Johnny Deppin ja Angelina Jolien huviretki The Tourist: mikä rimanalitus
Johnny Depp ja Angelina Jolie. Muiden elämän ohjaaja Florian Henckel von Donnersmarck. Venetsia. Käsikirjoituksen pohjana tasokas ranskalainen trilleri. Tämä kiinnosti: lupailtiin eleganttia ja romanttista rikoselokuvaa, jossa on myös huumoria.
Asetelma näytti hyvältä, mutta valitettavasti kauan odotettu The Tourist on sellainen pannukakku, että harvoin moista näkee.
On salaperäinen, äveriäs kaunotar Elise, jota jäljitetään Pariisissa. Hän tempaa tavallisen amerikkalaisen opettajan Frankin – yksinäisen perusturistin – mukaansa seikkailuun Venetsiassa. Tavis huomaa liian myöhään, että hänet on vietelty esittämään takaa-ajettua huijariliikemiestä.
Perässä ovat niin virkavalta kuin venäläiset gangsterit. Mikään ei ole sitä miltä näyttää jne.
(Mieleen voi tulla Hitchcockin 1950-luvun klassikko Varkaiden paratiisi, mutta parempi etten selitä miksi.)
Ranskalaista viiden vuoden takaista Anthony Zimmer -trilleriä mukaileva juoni on olevinaan kekseliäs. Ehkä se on ollut: Glenn Kenny arvioi, että fiksu käsikirjoitus on saatettu vesittää studiopomojen käskystä. Käsikirjoittajia on merkitty ohjaajan lisäksi kaksi, eikä lahjattomimmasta päästä: Christopher McQuarrie tunnetaan Epäillyistä ja Julian Fellowes teatteripuolelta, Gosford Parkista ja kovassa maineessa olevasta Downton Abbey -sarjasta.
Lopullisessa elokuvassa on joka tapauksessa sellaista rautalangan vääntöä, että ei pahemmasta väliä. Jonkinlainen huippu on kohtaus, jossa Frank katselee uuden heilansa poistuvan veneellä ja sanoo itselleen – siis katsojille – ääneen: ”mutta minä rakastan häntä”. Jos tuollaisen avainhetken tunnetila pitää vielä artikuloida konkreettisesti, jotain on todella pahasti vialla.
Tyylilaji ei ole aivan selvä. Välillä seassa on sellaisia fiksuja, alleviivaamattomia nokkeluuksia, että ne saivat ainakin allekirjoittaneen melkein heräämään uudelleen: ehkä esimerkiksi (pienen hitusen) kielitaitoa vaativat vitsit ovat silmäniskuja eurooppalaisille katsojille. Harvoiksi nämä valonpilkahdukset ja persoonalliset yksityiskohdat silti jäivät. Ovatko ne ja muut vihjailut kieli poskessa -asenteesta vain kuvitelmaani? Mahdollisesti, sillä hallitseva vaikutelma on jäykkyys. Jolien ja hänen merkillepantavan, oikeastaan lipevän imartelevasti kuvatun takapuolensa tekemä huipputyrmäävä vaikutus Venetsian kaksilahkeisiin lienee sentään tahallista komiikkaa.
Perse sikseen, entä näyttelijöiden muut ominaisuudet?
Jolie ja Depp ovat postikorttikuvien keskellä kuin patsaat, joita viedään pyörillä paikasta toiseen. Ilmeetkään eivät vaihdu. Vaikutelma on luotaantyöntävä. Roolityö on Deppin uran huonoin.
Pääpahis on kuin suoraan Bond-elokuvasta: hän mutisee roistomaisia juttuja aika suuruudenhullusti. Roolin näytteleekin yrmeyden perikuva, brittiveteraani Steven Berkoff, joka on (teatterilegenda kotimaassaan plus) nähty Rambo kakkosessa ja Octopussy-Bondissa neukku-upseereina sekä parissa Kubrickin elokuvassakin. Kai tahallista huumoria tämäkin. En tiedä. 007-maailmanvalloittajien ohella Darth Vader kävi mielessä. Vader on uskottavampi.
Ikävintä on, että elokuvan on ohjannut Florian Henckel von Donnersmarck. Hänen edellinen elokuvansa – ja debyyttinsä – oli hieno Muiden elämä. On ironista, että myös The Tourist käsittelee paljon seuratuksi tulemista ja vakoilua: sankaripariskuntaa kyttäävät niin poliisit salatarkkailulaitteineen kuin toilailevat, tyhmät roistotkin. Mutta nyt tematiikasta ei saada mitään irti.
Hollywood-koneistossa tämä taitavaksi tiedetty tekijä on kompastunut katastrofaalisesti. Huh, mikä sotku.
The Tourist ensi-illassa 21.1.