Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Karlovy Vary 2011: unisen tsekkikaupungin erilainen eurooppalaisuus

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 8.7.2011 06:01

Ensimmäinen päivä Karlovy Varyssa oli melkein kulttuurishokki, kun en ollut vuosiin käynyt Itä-Euroopassa muuten kuin pääkaupungeissa. Näitä kansainvälisiä elokuvafestivaaleja ympäröi raukea, kuin menneessä elävä kylä.

Periaatteessa kulttuuri on peruseurooppalainen, mutta:

Luottokortit eivät kelpaa oikein missään. Hotellin henkilökunnasta vain yksi puhuu englantia. 1800-luvun lopulla rakennetun, sijainniltaan täydellisen ja julkisivultaan oikein komean hotellin ominaisuuksiin kuuluu kokolattiamatosta leviävä märän koiran haju. Lukot ovat ehkä 1960-luvulta.

Kaikkialla (paitsi itse elokuvateatterisaleissa) poltetaan röökiä.

Omanlainen lemunsa on väliaikaiseksi lisäesitysareenaksi rakennetussa kuplahallissa, Dorleans-salissa. Siellä dunkkaa seinien materiaali, kai jonkin sortin kumi, ja kuumana päivänä hiki.

Näytösten alussa pyöritetään mainoskimaran yhteydessä 1990-luvun Dolby-tunnuspätkiä, vaikka äänentoisto ei ainakaan mitään surroundia ole missään salissa jossa olen käynyt (lähes kaikki ovat väliaikaisia, vain festarin ajaksi rakennettuja tyyliin Espoo Cine).

Oluttuoppi maksaa prameimman elokuvateatterin aulassa 1,20 euroa. Samaan hintaan saa tuhdin sandwichin. Sadan korunan hinta maukkaasta lammasvartaasta runsaine lisukkeineen festarikojussa alkaa tuntua kovalta, kunnes sen muistaa olevan meikäläisittäin noin neljä euroa.

Vaikka kieli ei suju, ihmiset ovat ystävällisiä ja yrittävät ymmärtää. Kuulemma taksikuskitkaan eivät ole täällä sellaisia sekopäisiä vedättäjiä kuin Prahassa.

No, hotellin luvattu wifi-verkko ei toimi – aulassa siihen pääsee liittymään, mutta ei sentään nettii asti. Eikä koko kaupungista oikein löydy nopeaa nettiyhteyttä.

Festivaalin pääpaikan, Thermal-hotellin vieressä viskimerkin sponsoroimassa bileteltassa pauhaa öisin laatumusiikki tyyliin YMCA ja We Are Family, kunnes meno alkaa todella kosteutua ja dj kaivaa esiin Rasmuksen levyt. Rikollisen näköiset läskipäät puristelevat liian piukkoihin vaatteisiin sonnustauneita naisystäviään takapuolesta. Sikailuareena muistuttaa enemmän suomalaista maakuntayökerhoa kuin isojen festivaalien bilepaikkoja, joissa on tiukka ovipolitiikka. Sitten cd alkaa jumittaa, mutta tanssijoiden menoa ei haittaa, vaikka eri suunnista kantautuvien äänten kakofonia siirtyy askelen kokeellisimman black metalin suuntaan.

Avajaisbileisiinkin kuulemma pääsi jopa sinisessä denimissä, vaikka kutsussa korostettiin, että kyseessä on black tie -tapahtuma. (Kun kysyin, asiaa täsmennettiin, että kyllä tumma pukukin riittäisi – tai ainakin mustat vaatteet. Iisisti!)

Amerikkalaisia tuottajapamppuja ei posota siellä täällä. Enemmänkin täytyy väistellä Thermalin ensimmäisten kerrosten käytävillä lojuvien opiskelijoiden käsiä, ettei astu päälle.

Kaikki tämä on jotenkin huvittavaa, mutta myös rentouttavaa Cannesin äärityylikkäiden ja omahyväisten superbileiden jälkeen. Ei niin, että niihin turhan usein pääsisin tai edes ehtisin. Karlovy Varyssa en stressannut mistään.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Näitä luetaan juuri nyt