Kaahauselokuvien tähti Paul Walker kuoli auto-onnettomuudessa: onko se ironista?

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Elokuvatähti Paul Walker kuoli eilen Kaliforniassa 40-vuotiaana. Sanaa ironia ei yleensä tohtisi kuolemantapauksesta käyttää, mutta se tulee väistämättä mieleen. Walker oli kiihdytys- ja urheiluautojen sekä yleisen vastuuttoman kaahailun maailmaan sijoittuvan Fast and Furious -elokuvasarjan tähti. Walker menehtyi auto-onnettomuudessa Porscheen.

Auto, jossa Walker oli matkustajana, törmäsi tolppaan ilmeisesti merkittävän ylinopeuden seurauksena ja paloi räjähdysmäisesti.

Elokuvasarjassa seurataan lain molemmilla puolilla toimivia hemmoja, joita yhdistää rakkaus nopeisiin autoihin.

(Joku voisi nyt muistuttaa, että paitsi James Dean, myös ohjaaja Risto Jarva kuoli aikoinaan samalla tavalla, ja Jarva oli toki ohjannut elokuvan Bensaa suonissa. Mutta se ei ollut laitonta kaasuttelua ylistävä elokuva.)

Universal-elokuvastudion liikevaihto on miljardeja. Juuri Fast and Furious -elokuvasarjasta oli tullut sen merkittävin tasaisesti komeaa tulosta tekevä valtti. Autot, muskelit ja vähäpukeiset nuoret naiset ovat myyvä yhdistelmä kaikkialla maailmassa, ja poikkeuksellisen vahvan globaalin vetovoiman vuoksi elokuvia tehtiin eri maissa. Tapahtumat sijoittuivat Yhdysvaltojen ohella esimerkiksi Euroopan eri maihin, Tokioon ja Rio de Janeiroon, jossa kuvattu viides osa oli ainakin toistaiseksi elokuvasarjan paras.

Walkerin kohtalo heittää varjon koko jättibisnekseen. Elokuvat olivat kukin edellistä suositumpia lukuunottamatta osaa kolme, Tokyo Drift, joka oli sattumoisin ainoa, jossa Walker ei näytellyt. Seitsemäs F&F oli jo pääosin kuvattu. Jäljellä oli vain Abu Dhabiin sijoittuva kuvausosuus. Ensi-illan pitäisi olla kesällä 2014.

Edellinen F&F tuotti yli puoli miljardia euroa pelkästään elokuvateattereissa, joten ei ole kysymystäkään, että uutta leffaa ei tehtäisi loppuun. Useissa osissa nähdyt Vin Diesel ja Dwayne Johnson ovat mukana, tähteys ei ole ainoastaan edesmenneen miehen harteilla.

Mutta voidaanko ylinopeudella ajavista sankareista kertovaa elokuvaa julkaista edelleen nimellä Fast & Furious eli nopeat ja raivokkaat? Kun nyt kävi kiihtyvyyden ja vimman seurauksena kovin, kovin huonosti.

Miten kevyen viihdeleffasarjan seitsemännessä osassa – tätä popcornimmaksi ei juuri viihde muutu – voidaan tehdä kunniaa elokuvan jännittävinä kuvaamien käytäntöjen seurauksena edesmenneelle tähdelle?

Kysymys ei ole Universalin markkinointiosaston ongelmasta, vaan yleensä viihteen tai taiteen ja tosielämän suhteesta.

Walker ilmoitti Twitter-sivunsa kuvauksessa olevansa ”adrenaliininarkkari”. Kyse on myös imagosta. En tiedä, oliko Walker alkujaan autohullu, mutta elokuvasarjan – joka oli hänen suurin tulonlähteensä – edetessä hänestä nähtävästi tuli sitä tosielämässäkin: hän omisti kymmeniä urheilu- ja ralliautoja.

Samaan aikaan tosielämän kiihdytyskilpailuista ammentaneiden Fast and Furious -elokuvien epäiltiin johtaneen vaaralliseen ja tappavaankin mallikäyttäytymiseen. Vaikea ottaa kantaa, oliko ensin muna vai kana.

Asia vain on niin, että vauhti tappaa.

Kaikista ironisinta on tämänkin tähtikuoleman julkisuus ja sen nopeus. Walker oli uransa huipulla. Iltalehtikin ehti jo mässäilemään kuvilla tunnistamattomaksi tuhoutuneesta autosta.