Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Jude Law-scifiseikkailu Repo Men: raaka väkivalta ainoana markkinointikeinona

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 12.1.2011 18:31

Tieteistoimintaelokuva Repo Menin dvd-kansi pisti vuokraamossa silmään. ”Runsaasti veristä, sadistista ja raakaa väkivaltaa”, mainosti kannen iso tekstipyörylä.

Sisältöraportin lähdekin oli vakuuttava: Valtion elokuvatarkastamo, joka perusteli K-18-ikärajaa tällä kuvauksella.

Pakkohan elokuva oli vuokrata – mistä ihmeestä oli kyse? Repo Men kiinnosti myös siksi, että yhdessä keskeisessä roolissa oli loistavan Black Bookin tähti Carice van Houten. Eikä varsinainen sankari Jude Lawkaan ole näyttelijä huonoimmasta päästä.

Kansi oli oikeassa, väkivalta oli todella brutaalia (ja tietyt jaksot korealaisesta Oldboysta häpeilemättä lainattuja – ehkä se jenkkiremake voidaan nyt lopullisesti unohtaa). Tosin satumaista, ei kovin realistista, ennen kaikkea värikkääseen ällötykseen pyrkivää. Sankari nimittäin on katumukseen kääntyvä keinoelinten ulosmittaaja, jonka työssä ei tähdätä asiakkaan hyvinvointiin.

Elokuva oli myös äärimmäisen huono. (Eikä sillä ole mitään tekemistä Alex Coxin kasarikulttihitin Repo Man kanssa, paitsi ulosmittausteema.)

Blatantti mainostyyli kuitenkin viehätti vanhanaikaisella mauttomuudellaan. Huono elokuva ei siitä parantunut, eikä tekeleessä oikein ollut muuta, millä sitä hehkuttaa. Mutta väkivallalla mainostamisessa oli vain jännä tuulahdus jostain 1980-luvulta, jolloin ”videoväkivaltaa” pelättiin, sen seurauksilla peloteltiin populistisesti, sitä sensuroitiin aggressiivisesti – ja juuri näistä syistä sitä varmasti myös haluttiin ihan sen itsensä vuoksi. Nyt lupaus sellaisesta ei riitä myymään. Eipä ole tämä Repo Menkään kovin korkealle vuokraamojen top-listoilla noussut. Kyllä väkivallalla pitää konteksti olla – kun se ei ole enää liki mystinen kielletty hedelmä.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Eli siis kaikille sallittu leffa, mutta jos tissi vilahtaa k-18.

Muistuipa tuosta videoväkivallan pelosta mieleen 80-luvun tv:ssä näytetty valistuspätkä, jolla perusteltiin kansalle videosensuurilain välttämättömyyttä. Näytettiin kuvaa nuhjuisesta ”videovuokraamosta”, jonka hyllyillä oli hyvin epämääräisiä elokuvia ja hyllyjen välissä vielä epämääräisempiä asiakkaita.

Yhdessä kotelossa oli kuulakärkikynällä piirretty kansi, nimi ”Moottorisaha Murder” ja tökerö piirros jossa murhaaja uhkaa puuhun sidottua uhria. Sitä sitten heristeltiin kameralle, että tällaisia, tällaisia täällä on.

Eikös joka toisen huonon kauhuelokuvan kannessa ole nykyisin ”Unrated” -alaotsikko tai vastaava lupaus raakuudesta.

Pöyry: ”Eikös joka toisen huonon kauhuelokuvan kannessa ole nykyisin ”Unrated” -alaotsikko tai vastaava lupaus raakuudesta.”

Totta. Tässä tapauksessa verisyyspyörylä oli niin iso, että se kiinnitti huomion kaukaa. Tehoa vahvisti myös elokuvan genre. Tähtinäyttelijöiden vetämä tieteistoiminta on yleensä ilmeeltään aika salonkikelpoista.

Lisääköhän lupaus raisusta väkivallasta kiinnostusta muissa kuin alle 18-vuotiaissa. Paitsi elokuvatoimittajissa ; )

Epätoivoiselta vaikuttaa. Melkein yhtä epätoivoiselta kuin keskustelu Jussi-palkinnoista tässä blogissa.

Ei kai palstanpitäjän esiraatiin kuuluminen estä kommentointia!?

Ja vielä, Miesten vuoro olisi ansainnut kuvausehdokkuuden.

Miesten vuoro olisi kuulunut myös Parhaan elokuvan -kategoriaan, ilman muuta. Ja eikös se musiikkikin ollut aika hyvää ja toimivaa?

Kalpea: Kirjoitan viime vuoden kotimaisia käsittelevää blogimerkintää paraikaa. On niin paljon asiaa, että taitaa mennä viikonlopulle sen kanssa. Sitten päästään toki samalla luontevasti Jusseihinkin.

Bastu: Niin olisi. Napapiirin sankarit oli hauska ja viihdyttävä leffa, mutta ei Miesten vuoron tunnetasolla.

Mutta miten ne Jussi-säännöt menivätkään? Saako dokumentti edes kilpailla parhaan elokuvan Jussista? Muutama vuosi sitten dokumentteja ei meinattu kelpuuttaa mukaan koko touhuun.

KK: Hyvä homma. Odotellaan.

Säännöistä en tiedä, mutta riippuu dokkarista. Miesten vuoro nimenomaan olisi semmoinen, joka ansaitsisi olla parhaiden rinnalla – elokuvaa kuin elokuvaa. Mutta samaa ei voi sanoa taas Reindeerspottingista, vaikka sekin toki kiinnostava dokkari oli omassa lajissaan.

Varmistin Filmiauran sivulta Jussien säännöt. Kohdassa 8 todetaan, että ”Jussi-kategoriat ovat fiktioelokuvissa paras elokuva, ohjaaja……”

Jussien jaossa käytännössä syrjitään dokkareita. Ne voivat kilpailla vain omassa sarjassaan, olivat ne elokuvina miten hyviä tahansa.

Mielenkiintoinen oli myös sääntöjen kohta 2: ”Kyseessä on pitkä elokuva, kesto minimissään 60 minuuttia”.

Taulukauppiaat on hieman yli 58 minuuttia pitkä. Aamu-filmiyhtiön sivuilla kestoksi mainitaan 59 min.

Teatteriversiota on varmaan jouduttu venyttämään! On se kyllä paikkansa kolmikossa ansainnutkin.

Ja sääntöjen viimeinen toteamus tekee kaikki muut kohdat tyhjiksi:

”Filmiaura varaa itselleen oikeudet muutoksiin.”

Kalpea: ”Jussien jaossa käytännössä syrjitään dokkareita. Ne voivat kilpailla vain omassa sarjassaan, olivat ne elokuvina miten hyviä tahansa.”

Ei pidä paikkaansa. Reindeerspotting on ehdolla myös leikkauksesta ja Ito äänisuunnittelusta. Parhaan elokuvan ehdokkuuden sai pari vuotta sitten dokumentti Katastrofin aineksia. Estettä ei ole.

Eli Filmiaura tosiaan toisinaan varaa oikeudet muutoksiin. Hyvä niin.

Katastrofin aineksia en edes muistanut. Miun bad.

”Eli siis kaikille sallittu leffa, mutta jos tissi vilahtaa k-18.”

Kun monille tuntuu nykyään oikeasti olevan vaikeaa erottaa USA ja muut maat, niin kerrottakoon: Suomessa ei tissejä (vielä) pelätä. USA on siis se maa, jossa vanhemmat pohtivat että tohtiiko viedä kersat katsomaan uutta Saw-elokuvaa, siinä kuulemma näkyy nännit.

Hyvä, Kalppis, että löysit sieltä viralliselta Jussit-sivulta http://www.jussit.fi edes jotain. Näyttävät yhä menevän vuodessa 2009… Ja ehdokkuudet sai lukea ensimmäisenä Ilta-Sanomien sivuilta, ei vieläkään Filmiauran sivuilta. Tarttiskohan tehdä jotain?

Itse petyin siitä, että Jalmari Helander oli sivuutettu Jussien paras ohjaaja -kategoriassa. Rare Exports oli pitkästä aikaa elokuva, jonka toteutuksessa oli selvästi nähty valtavasti vaivaa. Kuvaus, musiikki, lavastus – koko paketti – oli hienosti (ja vähällä rahalla)pamautettu 80/90-luvun Hollywood-leffojen tasolle (ja näitähän leffa mukavalla tavalla, ainakin oman tulkintani mukaan, parodioi). Loistava suoritus Helanderilta.

Sen sijaan esim. Napapiirin Sankarit oli toteutukseltaan laiskan oloinen, koko paketti tuntui nopeasti kyhätyltä. Elokuva, joka toki oli viihdyttävä, mutta siinäpä se.

Näitä luetaan juuri nyt