Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Käsky-elokuva tuntuu keinotekoiselta

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 30.8.2008 09:15

Eilen sai ensi-iltansa Käsky, Aku Louhimiehen uusi elokuva. Siihen ovat kohdistuneet kovat odotukset niin tekijän kuin aiheenkin vuoksi.

Käskyn päälehdissä saamia arvosteluja on mielenkiintoista lukea. Ilta-Sanomat, Iltalehti, City, Ilkka ja Turun Sanomat antavat neljä tähteä. Ainoana keskeisenä mediana Suomen Kuvalehti antaa kolme. Helsingin Sanomilta eli Nyt-liitteeltä ja Uutispäivä Demarilta heruu vain kaksi tähteä. Kauppalehti ei anna tähtiä mutta tyrmää elokuvan.

Kallistun kovempaa kritiikkiä antavien suuntaan. Käsky alkaa iskevästi ja kohtuullisen pitkään tuntuu, että se on erinomainen elokuva, ehkä vuoden paras kotimainen. Mutta se venyy pahasti ylipitkäksi, ja Louhimies tekee liian monta virhearviointia. Kaikki merkittävä sanottava tulee esiin jo varhain. Keinotekoisuuden, teeskentelyn tuntu nousee hallitsevaksi.

Mieleeni ponnahti sketsisarja Tabu. Elokuva on hetkittäin kuin parodiaa itsestään, se luulee olevansa paljon suurempi kuin on. Ja irrallinen epilogi on kuin ahneen amerikkalaistuottajan lisäämä yleisön mielialan väkinäinen nostatus.

Monenlaisella seksillä sekä mitä ilmeisimmillä vakavuuden ja tematiikan laajan historiallisen kontekstin osoittimilla (Beethovenin soittaminen! Goethe-sitaatit!) ryyditetty meininki näyttäytyi minulle viimeisellä kolmanneksella niin hassuna, että on vaikea ymmärtää, miten kukaan voi vilpittömästi pitää Käskyä toimivana elokuvana.

Tai nostaa töksähtävät Beethovenin ja Goethen hyväksikäytöt arviossaan esiin positiivisesti, kuten parikin kriitikkoa tekee. Leena Landerin romaani, johon Käsky perustuu, pelaa ihan erilaisella pakalla.

Pitäisi olla jokin raati, joka päättää, milloin esimerkiksi Beethovenia saadaan käyttää elokuvissa.

Mutta yleisö päättää, onko elokuvalla todella kosketuspintaa. Louhimiehen aiemmat elokuvat ovat olleet menestyksiä. Debyyttiä Levottomat (2000) pidetään keskeisenä tekijänä vaiheessa, jossa suomalainen elokuva löysi uudelleen suuren yleisön. Käsky ei ehkä täysin kosketa Louhimiehen keskeisintä katsojakuntaa, sillä se on hänen ensimmäinen elokuvansa, joka ei sijoitu nykyaikaan ja kaupunkiin.

Toivon Käskylle menestystä. Vaikken siitä pidä, se on monin tavoin rohkea, toisaalta siksi ettei se ole kaupalliseksi hiottu, ja toisaalta siksi, että Louhimies uskaltaa jättää kysymykset vuoden 1918 syyllisistä ja syyttömistä, oikeastaan koko yhteiskunnallisesta tapahtumaketjusta taka-alalle ja keskittyy ihmisiin suuren maiseman edessä.

Sotaelokuvaa odottavalle Käsky on varmasti pettymys, kun siinä ei räiskitä sankarillisesti rintamalla, ei kummallakaan puolella.

Kaikki Kuvien takaa -blogin kirjoitukset löydät täältä

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Tuntuu siltä, että ne jotka haukkuvat tämän taideteoksen, haukkuvat sen homouden takia tai sen takia ettei se ollut sellainen, kun mitä kirjoittaja olisi halunnut. Luulenpa että tässä käy vanhat Kaurismäet ja Louhimiehet, eli kun se saa kansainvälistä arvostusta, niin katsojia alkaa tulvia Suomessa ja viittä tähteä lentämään ilmassa. Eikös suomalaiset kaipaakaan enää ”kaurismäki”-tyyppistä taide-elokuvaa?

Louhimiehellä on paha taipumus jäädä omien maneerien vangiksi. Varsinkin silloin kun mies on keksinyt tai luulee keksineensä hienon elokuvallisen kerrontatempun tai symbolin. Esimerkiksi taannoista Irtiottoja-sarjaa oli vaikea katsoa nauramatta, kun jokaisen sarjan henkilöhahmon piti OKSENTAA vuorollaan. Tämän oli ilmeisesti tarkoitus symbolisoida urbaanien kolmikymppisten henkistä pahaa oloa. Mutta kun kaikkien pitää tehdä se kaavamaisesti, niin on vaikea välttyä nolostumiselta.
Ja sitten se jatkuva tumputus jokaisessa Akun elokuvassa. Mitä sekin on olevinaan…

Louhimiehen ongelma on huumorintajun puute.En tarkoita mitään komediaa vaan asennetta. Ohjaajan rakkaus luomaansa maailmaa kohtaan pitäisi näkyä henkilöhahmoissa olivat ne sitten millaisia psykopaatteja tahansa.

louhimies on kuin aki kaurismäki, paitsi että louhimiehen jutut on surullisempia ja kaunistelemattomia. ja se että näyttelijät ”oksentelevat” vuorotellen tai ylipäätään sekoilevat, kuten mikko kouki pahassa maassa ja käskyssä, niin on näyttelijän omaa improvisaatiota. aku haluaa, että näyttelijät määrää tahdin ja toimivat sen mukaan. sitä sanotaan taiteelliseksi urbaaniseksi dokkariksi. ja onko tumputtaminen, raiskaukset, homous tai seksi yhtään kummallisia asioita tässä maailmassa?

Onhan Käsky visuaalisesti onnistunut elokuva, mutta niitä tehdään aika paljon ihan muutenkin. Hyviä elokuvia on tehty silloinkin, kun elokuvista ei olla voitu tehdä näyttäviä visuaalisesti tietokonetekniikalla.

Juoni on aika yksinkertainen ja ehkä hieman sekavakin. Elokuvan loppu on kliseinen, millä taas ollaan yritetty miellyttää katsojaa. Siihen nähden, miten vakavalta elokuva tuntuu ensi-silmäyksellä, on yllättävää, kuinka lapselliselta elokuva ajoittain kuulostaa. Elokuvassa harmitti vielä Eino-pojan pieni osuus elokuvassa.
Käskyä katsoessa ei myöskään tunnu siltä, että elokuvaa tehtäessä oltaisiin yritetty luoda jotain uutta tai sanoa jotain ennen sanomatonta.

Kyllähän ne Goethen sitaatit ja Beethovenin musiikki ihan mukavalta kuulostivat, mutta aika irtonaisesti olivat mukana tarinassa. Sota-aikaan sijoittuvaksi elokuvaksi Käsky ei ole huonoin mahdollinen, mutta parempaankin Aku olisi (ehkä) voinut pystyä.

On vaikea ymmärtää, miksi itseään sivistyneenä pitävä toimittaja ei huomaa nerokasta allegoriaa Goethen runon ja Käskyn tarinan välillä (kohtaushan on suoraan kirjasta, vielä lisäksi).

Vaikka Käsky ei olekaan niin onnistunut kuin se olisi voinut olla, ei Louhimiehen päällä miehissä pomppiminen osoita kriitikoilta muuta kuin ammattitaidottomuutta ja jonkinlaista kieroa vahingoniloa. Mitä osoitti myös tämän kolumnin kirjoittajan pohjanoteeraus, haastattelu Image-lehdessä. Häpeäisit, Kinnunen.

Sangen harva on huomannut Goethen runon ja Käskyn tarinan välisen allegorian nerokkuutta. Missä vika? Kriitikot ja kansa on ehkä vaihdettava, jotta nerokkuudet alkavat näyttäytyä nerokkuuksina kaikille niin kuin nimimerkki Parempien elokuvien puolesta toivoo. Nimimerkin toinen haave eli Kinnusen heittäytyminen häpeän syövereihin olisi varmasti lähempänä toteutumistaan, jos nimimerkki vielä hieman tarkemmin jäsentelisi, miksi kyseinen juttu oli pohjanoteeraus. No, vitsit sikseen – en näe että ”Louhimiehen päällä” olisi ”miehissä pompittu”. Käsky ei tosiaan ollut niin onnistunut kuin se olisi voinut olla, mutta ei kai se ole maailmanloppu. Ilmeisesti nimimerkki olisi tyytyväisempi ja kokisi maailman ehyemmäksi paikaksi, jos Käskystä vähemmän pitäneet kriitikot olisivat kuopanneet omat mielipiteensä ja kehuneet elokuvaa yksissä tuumin.

Näitä luetaan juuri nyt