkuu, harhailee, poukkoilee. Me opimme olemaan lukematta esimerkiksi ruotsinkielistä tekstiä, mutta suomenkieliseen katse ja ajatus tarttuu tiedostamatta, kun se valkokankaalle tai ruutuun ilmestyy.
Saavutettavuus on tärkeä asia, mutta joskus lienee syytä tyytyä kompromisseihin. Uhriutumisella taas ei oman kokemukseni mukaan todennäköisesti tavoita haluamaansa.
Vastauksensa Mustoselle Vuoriheimo aloitti ykskantaan toteamalla, että sinä olet nyt pahoittanut satojen tuhansien tekstitystä tarvitsevien mielen, mukaanlukien maahanmuuttajat. (En ota kantaa, onko tämä asiallinen tapa keskustella.)
Sitten Vuoriheimo ihmetteli, miksei hän saa Onneli ja Anneli -elokuvaan lippua puoleen hintaan: ”Kysyin, että olisko reilua jos maksan vain puolet lipusta kun joudun päättelemään leffan juonen pelkästään visuaalisista jutuista. Vastaus oli kielteinen.”
Lopulta Vuoriheimo totesi, että sekin on ihan ok, jos elokuvaa näytetään osassa näytöksiä suomeksi tekstitettynä.
Tämähän on hyvä idea, ja kohtuullisen helppo toteuttaa. Oletettavasti kaikki ovat samaa mieltä.
Paitsi että Vuoriheimo ei ole Facebook-sivullaan viitsinyt tuoda esiin tätä sovitteluvaihetta. Siellä raivo vain jatkui.