Karmiva, kiehtova, perverssi Iho jossa elän ja Pedro Almodovarin parhaat

Iho jossa elän on täyttä Almodovaria, mutta myös hyvin epätavallinen Almodovar: lajityypiltään sen voisi luokitella groteskiksi trilleriksi. Mutta Pedron elokuvat luistavat aina lokeroistaan.

Aluksi mieleen tulee Hitchcock, ei ainoastaan Bernard Herrmanin sävellyksiä muistuttavan musiikin vuoksi.

Tarina plastiikkakirurgi Robert Ledgardista, hänen vangistaan, kodinhoitajastaan ja tyttärestään on täysin epäuskottava, jos sitä sellaisesta kulmasta alkaa tarkastella. Katsoessa se kuitenkin tuntuu täydeltä ”todelta”, vaikka miljöö on ylityylitelty ja tapahtumat houreisia. Pedron maailmassa kaikki vaan on toisin.

Antonio Banderas tekee pääosassa parhaan roolinsa aikoihin. Huh, miten hieno perverssi tiedemies hän on Ledgardina. Hollywood on käyttänyt Banderasin lahjoja luokattoman huonosti.

Enkä voi olla makustelematta, mitä pahaa-aavistamattomien pehmo-Almodovar-fanien mielessä liikkuu, kun he katsovat tätä  elokuvaa.

Kahden katsomiskerran jälkeen tuntuu, että Iho jossa elän on Almodovarin pitkän uran parhaita ja ehkä ehyin elokuva. En tiedä, kysykää uudelleen parin vuoden kuluttua, kun on enemmän perspektiiviä. Ehkä täytyy myös katsoa Kaikki äidistäni ja Matador uudelleen.

Sen sijaan kysyn lukijoiltani, mikä on Almodovarin paras elokuva (ja miksi)?

Iho jossa elän ensi-illassa 14.10.