Jude Law-scifiseikkailu Repo Men: raaka väkivalta ainoana markkinointikeinona

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tieteistoimintaelokuva Repo Menin dvd-kansi pisti vuokraamossa silmään. ”Runsaasti veristä, sadistista ja raakaa väkivaltaa”, mainosti kannen iso tekstipyörylä.

Sisältöraportin lähdekin oli vakuuttava: Valtion elokuvatarkastamo, joka perusteli K-18-ikärajaa tällä kuvauksella.

Pakkohan elokuva oli vuokrata – mistä ihmeestä oli kyse? Repo Men kiinnosti myös siksi, että yhdessä keskeisessä roolissa oli loistavan Black Bookin tähti Carice van Houten. Eikä varsinainen sankari Jude Lawkaan ole näyttelijä huonoimmasta päästä.

Kansi oli oikeassa, väkivalta oli todella brutaalia (ja tietyt jaksot korealaisesta Oldboysta häpeilemättä lainattuja – ehkä se jenkkiremake voidaan nyt lopullisesti unohtaa). Tosin satumaista, ei kovin realistista, ennen kaikkea värikkääseen ällötykseen pyrkivää. Sankari nimittäin on katumukseen kääntyvä keinoelinten ulosmittaaja, jonka työssä ei tähdätä asiakkaan hyvinvointiin.

Elokuva oli myös äärimmäisen huono. (Eikä sillä ole mitään tekemistä Alex Coxin kasarikulttihitin Repo Man kanssa, paitsi ulosmittausteema.)

Blatantti mainostyyli kuitenkin viehätti vanhanaikaisella mauttomuudellaan. Huono elokuva ei siitä parantunut, eikä tekeleessä oikein ollut muuta, millä sitä hehkuttaa. Mutta väkivallalla mainostamisessa oli vain jännä tuulahdus jostain 1980-luvulta, jolloin ”videoväkivaltaa” pelättiin, sen seurauksilla peloteltiin populistisesti, sitä sensuroitiin aggressiivisesti – ja juuri näistä syistä sitä varmasti myös haluttiin ihan sen itsensä vuoksi. Nyt lupaus sellaisesta ei riitä myymään. Eipä ole tämä Repo Menkään kovin korkealle vuokraamojen top-listoilla noussut. Kyllä väkivallalla pitää konteksti olla – kun se ei ole enää liki mystinen kielletty hedelmä.