Kiinan elokuvasensuuri kiristyy ja ensi-iltoja katoaa kalenterista, mutta Renny Harlin porskuttaa
Neljä isoa kiinalaiselokuvaa vedettiin kesällä pois teattereista juuri ennen ensi-iltojaan.
Historialliset sotaelokuvat The Eight Hundred ja The Hidden Sword ovat budjeteiltaan Hollywoodin isohkojen spektaakkelituotantojen tasoa. Better Days on draama ja The Last Wish komedia.
Kesäkuussa Better Daysin levitys peruttiin kolme päivää ennen odotettua ensi-iltaa ja The Eight Hundredin – näistä tuotannoista korkeaprofiilisimman – kymmenen päivää ennen ensi-iltaa. Heinäkuussa oli The Hidden Swordin ja The Last Wishin vuoro.
Kiinalainen elokuvasensuuri on poikkeuksellisen vaikeasti hahmotettava asia. Ulkomaisten elokuvien osalta sensuuri on tiukkaa, mutta kohtuullisen selkeää. Bohemian Rhapsodysta poistettiin homouteen viittaavat kohtaukset. Rocketmania ei levitetä.
Kiinalaiselokuvien kohtalot voivat olla mystisempiä. Niiden käsikirjoitukset pitää toki tarkastuttaa ja elokuvat esittää viranomaisille ennen tuotanto- ja levityslupaa. Aiemmin tästä sisältöjen ohjaamisesta hallinnolle mieluiseen suuntaan vastasi oma virastonsa, mutta viime vuonna tehtävä annettiin mitään häpeilemättä suoraan Kiinan kommunistisen puolueen pr-osastolle.
Kesällä perutuista ensi-illoista yksikään ei kuitenkaan ole jäänyt mihinkään viralliseen sensuuriin.
Esitykset vain perutaan, vaikka niitä olisi sovittu tuhansille valkokankaille. Ei ole julkilausuttua viranomaispäätöstä. CNN:n jutussa aiheesta törmätätään seinään: kukaan ei voi antaa selitystä. Perusteluja ei ole. The Last Wishin taustavoimat kommentoivat sosiaalisessa mediassa, että syy on tuotantotekninen. Tuottajat vaikenevat vastoinkäymisistä, sillä mikään ääneen lausuttu asia ei ainakaan muuttaisi tilannetta paremmaksi, mutta vaikeneminen muuttuu tietysti aika kovaääniseksi.
CNN:n jutussa myös mainitaan, että tällainen torppaussuma on poikkeuksellinen.
Miten Kiinassa voi siis ylipäänsä tuottaa elokuvia, jos niitä ei välttämättä saa kotimarkkinoilla levitykseen? Kysymys on vaikea, sillä elokuva-ala perustuu pitkälti aivan amerikkalaistyyppiseen markkinatalouden logiikkaan ja yksityiseen rahoittamiseen, kunnes puolue voi panna kaikelle stopin. Monien kannattaa toki yrittää, sillä Kiinan elokuvamarkkinat ovat maailman toiseksi suurimmat Yhdysvaltojen jälkeen.
Tietenkin kiinalaiset kaupallisten elokuvien tekijät välttävät aiheita, jotka ovat ongelmallisia. Homoseksuaalisuus on tabu. Seksuaalisuus ylipäänsä on aihe, josta saa tehdä lähinnä erittäin kevyttä ja lapsille sopivaa komediaa. Kaikkea, mistä voidaan tehdä poliittisia tulkintoja, kaihdetaan riskien vuoksi totta kai.
Mutta esimerkiksi The Eight Hundredin piti olla nimenomaan virallisen historianäkemyksen linjaa mukaileva sankaruustarina. CNN:n jutun mukaan kaikki neljä elokuvaa olivat sellaisia, joiden ei olisi odotettu joutuvan vaikeuksiin.
Kaikki tämä näyttää kansainvälisestikin pahalta.
Helmikuussa Berliinin elokuvajuhlien kilpasarjassa oli määrä esittää Zhang Yimoun uusi elokuva, kulttuurivallankumouksen aikaan sijoittuva One Second. Zhang on maailmalla menestynein ja arvostetuin nykykiinalainen ohjaaja. Toisin kuin mainituilla neljällä elokuvalla, One Secondilla olisi varmasti yleisö Kiinan ulkopuolella nimenomaan art house -elokuvana. Zhangin ohjauksia on nähty usein Suomenkin levityksessä.
Elokuvan esitys Berliinissä peruttiin festivaalin jo alettua, ja se oli sitten siinä. One Secondin veikkailtiin kenties päätyvän – ehkä neuvottelujen jälkeen (ja ehkä sensuroituna, mistä emme todennäköisesti saisi yksityiskohtia tietää) – joko toukokuisille Cannesin tai elo-syyskuisille Venetsian festivaaleille. Venetsiankin ohjelmisto jo julkistettiin, eipä ole näkynyt.
The Eight Hundredin maailmanensi-illan piti olla kesäkuussa Shanghain elokuvajuhlien avajaiselokuvana.
Siinä missä Kiinan sisäiset levityskuviot ovat muulle maailmalle kulttuurisesti melko etäisiä, One Secondin kohtalo oli surkeinta mahdollista julkisuutta mitä maa saattoi itselleen hankkia. Elokuvia ei yksinkertaisesti vedetä pois suurilta festivaaleilta paraatipaikoilta, jotka niille on vaivalla saatu. Sitä ei tapahdu – paitsi kiihtyvällä tahdilla kiinalaisille.
Samoin Shanghain festivaalin on määrä olla Kiinan kasvavan elokuvateollisuuden näyteikkuna muulle maailmalle. Kun avajaiselokuva gaalanäytöksineen perutaan ja viihde-elokuvia noin vain katoaa, johtopäätökset ovat selkeitä.
Kulttuurisensuuri, jota ei virallisesti ehkä edes ole, vain pahenee.
Samaan aikaan maan elokuvateollisuus pyrkii kasvamaan entisestään. Elokuvateattereita on Kiinaan rakennettu tällä vuosikymmenellä paljon enemmän kuin minnekään koskaan aiemmin vastaavassa ajassa.
Siinä on jotain ironista, että maassa tekee nyt uraa Renny Harlin, jonka esikoiselokuva Jäätävä polte joutui 1980-luvun puolivälin Suomessa poliittiseen sensuuriin. Neuvostoliiton painostuksesta elokuvan ensi-ilta kotimaassa myöhästyi pahasti.
”Itse koen, että Kiina on upea ja vapaa maa. Kun amerikkalaiset poliitikot usein kehuvat, että Yhdysvallat on niin loistava maa ja sitä sun tätä, minun on aina tehnyt mieli sanoa heille, että tulkaa käymään Suomessa ja katsokaa, millä tavalla yhteiskunnan jäsenistä pidetään huolta, oli sitten kyse koulutuksesta tai terveydenhuollosta. Minulla on paljon enemmän kriittiistä sanottavaa Yhdysvalloista kuin Kiinasta”, Harlinia siteerattiin Ylen jutussa hänen vieraillessaan Suomessa toissa viikolla.
Harlinin uusin, kolmas kiinalaiselokuva Bodies At Rest tulee levitykseen maassa tämän viikon perjantaina.
”Ei minulle ole kukaan koskaan sanonut mitään sääntöjä, että näin pitäisi tehdä. Tajuan tietysti maalaisjärjellä sen, ettei ole järkeä tehdä elokuvia, joissa arvostellaan maata tai ollaan kriittisiä joistain asioista. Mä teen viihdettä”, Harlin kertoi Markkinointi & Mainonta -lehdelle.
Kävikö Harlin puhumassa Kiinan elokuvateollisuudesta vai propagoimassa?
Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.