Jussi-palkinnoista ja suomalaisen elokuvan uudelleenmäärittelystä

Kokkolalaista elokuvakriitikko Hannu Björkbackaa suututtaa. Kokkolalaissyntyinen elokuvaohjaaja Juho Kuosmanen ei voittanut Jusseissa Taulukauppiailla. Voitokas Napapiirin sankarit taas ei voi Björkbackan käsityksen mukaan olla kenenkään mielestä hyvä, kun hän ei siitä pidä. Jussi-systeemi pitäisi siis laittaa uusiksi.

Tällaisen vaikutelman saa kriitikon viime aikojen kirjoituksista ja etenkin tuoreesta kolumnista. Se on osa Jussi-keskustelua, joka on saanut tänä vuonna omituisia muotoja. Tyhjästä revityt huhut äänimäärien eroista ovat muuttuneet kai totuuksiksi. Ei haluta uskoa, että vain yksi henkilö, ääntenlaskija, tietää äänimäärät.

Osallistun keskusteluun yksityishenkilönä, en Jussit jakavan Filmiauran virallisena äänenä.

Björkbacka kysyy kolumnissa, päättikö bisnesväki voittajan. No ei varmasti päättänyt, sillä Filmiauran jäsenten antamat äänet sen päättivät, mutta salaliittoteoriat ovat toki kivoja. Hän toistaa vaatimusta, että äänestystulosten pitäisi olla julkisia. Uteliaitahan me kaikki olemme, mutta olisiko se reilua tai oikeudenmukaista tai hyödyllistä, kun voittajia kuitenkin voi olla vain yksi? Onko mukavampi hävitä pienellä vai suurella äänierolla?

On yhdy Björkbackan kolumnissaan ja Tarmo Poussun Ilta-Sanomissa esittämään toiveeseen, että ehdokaskategorioissa tulisi olla enemmän kuin kolme ehdokasta. Kysymys on siitä, olisiko joku valittujen kolmen ehdokkaan ulkopuolinen tekijä todella saattanut voittaa? Eihän ehdokkaiksi valita jokaista onnistunutta suoritusta, ainoastaan parhaat. Ruotsissa tehdään yli kaksi kertaa niin paljon elokuvia kuin Suomessa, ja silti Guldbaggeissa riittää kolme ehdokasta per kategoria.

Nimimerkki Levittäjä vastasi blogini Jussi-keskustelussa eilen tyhjentävästi niihin väitteisiin, että elokuvantekijät yrittäisivät kimpassa manipuloida tuloksia. Ei kukaan vaivaudu sellaista säätämään. Jussi-palkinto on tunnustus, ei Loton jättipotti.

Björkbackalla on hillittömän hauska oma ehdotus: Jusseissa tulisi olla kymmenen ehdokasta parhaaksi elokuvaksi, kun Oscareissakin on. Jaaha. Hyvä kun Suomessa saadaan vuodessa ensi-iltaan enemmän kuin kymmenen pitkää kotimaista elokuvaa. Oscarit ovat vähän eri asia, kun potentiaalisia ehdokkaita on joka vuosi satoja.

Mutta ajatus ei ole ihan kuolleena syntynyt. On vain määriteltävä suomalainen elokuva uudelleen ja kymmenen kovan ehdokkaan lista voisi olla sekä mahdollinen että värikäs. Tulisi coolimpi Jussi-juhla.

Mutta eihän meiltä ole lähtenyt yhtään näyttelijääkään Hollywoodiin miesmuistiin. Eikö suomalaisuudeksi siis riittäisi, jos elokuvassa on vain jokin ”suomalainen” elementti?

The Way Backissa aina mainio Ed Harris näyttelee miestä, jonka isän kerrotaan olevan suomalainen. Siis The Way Back on suomalainen elokuva. Kesällä ensi-iltaan tulevaa Hannaa on kuvattu Suomessa. Siis suomileffa. Matt Damonin isoisä oli suomalainen, joten Kova kuin kivi kelpaa uusien sääntöjen Jussi-ehdokkaaksi. Näitähän riittää!

Voimme katsoa myös taaksepäin. John Wayne näytteli Lauri Törniä elokuvassa Vihreät baretit. Se on siis Suomen ensimmäinen Vietnam-elokuva. David Lynchillä on sukujuuria Suomessa, joten hänen elokuvansa ovat suomalaisia, samoin Cameron Diazin, jonka tuottajapartnerin nimi on Nancy Juvonen.

Tästä on hyvä jatkaa.

Kirjoittaja kuuluu Jussit jakavan Filmiaura ry:n hallitukseen.