Blogit

Elokuvakriitikko Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Kansakunnan olohuone pyöri tyhjille saleille ja katosi

Blogit Kuvien takaa 2.10.2009 09:04
Kalle Kinnunen
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Dokumentti Kansakunnan olohuone tuotiin elokuvateattereihin isosti. Oli tehty 8 kopiota, enemmän kuin yhdestäkään kotimaisesta dokumentista koskaan. Vau!

Elokuvaa näytettiin siis Helsingissä, Turussa, Tampereella, Espoossa ja Oulussa.

Ensimmäisenä viikonloppuna Kansakunnan olohuone sai viidessä suuressa kaupungissa yhteensä 115 katsojaa.

Nyt, vain neljä viikkoa myöhemmin, Kansakunnan olohuone ei enää mene yhdessäkään helsinkiläisteatterissa, eikä varmaan muuallakaan. Uskallan väittää, ettei yli kolmella kopiolla levitetty leffa ole ikinä lähtenyt Helsingistä näin nopeasti.

Vika ei ole siinä, että Jukka Kärkkäisen dokumentti olisi huono. Se on aika hyvä. Mutta sen paikka ei jestas sentään ole Tennispalatsi, vaan erilaiset festivaalit ja muut erikoistapahtumat. Ja ennen kaikkea televisio, jolle se on tehtykin – TV2:n Dokumenttiprojektille.

En tunne ketään, joka maksaisi kymmenen euroa siitä, että näkee Tennarin kaltaisessa popcorn-monisaliteatterissa normiohjelmistossa Kansakunnan olohuoneen tyyppisen lofi-dokkarin, jossa on kuvattu paikallaan pysyvällä kameralla olohuoneissaan istuvia, yksinään jutustelevia, riiteleviä tai neuvottelevia tavallisia ihmisiä. Ei tällainen löydä yleisöään Harry Potterien ja Dan Brown-filmatisointien lomasta. Eikä hyvien arthouse-elokuvienkaan keskeltä. Ei, vaikka Kansakunnan olohuone veti hyvin katsojia DocPoint-dokumenttifestivaaleilla.

Vaikka Kärkkäisen elokuva on aika hyvä, ei se tarjoa ihan sellaisia elämyksiä kuin hänen esikuviensa Roy Anderssonin ja Ulrich Seidlin parhaat työt. Sorry, mutta niistä ollaan vielä kaukana. Eikä sitä Seidliäkään ole kannattanut Suomessa levittää.

Kansakunnan olohuone on kuvattu rosoisesti ja sellaisilla kameroilla, joiden jälki ei ole suurennettuna kovin hyvää. Tiedän, että se näyttää paremmalta televisiossa, koska olen katsonut sitä sekä dvd:ltä että kankaalta. Ja kaikki tietävät, ettei tarvitse odottaa kuin muutama kuukausi, niin suomalainen dokumenttielokuva on nähtävissä televisiossa. Niin tämäkin.

Rakkautta & Anarkiaa-festivaalilla näin Dokumenttiprojekti Goes Cinema -kampanjan trailerin. Sen kertojan viimeinen repliikki kuuluu ”are you serious?”

Kai tarkoitus oli kysyä silmää iskien, että diggaatko niinku vakavista jutuista, kuulutko fiksuun dokkarijengiin. Mutta kysymys on monimerkityksellinen.

8 kopiota. Yhtä paljon kuin suurella amerikkalaisella arthouse-maahantuonnilla. Mitä oikein odotettiin? Aika harva on kai sitten ihan niin ”vakava” kuin Dokumenttiprojekti toivoo.

Yleensä on inhottavaa, kun (suomalaisia) elokuvia lyödään huonojen katsojalukujen takia. Korostan, että vikaa ei ole elokuvassa. Katsokaa se keväällä Dokumenttiprojektista. Dokumenttiprojektin syysohjelmistokin on hieno.