Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Joisin mielummin homeista kiljua kuin katsoisin Juoppohullun päiväkirja -elokuvan toistamiseen

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 28.12.2012 14:21

Siinäpä se, en pidä Juha Vuorisen kirjoihin perustuvasta ja tänään ensi-iltansa saavasta elokuvasta yhtään. En siksi, että se olisi päihdekuvauksena liian raju. Ei, se ei ole tosiaankaan tarpeeksi raju, ei tarpeeksi rehellinen, eikä tarpeeksi elokuvallinen. Se on pitkäveteinen ja ylimielinen yhden idean valistuselokuva puettuna polttaripelleilyksi. Radikaali tämä Lauri Maijalan ohjaus olisi ollut ehkä 1970-luvulla, mutta ei silloinkaan pidetty katsojia näin pölvästeintä.

Juoppis-elokuva on olevinaan vuoden rajuin juttu: ryyppäämistä, kauheaa sekoilua ja seksiäkin.

Se on täynnä teatterin ja spede-elokuvaestetiikan tehokeinoja. Isot rumat tekohampaat Krista Kososella, hah hah.

Ilmaisu on teatteria: burleskia, etäistä, katsomme kummallista ja erittäin keinotekoista esitystä tyypistä (Joonas Saartamo) jonka sanotaan olevan rappioalkoholisti, mutta hirvittävän hyvin hän näyttää viihtyvän. Kaikki tyypin ongelmat ovat ulkoisia. Hän ei edes näytä kärsivän varsinaisista krapuloista.

Mikään ei näytä tai vaikuta ”todelta”. Vieraannuttaminen ei kuitenkaan toimi, koska ainoa pointti on säästetty aivan loppuun ja se hakataan sitten oikein moukarilla perille. Vieraannuttaminen tuntuu ratkaisulta, johon on päädytty, kun ei osata muuta.

Huono maku on avainsana: kaikki on hieman iljettävää. Ollaan silti kaukana jonkun John Watersin sisäistetystä rumuuden estetiikasta ja rakkaudesta outoa, syrjittyä ja perverssiä kohtaan. On vain halpaa niljakkuutta.

Kerronnasta uupuu rytmi: tarinaa ei oikein ole. En tiedä monestako kymmenestä eri leffasta lainaillaan, on Taksikuski-vibaa ja American Beautya, ilman punaista lankaa. Unelmien sielunmessukin on nähty, mutta ei paljoa opittu. Krapulahallusinaatiot jäniksistä ja muista surrealistisesti pelottavista pehmo-otuksista ovat suoraa lainaa joko Loputtomasta yöstä (Ben Stiller heroiiniaddiktina) tai It’s All Gone Pete Tongista (jonkun hasbeenin näyttelemä britti-dj menettää kuulonsa ja vetää liikaa kokaiinia).

Eniten ärsyynnyin elokuvan suhteesta katsojaan, ja kirjoitin siitä jo Image-lehden kolumnin. Katsojaa pidetään idioottina. Ajatus kai on, että elokuva kääntyy ”itseään vastaan”, eli alussa olisi sitä hauskaa dokausta ja sitten katsojaa rangaistaan. Sen tyyppinen rakenne voi toimia. Monessakin hyvässä elokuvassa katsoja nimenomaan houkutellaan tuntemaan tai ajattelemaan jotain, ja sitten asetelma kääntyy päälaelleen. Loistavassa A History of Violencessa ohjaaja David Cronenberg oikein lietsoo yleisön himoitsemaan väkivaltaista tilanteita – ja sitten näyttää ne kouraisevan ja luotaantyöntävän brutaaleina, yleensä (vaan ei aina) myös hyödyttöminä. On pakko tulkita näkemäänsä ja kokemaansa sitten itse. Silti katsojan rankaiseminen siitä, mitä näki, vaatii hirveän selkeää ja perusteltua ajatusta kaiken taustalla. Eikä vain julistusta, tai vaikutelma on propagandamainen.

Juoppohullun ajatus ja pointti on tämä: alkoholismi on sittenkin aika paha asia.

Siihen se jää. Muuta oivallettavaa ei ole.

Ei oikein riitä pitkään elokuvaan. Toisaalta – olihan kliseiden ja itsestäänselvyyksien via dolorosa Tie pohjoiseen tämän vuoden suosituin kotimainen.

Myös Juoppohullun päiväkirja -elokuvan näytökset tänään ovat nähtävästi jo pitkälti täynnä. Siitä voi hyvinkin tulla vuoden 2013 katsotuin kotimainen. Viina myy muuallakin kuin Alkossa ja Tallinnassa.

Kai voisi väittää, että kansa saa sellaiset elokuvat kuin se ansaitsee.

Kimmo Kuusniemen vuoden 1987 tv-opetuslyhäri Drinking ’n’ Driving – juuri arkistoista YouTubeen saatu harvinaisuus – kertoo asian tiiviimmin ja paljon paremmalla deliriumilla. Kovin vähän on muuttunut (parempaan päin).

Seuraa kirjoittajaa Twitterissä: @kallekinnunen

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Eipä yllästys. Suomessa ei osata tehdä elokuvaa. Ne heijastavat vain tekijöidensä rappeutunutta sieluntilaa, tietämättömyyttä lainkaan elokuvan lainalaisuuksista, keinojen täydellisestä puutteesta.

Jopa Matti Ijäs on vaipunut. Trailerin 2. sana on v****, ja toisen lausen aikana tulee toinen v****. Tiesin jo ennen pätkän kattomista, että sieltä se tulee. Vielä on petrattavaa, jos sen heittäisi vaikka ensimmäiseksi sanaksi, eikä muuta sitten hokisikaan.

Täyttä ahdistusta, angstia ja kotimaisen ”elokuvan” nöyryyttävää alennustilaa.

jekk kirjoitti:
”Eipä yllästys. Suomessa ei osata tehdä elokuvaa. Ne heijastavat vain tekijöidensä rappeutunutta sieluntilaa, tietämättömyyttä lainkaan elokuvan lainalaisuuksista, keinojen täydellisestä puutteesta.
[–] Täyttä ahdistusta, angstia ja kotimaisen ”elokuvan” nöyryyttävää alennustilaa.”

Harmi, että mielikuviin kotimaisista elokuvista ei voi vaikuttaa edes elokuvilla. Tänä vuonna (2012) tuli ensi-iltaan yhteistuotannot poisluettuna 33 kotimaista elokuvaa. Aika harva näistä vastaa jekk-nimimerkin käsitystä kotimaisesta elokuvasta.

Vai mitä mieltä listan perusteella olette?

Ella ja kaverit
Hulluna Saraan
Härmä
Iron Sky
Ja saapuu oikea yö
Juoppohullun päiväkirja
Kohta 18
Kovasikajuttu
Kulman pojat
Kummisetäni thaimorsian
Kuningas Litmanen
Käräjävuorentie
Miss Farkku-Suomi
Nightmare – painajainen merellä
Niko 2
Puhdistus
Punaisen metsän hotelli
Rakkauden rasvaprosentti
Rat King
Risto Räppääjä ja viileä Venla
Robin
Rouva Presidentti
Sinivalkoinen valhe
Säilöttyjä unelmia
Taistelu Näsilinnasta
Tie pohjoiseen
Tähtitaivas talon yllä
Vares – Kaidan tien kulkijat
Vares – Pimeyden tango
Vares – Uhkapelimerkki
Veden peili
Venäjän vapain mies
Vuosaari

Mielestäni Jekk edustaa noilla sanoilla suomalaista ajatusta kotimaisista elokuvista, joka on ollut aina jotenkin oudolla tavalla vääristynyttä, johtuen ehkä siitä, että he eivät paljon kotimaisia elokuvia käy katsomassa,

Teron pistämässä listassa kyllä huomaa, että totuus on aivan toista. Suurin osa kotimaisista elokuvista näyttää olevan nuorisolle suunnattua, Eivätkä ne kyllä tunnu kauhea angstaavilta tai ahdistavilta… Tietysti mielipiteitä voi olla ja saa olla.

Tietty. Louhimiehen elokuvista nämä kummatkin angsti ja ahdistus aina löytyvät, että ne voi kyllä jättää suosiolla katsomasta, jos ei tykkää sellaisesta.
Kukaan ei ole pakottanut. Katsokoot suosiolla mieluummin Risto Räppääjän, jos joskus vielä uskaltautuu katsomaan kotimaisia elokuvia.

Itse vittu sanasta, voi suosiolla sanoa, että sehän kuuluu meidän joka päiväseen kielenkäyttöön ja ei sen takia elokuvia tarvitse arastella katsoa. Kyllä ulkomaisissakin elokuvissa kiroillaan.
Emme me ole yhtään sen erilaisempia, kun muut.

Ainoa mistä kotimaista elokuvaa voi syyttää on se, että elokuvia tehdään suomessa liian varman päälle.
En ole käynyt katsomassa vielä Juoppohullun päiväkirja -elokuvaa, koska salit ovat olleet aivan täynnä ja enkä ole saanut hyvää paikkaa, mutta toteutan tämän missioni mahdollisimman pian.

Nyt iski kriitikko kirveensä kiveen. Elokuva on nimittäin pikku mestariteos. Se tarttuu varmoin ottein kaksin käsin aiheeseen, joka ei populaatiudestaan huolimatta ole helpompia. Juoppohullun päiväkirja onnistuu kuitenkin kertomaan olennaisen alkoholismin syvimmästä olemuksesta, ja siinä sivussa suomalaisuudestakin. Se on kansakuntamme kuva – kaunistelematta, moralisoimatta, mystifioimatta ja kiertelemättä. Hauska se ei ole, eikä ehkä kovin fiksukaan, mutta tosi kylläkin. Tyylilaji ei sovi hienoperseille. He menkööt katsomaan Kautismäkeä. Nyt ei tehdä taidetta. Nyt puhutaan suomalaisesta elämästä – ja kuolemasta.

Loistava kirjoitus Kalle.
Hyvin tiivistetty ajatukset, jotka teatterista vapautuessa pyöri päässä. Oli kyllä surullisen surkia tekele.

Koska en katsele elokuvia niin en ole paljon kurkkaillut näitä ”Kallen palstojakaan”.

Mielenkiintoinen tapa kritisoida tuotetta (nämä blogit taitavatkin olla viihteellisempiä kuin itse tuotteet)

Monta pistettä.

Näitä luetaan juuri nyt