Blogit

Elokuvakriitikko Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Jos rakastat: Neil Hardwickin elokuvamusikaali jää hyväksi yritykseksi

Blogit Kuvien takaa 22.1.2010 09:01
Kalle Kinnunen
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Suomalainen musikaalielokuva? Iso, värikäs, romanttinen satu? Neil Hardwickin ohjaama Jos rakastat on niin sympaattinen projekti, että siitä todella haluaisi pitää. Mutta ei voi mitään, homma tökkii pahasti.

Kävin katsomassa elokuvan kutsuvierasnäytöksessä, jossa oli paikalla jopa rouva Tasavallan presidentti. Bristol oli tupaten täynnä loppiaisaattona.

Neil Hardwick on 1980-luvun saavutustensa vuoksi edelleen suunnilleen Suomen ansioitunein viihteentekijä, mutta kieltämättä epäilytti, kuinka hän pärjää ensimmäisen valkokangaselokuvansa parissa. Etenkin kun kyseessä on musikaali – mitä visuaalisin elokuvalaji.

Alku on kiinnostava ja kuvat kulkevat kohtuullisen hyvin. Veteraaninäyttelijöiden luottamus Hardwickiin näkyy. Useimmista ensikertalaisnäyttelijöistäkin Hardwick saa kiitettävästi irti.

Noin puolivälin jälkeen viimeisetkin fiilikset olivat mennyttä ja toivoin, että kunpa tämä päättyisi pian.

Sulattelun jälkeen olen yrittänyt jäsentää, mikä vikana.

– Elokuva ei ole näyttävä. Se on tehty liian pienellä rahalla suhteessa tavoitteisiin; rajoitteet tuntuvat koko ajan. Musikaalijaksoista lentoon lähtee vain pari (Jos tahdot niin ja se komea vedenalainen, jonka biisin unohdin jo). Useimmissa taustatanssijoiden koreografiat ovat väkinäistä veivaamista – tähän piti nyt vaan saada jotain tyyppejä pikkasen pyörimään? Motivoimattomuus tarttuu. Eikä kuva ei koskaan kasva konkreettista rajaustaan suuremmaksi ja se rajaus on näissä musikaalijaksoissa kovin ahdas.

– Elokuvassa soivat tunnetut suomalaiset rock- ja popbiisit. Mikä ettei, iskeväthän ne useimmat heti selkäytimeen. Mutta kun sanoitukset ja assosiaatiot ovat usein ihan eri maailmasta kuin tämän elokuvan tapahtumat ja tunnelmat! Se ei olisi ongelma, jos ristiriitoihin ei kiinnittäisi huomiota. Kun visuaalisuus ei vedä, ne todellakin nappaavat huomion. Usein vaikutelma on korni.

– Näytöksen alussa liikuttunut tuottaja Jarkko Hentula totesi, että tämä on fantasiaa, ei realismia. Samaa toistelivat päätähdet jonkun kanavan Aamu-tv:ssä toissa viikolla: satuahan tämä vain. Mutta fantasiassakin on oltava jonkinlaiset lainalaisuudet. Jos rakastat -elokuvan maailmassa on mahdollista kaikki, mikä kässärin mukaan pitää olla mahdollista. En tarkoita, että musikaalijaksojen pitäisi olla hillitympiä – päin vastoin – vaan muistinmenetyksen aikaskaalaa, syy-seuraus-suhteita, sitä miten ihmiset yleensä mihinkin asiaan reagoivat ja mitä he tekevät. Mitään ei ole ankkuroitu mihinkään. Kun kaikki on aika liibalaaba ja heipskukkuu, on mahdoton välittää. Tunteet eivät mene kuvan pintaa syvemmälle, kaikki on leikkiä.

– Kun musikaalikohtaukset olivat muutenkin vähän turhan erillisiä poikkeamia varsinaisessa kerronnassa, elokuvan hetkittäinen harppaaminen esimerkiksi pizza-, hampurilais- ja vuokra-automainokseksi särähti pahasti.

– Todella ikävä sanoa, mutta miespääosan Chike Ohanwe ei ole tämän roolin perusteella kovin hyvä näyttelijä.

– Ja mikä pahinta: itse stoori ei vedä. Katsojaa läpsitään naamalle paitsi kliseillä, myös todella laiskoilla deus ex machina -ratkaisuilla. Fantasiaa ja satua juu, mutta yli kaksituntisessa (mitäh!) elokuvassa on pakko olla joku selkäranka. Viimeiset reilut puoli tuntia sitä vain odottaa, että voisiko tuo saakelin törppö nyt antaa akalle anteeksi ja homma saataisiin pakettiin.

Nyt voidaan nillittää, että tämä ei ole minulle suunnattu elokuva. Totta, en ole suurin musikaalien ystävä. Silti Cherbourgin sateenvarjot on yksi maailman kolmesta parhaasta ja Moulin Rouge yksi viime vuosikymmenen riemastuttavimmista yllätyksistä.

Nostan kuvitteellista hattuani tekijöiden rohkeudelle, yritykselle ja suuruudenhulluudelle. Yhtään enempää en voi sanoa, kun jälkimmäinen tunti Bristolissa oli tuskainen.

On Jos rakastat (traileri) silti parempi kuin Rob Marshallin ”suurmusikaali” Nine, joka tulee ensi-iltaan helmikuun lopulla ja jossa näyttelevät muun muassa Daniel Day-Lewis, Penelope Cruz ja Nicole Kidman. Se oli silkkaa pystyynkuollutta kitschiä vailla sympaattisia piirteitä.