Kaappaus metrossa on taas yksi sössitty remake

Tony Scottin uusi jännäri metrojunan kaappauksesta on uusintaversio paremmasta (yllätys!) 1970-luvun elokuvasta.

Alkuperäinen elokuva on tiukka, tunnelmallinen ja arkeen juurrutettu tarina Walter Matthaun esittämästä metroverkon valvojasta – vähän kuin lennonjohtajasta – jonka vuorolla joukko rikollisia kaappaa metrovaunun keskellä Manhattania ja vaatii lunnaita. Sieppaajia näyttelevät muiden muassa Robert Shaw ja Ernest Borgnine.

Kuvissa on 70-lukulaisittain paljon ruskean sävyjä, kirjaimellisesti ja allegorisesti. Yhteiskuntakritiikkiä on muutenkin kuin rivien välissä.

Tony Scottin uusi versio ei ole aivan huono, mutta jotenkin hirveän mitätön se pintakiillossaan on. Mikään ei tunnu aidolta, vaikka Scottin tyylistä poiketen tässä on välillä jopa pyrkimystä tiettyyn realismiin.

On kuvaavaa, että vanhan elokuvan loppuhuipennus on aivastus ja uuden lopussa on pyssyjä, helikoptereita ja ampumista.

Ja on yhtä kuvaavaa, että muutama viikko elokuvan näkemisen jälkeen en muista uudesta Pelhamista kuin sen Jay-Z:n99 Problemsin tahtiin sykkivän alkumontaasin ja John Travoltan konnahahmon räikeän epäuskottavuuden. Denzel Washingtonin sinänsä sympaattinen, mutta aivan paperiseksi jäävä hyvä jätkä ei elä sekuntiakaan pidempään kuin itse elokuva. 20 miljoonan palkan per elokuva nappaava Washington ei kai enää kerta kaikkiaan kykene esittämään tavallista ihmistä, mattimeikäläistä palkansaajaa. Rooliin hiipii turhaa poseeraamista ja toimintasankarin liioiteltua suoruutta, täsmälleen niitä piirteitä, joiden torjuminen teki alkuperäiselokuvasta niin särmikkään ja mieleenpainuvan.

Alkuperäinen Pelham 1-2-3 kaapattu! on muuten se elokuva, josta Quentin Tarantino keksi Reservoir Dogsin roistoille nom de guerre -värikoodit.

Kaappaus metrossa ensi-illassa 31.7.