Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Karlovy Vary 2012: Room 237 ja Stanley Kubrickin salaisuudet

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 4.7.2012 09:30

Lavastiko Stanley Kubrick Apollo 11 -laskeutumisen televisioinnin Yhdysvaltojen hallituksen vaatimuksesta? Kertooko Hohto intiaanien tai juutalaisten kansanmurhasta? Entä oliko Kubrick homoseksuaali?

Näin Cannesissa missaamani Room 237:n nyt Karlovy Varyn elokuvajuhlilla. Se on dokumentti, jossa viisi haastateltua (joita ei edes tuoda ruutuun, sillä elokuvanäytteitä on niin paljon) selittävät, mistä Hohto todella kertoo.

Teoriat ovat fantastisia, sanan molemmissa merkityksissä. Erään mielestä Hohto on monimutkainen essee seksuaalisuudesta ja perversioista. Toinen näkee siinä loputtomasti viittauksia Natsi-Saksan ”lopulliseen ratkaisuun” – numero 42 toistuu, ja sehän tarkoittaa Wannseen kokouksen vuotta, mitäpä muutakaan.

Mukana on myös monille tuttu teoria siitä, että astronauttien laskeutuminen Kuuhun olisi lavastusta. Hohto olisi Kubrickin ovela tunnustus syyllisyydestään: elokuvassa vihjaillaan jatkuvasti kuusta, lavastamisesta ja saduista.

Dokumentin nimi viittaa Hohdon ytimeen, elokuvan kauhujen huoneeseen 237. Maan ja Kuun etäisyys on 237 000 mailia, eräs tyypeistä sanoo. 2x3x7 on, kas, 42. Ja huoneen kokolattiamaton kuvioinnissa on selkeästi seksuaalisia teemoja.

Tietysti tämä kaikki on aika hassua; näillä tyypeillä on ollut hieman liikaa aikaa käsillään. Ohjaaja Rodney Escher on löytänyt haastateltavat käsittääkseni netin kautta. Yksi hörhö uskoo, että Hohdon katsominen samaan aikaan etu- ja takaperin vierekkäisiltä ruuduilta on paras tapa avata sen salaisuudet. (Toisen sekoboltsin mukaan alkutekstien aikana taustan pilvikuviolla on Kubrickin kasvot.)

Mutta jos himmeimmät ylilyönnit unohdetaan, monet teoriat tuntuvat joiltain osin hyvinkin järkeenkäyviltä. Lähes kaikki sanottu on sikäli totta, että kyseessä ovat elokuvassa konkreettisesti nähtävät asiat. Niistä vain tehdään aikamoisia johtopäätöksiä.

Sellaista symboliikka on – kun kuvioita alkaa (tai haluaa) jossain nähdä, se on helposti menoa. Kokolattiamaton yhdyntäkuvastoa on Room 237:n nähtyään vaikea unohtaa, jos palaa Hohdon pariin. Ennen dokkarin katsomista sellainen ei tullut mieleenkään.

Miksi tällaisia teorioita on? Koska Kubrick tiedetään perfektionistiksi. Ehkä aivan kaikki hänen elokuvissaan tarkoittaa jotain – ja nyt siis puhutaan taustalla olevien huonekalujen asennoista, pari kertaa vilahtavien tuotemerkkien herättämistä mielikuvista ja autojen lukumäärästä Overlook-hotellin pihalla (42).

Taideteos ei ole koskaan vain sitä, mitä tekijä tarkoitti. Luentoja voi olla yhtä monta kuin lukijoita, tässä tapauksessa siis katsojia. Rat Kingin tiimoilta haastatteluja antaessaan Petri Kotwica käytti Hohtoa esimerkkinä tapauksesta, jossa todellinen, erittäin vakava aihe on määrätietoisesti peitetty genre-elokuvan kaapuun. Kotwican mukaan Kubrick kertoo metaforisesti alkoholismista. En ole lainkaan samaa mieltä, mutta teoria oli silti kohtuullinen.

Room 237 toi myös mieleen kirjailija Bret Easton Ellisin taannoin esittämät väitteet, että Kubrick olisi (useiden tuttujensa lausuntojen mukaan) ollut kulissien takana miehen kanssa suhteessa elänyt homo. Jos asia osoittautuisi todeksi tai todennäköiseksi, Kubrickin (1928-1999) elokuvista kirjoitettaisiin valtava määrä artikkeleita ja graduja ja varmaan kunnon läjä kirjojakin tästä näkökulmasta.

Monien tulkinnoissa Kubrickin ilmaisun paradigmat menisivät täysin uusiksi. Mutta itse Kubrickin elokuviahan tieto ei muuttaisi mitenkään, tietenkään. Ne ovat mitä ne ovat.

Jokainen lukee tavallaan.

Kaikki tämä on fantastista.

Sitten joku vielä ihmettelee, mitä me elokuvahullut näemme elokuvissa, kun jaksamme katsoa niitä niin paljon.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Näitä luetaan juuri nyt