Kiusaaminen vai konsolipelit
Juuri samaan aikaan eilen iltapäivällä, kun tiedot Kauhajoen traagisista tapahtumista ja joukkomurhan laajuudesta alkoivat levitä, esitettiin Helsingin Kinopalatsissa virolaisen Ilmar Raagin elokuvaa Klass eli The Class, suomeksi Luokka. Se kuuluu Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin ohjelmistoon. Esitysaika oli luonnollisesti sattumaa.
Raagin fiktiivinen elokuva on kärjistetysti sanoen kuvaus koulusurmista ja niihin johtavista tapahtumista. Mutta on osuvampaa kutsua sitä elokuvaksi koulukiusaamisesta ja sen seurauksista.
Tarinassa luokan kovat menestyjätyypit alistavat syrjäänvetäytyvämpiä poikia. Kiusatut ovat päähenkilöitä. Katsoja samastuu nöyryytetyksi joutumiseen, sosiaalisen arvon menettämiseen, päivittäiseen rääkkiin. Alistetun asema tuntuu pahalta, ja kiusaajille toivoo läksytystä. Sehän on tietysti mahdotonta, koska kiusaaminen ei näy koululaisten oman piirin ulkopuolelle, ja jos vähän näkyykin, ei vaikuta kauhean vakavalta.
Lopussa kiusatut tarttuvat aseisiin. Kyse ei ole sankarillisuudesta. Väkivaltainen tilanne onkin katastrofi, mikään ei mene niin kuin piti, kipu ja kuolema eivät tuo alistetuille vallan ja voiman tunnetta ja katsojalle puhdistavaa katarsista, vaan näyttäytyvät inhottavina ja lopullisina asioina. Viattomatkin saavat kärsiä. Painajainen vain pahenee.
Kun Raagin elokuva sai ensi-iltansa Virossa, siitä sanottiin, että tuo on amerikkalainen aihe, ei tuollaista tapahdu Euroopassa. Se oli ennen Jokelaa, viime vuoden maaliskuussa.
Raagin elokuva (jota ei pidä sekoittaa samannimiseen, Cannesissa voittaneeseen ranskalaisdraamaan) ei ole mestariteos, mutta ei siinä ole mitään kyseenalaistakaan – toisin kuin Kauhajoen kaupunginjohtajan Antti Rantakokon lausunnossa STT:lle. Rantakokko etsii syitä Kauhajoen tapahtumille internetistä ja konsolipeleistä.
Vika ei siis Rantakokon mukaan ole kiusaamisessa eli yhteisön sisällä. On kätevämpää löytää syy peleistä ja netistä, ne ovat helppoja maaleja, ulkomaista hapatusta.
En ymmärrä, miten minkään konsolipelin pelaaminen voisi johtaa itsemurhaan – siitähän Kauhajoen tapahtumissa on tekijän kannalta ensisijaisesti kyse. Kuten Pekka-Eric Auvinen, hän ei ajatellut pakenevansa eikä suunnitellut jäävänsä itse henkiin. Merkityksettömältä tuntunut elämä loppui ryminällä. Pitäisi puhua ”laajennetusta lööppi-itsemurhasta”, kuten Jukka Relander Metro-lehden kolumnissa tiivisti.
Enkä ymmärrä, miten kukaan voi vilpittömästi edes kuvitella, että konsolipelit ja internet olisivat keskeinen syy itsemurhaan ja murhiin. Sietämätön epätoivo tulee jostain aivan muualta. Ihmisviha syntyy eristetyssä tai eristetyksi itsensä tuntevassa yksilössä.
Ehkä Rantakokon pitäisi katsoa The Class ja samastua päähänpotkitun asemaan. Ehkä monien muidenkin pitäisi, jos halutaan pohtia syitä koululaisen laajennettuun itsemurhaan, eikä vain keräillä poliittisia irtopisteitä.