Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Juhlahumua ja mojitoja

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 22.5.2008 20:32

Kun Cannesissa on isot bileet, täytyy sanat ”iso” ja ”bileet” määritellä uudelleen.

Bileet tarkoittavat, että kaikki tarjoilu on ilmaista, ja sitä riittää loppuun asti. Hyvissä bileissä loppu koittaa vasta todella myöhään. Sisään pääsee vain kutsulla – mutta asu on vapaa. Tarkoitus ei ole hienostella, vaan juhlia.

Toisin sanoen luoda mahdollisimman hyvää fiilistä elokuvasta, jonka kunniaksi tapahtuma on järjestetty.

Rahaa ei pihtailla. Ensimmäisen Taru Sormusten herrasta -elokuvan Cannes-ennakkobileet (toukokuussa 2001, kun ensi-ilta oli vasta joulukuussa) maksoivat tiettävästi miljoona dollaria.

Bileitä on joka ilta – ja kuinka monet!

Pääbulevardi La Croisetten hiekkarantapuoli on täynnä hienostohotellien paviljonkeja, joista jokaisessa, siis yli kymmenessä, on joka ilta iso tapahtuma. Sen lisäksi vähän kauempana, viiden tai viidentoista minuutin matkan päässä on monenlaisia juhlatiloja, joihin kutsuvieraat pääsevät sovitusta paikasta minibusseilla tai limusiineilla.

Nämäkin paikat ovat sellaisia, ettei Suomessa oikein ole vastaavaa. Ei sellaisille ole tarvetta.

Cannesin yökerhot ovat luku sinänsä. Ne ovat tylsiä paikkoja niille, joilla on enemmän rahaa kuin mainetta tai makua – paitsi festivaalipalatsin yhteydessä sijaitsevan kasinon Jimmy’z, jossa pidetään pääosa kilpasarjan ja muiden tärkeimpien elokuvien kemuista.

Niihin ei tietenkään pääse muuten kuin kalliissa puvussa ja muutenkin rahalta haisten. Tai jos on ulkonäöltään mallien luokkaa.

Mutta ne bileet. Suomalaistoimittajaa ei luonnollisesti kutsuta juuri mihinkään. Viiden miljoonan asukkaan maa – pyh!

Silti huomasin keskiviikon puolella, yhden aikoihin yöllä, olevani minibussissa matkalla kohti vartin ajomatkan päässä kukkuloilla sijaitsevaa Villa Babylonia, jossa myyntiagentuuriyhtiö Wild Bunch juhlisti Emir Kusturican Maradona-dokumenttia.

Kuljetus juhliin keskustasta alkoi tosiaan vasta yhdeltä. Juhlat jatkuivat ilmeisesti aamuun asti. Puutarha-alueelle mahtui ainakin tuhat kutsuvierasta.

Kusturican oma räminäbändi No Smoking Orchestra esiintyi, ja Maradonakin nousi hetkeksi lavalle laulamaan.

Villa Babylon on miellyttävän avara ja tunnelmallinen paikka. Jos musa ei miellyttänyt, hiljaisempaa juttelutilaa oli riittämiin ja viihdykkeenä oli myös pelikonsoleja, joilla saattoi testata virtuaalijalkapallotaitojaan kunnon valkokankaalla. Joku ui alasti uima-altaassa.

Henkilökunta on ystävällistä ja palvelualtista – vaikka ollaan Ranskassa! Kokonaisuus oli hyvä yhdistelmä glamouria, rentoa tunnelmaa ja taiteellista hulluutta.

Samaa ei voi sanoa Murano-juhlatilasta, jossa pidettiin seuraavana iltana Che-elokuvan kemut.

Yhdeltätoista alkaneissa juhlissa oli kahdeltatoista niin täyttä, ettei juhlaväki mahtunut edes liikkumaan. Osasyynä oli se, että peräti puolet tilasta oli varattu VIP-väelle.

Harmi, sillä hieman aiemmin ensiesityksensä saaneen elokuvan tekijät eivät vaivautuneet paikalle. Ainoa kansainvälinen tähti oli Tim Robbins – eikä hänkään viihtynyt VIP-puolella vaan maisteli drinkkiään ihan tavallisten vieraiden parissa.

Ranskalaisia tähtösiä ja julkkiksia oli paikalla ja VIP-tanssilattialla sitäkin enemmän. Muranon DJ soitti melkoisen tylsää 80-luvun hittikavalkadia ja muutamia ilmeisimpiä ranskalaisia tanssihittejä, kuten Justicea. Äänentoisto oli huono. 300-400 hengen bileissä oli myös vain yksi miesten- ja yksi naistenvessa. Aika tylsää – lähdin kahden mojiton jälkeen nukkumaan.

Bileet, jotka olisivat Suomen oloissa hämmästyttäviä, ovat täällä arkisia ja mitäänsanomattomia. Tai sitten Cannes-kokemus tekee kyyniseksi.

Viime vuonna Abel Ferraran sangen omituista, melkein levityskelvotonta Go Go Tales -elokuvaa kunnioitettiin Villa Babylonissa jättibakkanaaleilla, joiden jälkeen on vaikea ällistyä mistään. Siellä heilui muodokkaita sylitanssijoita ja tiskijukkana toilaili Asia Argento, joka ei malttanut olla vilauttamatta rintojaan tanssilattialle yhä uudestaan ja uudestaan.

”Ruotsissa tällaisten kemujen järjestämisestä joutuisi todennäköisesti vankilaan”, totesi strippareita kuin hypnotisoituna tuijottanut tukholmalaiskollegani.