Kalervo Palsa -elokuva valmistuu neljä vuotta myöhässä

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Pekka Lehto ohjasi pitkän elokuvan kuvataiteilija Kalervo Palsasta. Mutta miksi sitä ei ole vieläkään nähty?

Palsa kuvattiin 2005. Elokuvan jälkituotannon pitikin kestää hieman tavallista pidempään. Julmahuvi-ryhmästä ja Badding-elokuvan nimiroolista tutun Janne Reinikaisen näyttelemän Palsan kuvitelmia toteutettiin työläinä animaatioina näyteltyjen osuuksien väliin.

Palsaa tehtiin televisiodraaman budjetilla. Keväällä 2007 ohjaaja ja toinen käsikirjoittaja Pekka Lehto kertoi haastatteluissa (tässä Kaista), että Palsa-elokuva menee Berliinin elokuvajuhlille, tai ehkä Cannesiin.

Mutta elokuvaa ei kelpuutettu isoille festareille. Eivätkä levitysyhtiöt olleet halukkaita levittämään sitä suomalaisissa elokuvateattereissakaan.

Sitten pamahti täysi stoppi: tuotannon viimeisissä vaiheissa tuotantoyhtiö meni konkurssiin. Ilmeisesti osasyynä oli Lehdon edellisen elokuvan Game Over floppaaminen leffateatterilevityksessä vuonna 2005. Heinojen murhista ammentava elokuva sai vain kymmenisen tuhatta katsojaa.

Sotkun seurauksena Game Over saapui dvd:llekin vasta lähes puolitoista vuotta elokuvateatteriensi-illan jälkeen, mikä on aivan poikkeuksellista.

Palsa-elokuvasta puolestaan ei kuultu kuukausiin. Eikä vuosiin. Elokuvasäätiön tuen myöntämisestä tulisi ensi toukokuussa täyteen puoli vuosikymmentä.

Kuin taannoin kysyn elokuvan valmistumisesta eräältä sen musiikin tekoon osallistuneelta henkilöltä, hän käänsi kysymyksen takaisin – pyysi kertomaan, jos saan jotain selville Palsan kohtalosta. Erään huhun mukaan animaatiojaksojen tuotanto olisi jäänyt pahasti kesken. Lehto itse ei vastannut kyselyihini siitä, milloin elokuva nähtäisiin.

Nyt on hyviä uutisia. Palsa valmistuu pian ja esitetään televisiossa ensi vuonna, kertoo Ylen Yhteistuotantojen päällikkö Erkki Astala. Konkurssipesä on saatu selviteltyä niin, että Yle on onnistunut ostamaan elokuvan, jonka päärahoittaja alunperinkin oli.

Kuvaan ja ääneen tehdään puuttuvat, Astalan mukaan vähäiset jälkityöt.

Palsa-elokuva nähdään Ylellä vuoden 2010 aikana, Astala uskoi. Hän vaikutti skeptiseltä sen suhteen, voisiko teos saada vielä valkokangaslevityksenkin.

Jos ja kun Palsa valmistuu, siitä tulee postuumisti Markku Peltolan (1956-2007) viimeinen roolityö.