Blogit

Elokuvakriitikko Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Kaappari-elokuva: totta, tarua vai silkkaa sikailua, osa 2: Kari Hietalahti surkuhupaisuuden huippuna

Blogit Kuvien takaa 18.1.2013 18:01
Kalle Kinnunen
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Odotin Kaapparia poikkeuksellisella mielenkiinnolla, koska Kari Hietalahti on parhaimmillaan paitsi erinomainen, myös Suomessa ainutlaatuinen näyttelijä. Hän osaa tehdä traagisen ja koomisen omalla tyylillään virittäen niiden ristiriitaan svengin, johon kukaan muu meillä ei kykene. Luvassa oli Hietalahden ensimmäinen elokuvapäärooli, ja se antoi mahdollisuuksia vaikka mihin. Sisään teatteriin astuessani en tiennyt, onko Kaappari draama, jännityselokuva vai komedia. Se olisi voinut olla kaikkea.

Valitettavasti en tiedä vieläkään. Elokuvan näkeminen ei ainakaan auttanut.

Kaappari on sekasotku, jonka kerronta ja tyylilaji eivät tiedä suuntaansa sen enempää kuin elokuvan Aarno Lamminparraskaan. Kyseessä on siis tositarinaan perustuva elokuva Lamminpartaan lentokonekaappauksesta vuonna 1978.

Suuri heikkous on nimenomaan Lamminpartaan jääminen liki statistiksi omassa tarinassaan. Emme opi hänestä juuri mitään.

Tosin aivan lopussa Hietalahti saa melkein lunastaa lupaukset. Hienoimmassa kohtauksessa, surkuhupaisan kaappauksen loppusuoralla Lamminparras vaikeroi wc-pöntöllä ja yrittää samalla käsipeilin avulla kurkkia, juonivatko lentokoneessa vielä olevat panttivangit häntä vastaan. Kohtaus saattaa kuulostaa vessahuumorilta, mutta se tuntuu todelliselta – siis surulliselta. Hietalahti muistuttaa hetkeksi siitä, että ihmisiäkin on olemassa. Muuten leffa on täynnä karkeita karikatyyrejä.

Elokuvan kolmas näytös siis haluaa kääntyä kohtalokkaaksi, mutta ei se enää auta. Tsembalot ovat liian pitkällä (tuota termiä muuten käytetään tässä vuoteen 1978 sijoittuvassa tarinassa), meno ei tästä vakavoidu.

Kuten edellisessä Kaappari-bloggauksessani totesin, muutama sivu Lauri Puintilan kirjaa kertoo Lamminpartaasta enemmän kuin koko elokuva.

Mutta mikä ihme tätä lentokonekaappaukseen ryhtyvää miestä riivaa? Minkä elokuva antaa motiiviksi teolle?

Jäin ihmettelemään asiaa.

Olin tyhmä, enkä tajunnut sitä, ennen kuin luin Demarin filmikriitikon Rane Aunimon elokuvasta kirjoittaman twitter-kommentin.

Kaappari-elokuvan ainoa pahis ja riivaaja on epäonnistuneen yrittäjä-Lamminpartaan nalkuttava vaimo. Hän on tehnyt miehestään surkean rääpäleen. Silti mies kaipaa vaimon luo. Hän on enemmän kontrollia pitävä Aarnon äiti kuin elämänkumppani, vaimo. (Puintilan kirjasta ei näin kipeää vaikutelmaa synny.)

Kaiken takana on siis nainen, superluuserin jalat maahan vaativa vaimo. Tuo naisolento on itse perkele.

Kummallinen elokuva suorastaan janoaa freudilaista tulkintaa.