Kadonneen juonen metsästäjät: miksi Edge of Tomorrow yllätti
Uusi Tom Cruise -scifirymistely Edge of Tomorrow oli kohtuullisen onnistunut ja viihdyttävä. Kiinnostukseni ei missään vaiheessa herpaantunut, mitä ei voi sanoa useimmista Hollywoodin suurtuotannoista.
Lähitulevaisuuden sota avaruusolentoja vastaan oli toteutettu tehokkaasti. Oli pikantti lisä, että Normandian tienoilla tapahtuvasta maihinnoususta alkava tarina tuli Yhdysvalloissa ensi-iltaan Normandian maihinnousun 70-vuotispäivänä.
Eräällä tavalla Edge of Tomorrow on aivan poikkeuksellinen tämän päivän megaluokan Hollywood-leffaksi.
Se on juonivetoinen.
Nykyään kaikki suuren budjetin amerikkalaisleffat ovat high concept-juttuja. Suurin osa on (myös) supersankariseikkailuja tai jatko-osia tai uusintaversioita.
High concept tarkoittaa myyvää ideaa, jonka voi pelkistää muutamaan sanaan, hyväksi pitch-puheeksi. Tässä elokuvassa sankari joutuu aikaulottuvuussilmukkaan, ja kuollessaan sotatantereella hän palaa aina samaan hetkeen harjoitusleirillä.
Kyllä, Edge of Tomorrowin konseptissa on pelilogiikkaa. Jep, se tuo mieleen Päiväni murmelina -elokuvan ellipsit. (Ja tiedän, että pohjana on japanilainen sarjakuva.)
Edge of Tomorrow on ehdottomasti high concept -juttu, mutta mielikuvitusta on käytetty niin, että itse konseptista rakentuu tällä kertaa myös hyvä, usein jopa omaperäiseltä näyttävä juoni.
Transformersseissa, Pirates of the Caribbianeissa ja sensemmoisissa lähtökohtana on episodimaisuus: annetaan katsojalle pyräyksittäin ihmeteltävää, kunnes 2-3 tuntia tulee täyteen. Eikä yksikään näkemäni supersankarielokuva ole juonivetoinen: niistä olennaista on tutun sankarihahmon persoona ja siitä ammennettavat ongelmat. Juonen sijaan niissä tarjoillaan mahdollisuus hengailla tutussa satumaailmassa ja katsella digitaalista mäiskettä ja ryminää, niinsanottua silmäkarkkia.
Juonen tarpeellisuudesta elokuvataiteessa voi taittaa peistä, mutta kyllä hyvä juoni usein tekee tällaisesta viihde-elokuvasta paremman. Arvoasetelmasta ei ole kyse, olihan esimerkiksi Gravitykin tenhoava, vaikka se rakentuu yksinomaan sensaation varaan. Kullakin elokuvalla on tyylinsä.
Miten tästä lajissa poikkeuksellisesta kunnianhimoisuudesta palkittiin?
Doug Limanin ohjaama elokuva upposi Yhdysvalloissa yleisöön heikosti. Muualla se sentään on menestynyt vähän paremmin, mutta floppi se on.