Jussi Parviainen paljastaa taas itsensä elokuvassa

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

MTV3 on tilannut Jussi Parviaiselta elokuvan: jatko-osan vuonna 1989 kuvattuun tilitysteokseen Yksinteoin, jossa Parviainen purki avioeronsa tuskaa ja perusteli omaa väkivaltaisuuttaan.

Yksinteoin on kansainvälisestikin ainutlaatuinen teos. Se on puolitoista tuntia Parviaisen monologia, jossa hän käy läpi uskottomuutensa, eronsa ja syyt siihen, miksi pahoinpiteli vaimonsa Sanna-Kaisa Palon.

Välillä Parviainen ajaa autoa ja kuuntelee lastensa Rölli-kasettia, välillä soittelee asianomaisille valtavalla nmt-puhelimellaan.

Elokuva on ollut vaikeasti nähtävissä. Se pyöri aikanaan hetken elokuvateattereissa. 600 000 katsojaa vetäneestä televisioesityksestä (1991) sensuroitiin Parviaisen vaimon ja uuden miesystävän salaa nauhoitetut puheluosuudet lakisyistä: Matti Wuori oli sensuurijutussa elokuvalle esityskieltoa halunneen Palon asianajana.

Sittemmin elokuvaa ei ole voitu esittää televisiossa edes sensuroituna, koska sen esitysoikeudet ovat epäselvät. Vhs- tai dvd-julkaisujakaan ei ole koskaan tullut.

Monissa aikalaisarvosteluissa Yksinteoin haukuttiin, koska se rikkoo muidenkin kuin itseään henkisesti paljastavan Parviaisen yksityisyyttä.

Ymmärrän, että elokuva on moraaliltaan kyseenalainen. Mielestäni se on silti 1980-luvun paras suomalainen elokuva. Sen intensiivisyys on aivan omaa luokkaansa.

Sitä paitsi katson aarteenomaista Yksinteoin-vhs-kasettiani aina, kun ketuttaa. Parviaisen erotuskaa ihmetellessä oma olo paranee silmänräpäyksessä.

Nyt tulossa on Yksinteoin 2. Ensimmäisenä siitä kertoi Image kesäkuun lehden Parviais-jutussaan.

Tiedustelin asiasta MTV3:n Jorma Sairaselta, joka kertoi, että tulossa ”vastaavaa kamaa kuin ykkönen, ehkä vielä dramaattisempaa”, ja että suuri osa kuvauksistakin on jo tehty.

Sairanen uskoo, että valmista on vuoden sisällä, ja että elokuvasta tulee merkkitapaus.

Toivon parasta. Myös lehtijuttujen perusteella hieman huonossa kondiksessa olevalle Jussi Parviaiselle.