Kalle Kinnusen elokuvablogi.

James Bond -elokuvat 50 vuotta: mikä on paras?

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 8.10.2012 08:36

Perjantaina vietettiin James Bondin juhlapäivää: sarjan ensimmäisen elokuvan Salainen agentti 007 ja tohtori No maailmanensi-illasta tuli kuluneeksi 50 vuotta. Uusin Bond Skyfall saa ensi-iltansa 26.10. ja siltä odotetaan aika paljon. Ohjaaja on 007-historian arvostetuin, American Beautyn ja Revolutionary Roadin tekijä Sam Mendes. Mutta mikä Bond-seikkailu on onnistunein?

Itse en osaa päättää. Kaksi on ylitse muiden.

Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa (1968) muistetaan usein George Lazenbyn ainoana 007-esiintymisenä. Koska vain kerran Bondia näytellyt Lazenby ei ole Sean Connery eikä Roger Moore, elokuvaa on pidetty jotenkin alempiarvoisena.

HMSP on kuitenkin todella vetävä ja sen toimintajaksot ovat varhaisten Bondien selkeästi parhaat. Laajakangaskuvaus ei päässyt oikeuksiinsa aikanaan nähdyissä televisioversioissa. Elokuva kannattaa tarkastaa uudelleen dvd:ltä tai vastikään ilmestyneeltä bluraylta.

Eikä Lazenby ole lainkaan huono. Hän on arrogantti ja tyylikäs, kuten Bondin pitääkin olla. Huoleton, mutta lihaa ja verta.

Toinen poikkeukselisen hyvä on Casino Royale, siis Daniel Craigin 007-debyytti.

Se on sarjan ”realistisin” elokuva, tiukkaa modernia toimintaa Bourne-elokuvien malliin (tuottajat myönsivätkin, että mallia otettiin niistä) – ja toiseksi traagisin. Surullisempi on vain HMSS, jonka lopussa elokuvien Bond-hahmo kokee suurimmman menetyksensä.

Valinnat kai osoittavat tosikkomaisuuttani, jos lisään että mielestäni Roger Mooren Bondeista paras on niistä vakavin, Erittäin salainen. Koko virallisen Bond-sarjan hupaisin taas taitaa olla Kuuraketti, jonka tieteiskuviot menevät viehättävästi tolkun tuolle puolen. Teini-iässä Elä ja anna toisten kuolla oli suosikkini, ehkä myös siksi, että se oli ensimmäinen näkemäni Bond, vhs-nauhalta noin vuonna 1985. Konna Kanangan kohtalo on ikimuistoinen.

Pierce Brosnan oli paikallaan Kultaisessa silmässä, mutta hänen ajallaan elokuvasarjaa vietiin muoviseen suuntaan. Nyt katsottuna Brosnanin olemus on aivan liian fiini ja Kultaisen silmän jälkeisistä elokuvista puuttui kaikki särmä. Ne olivat kuin pitkiä luksustuotteiden mainoksia, todella kaukana kirjailija Ian Flemingin luomasta maailmasta.

Pidän Craigista kovasti, ja oli ilo kuulla, että hän tekee vielä ainakin kaksi 007-elokuvaa Skyfallin jälkeen.

Mikä on oma suosikkisi?

(Alan Partridgen suosikki on 007 – rakastettuni.)

Katso Skyfallin traileri täältä.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Kolmessa ensimmäisessä on eniten nostalgiaa. Aliarvostetuin on mielestäni Daltonin ensimmäinen Vaaran vyöhykkeellä. Se oli toimiva perinteisempi agenttijännäri Mooren komedioiden jälkeen. Myös Kultainen silmä on hyvä koska siinä laitettiin ensimmäistä kertaa asetelmat kunnolla uusiksi (Neuvostoliitto kaatunut ym). Huonoimpia ovat Mooren 70-luvun Bondit ja Brosnanin myöhäisemmät.

”Se on sarjan ”realistisin” elokuva….”

Bondien kohdalla tuo on heikkous, ei vahvuus. Syy: Bondit ovat lähtökohtaisesti tarinaltaan suoraviivaisia, ennalta-arvattavia ja näin ollen tylsiä – jollei niitä piristetä huumorilla ja erikoisefekteillä. Tämän vuoksi Roger Mooren pilke silmäkulmassa tehdyt Bondit ovat katsottavimpia. Tosin kertakäyttökamaa nekin, mutta vauhdikasta ja hauskaa sellaista.
Ymmärrän toimintaräiskeen ylimpien ystävien erilaisen mielipiteen ;-)

Paras Bond-elokuva on Dr. No. Ursula Andressin (Undress?) olisi ehdottamasti pitänyt saada Oscar.

Viimeisin James, Quantum of Solace, oli huono. Se oli liian nopeatempoinen viihdyttäväksi. Siinähän matkusteltiin käsittämättömästi. Yleensäkään elokuvat, joihin on yritetty puristaa liian paljon materaalia liian pienelle ajalle — kuten esim. Spider-Man 3 — eivät ole menestyneet eivätkä ole olleet myöskään minun makuuni. Toivotaan, että Jamesilla ei ole kiire Skyfallissa. Ilmeisesti Craigin näyttelemiä Bondeja ei enää suomenneta. Kultainen silmä on elokuvana minun ehdoton suosikkini, joskin Timo Dalton on lempi-Bondini.

Bond-ilmiö kohosi mahtavaksi samaan aikaan kuin brittiläinen imperiumi romahti. James Bond on valtion virkamies, joka käyttäytyy kuin varakas freelancer. Alkuperäisessä Bond-sarjassa on olevinaan kysymys kylmästä sodasta ja elämästä ydinkauhun varjossa, mutta itse asiassa tuloksena oli hulvaton poploristinen parodia. James Bondin kiehtovuus piilee siinä, että ironinen antisankari onnistuu kohoamaan mahtailevan spektaakkelin yläpuolelle. Parhaiden Bond-näyttelijöiden karismaa on se, jos he onnistuvat olemaan suurempia kuin roolinsa ja lelunsa (”sopiva lahja joulupukin konttiin” on tyypillinen Bond-repliikki, kun Q esittelee uusimman taikakalunsa). KULTASORMI on Bond-suosikkini, koska se on tyylitajuista poptaidetta. Koska olen kylmän sodan lapsi (lapsuusmuistoihini kuuluu Novaja Zemlja ja Tsar Bomba, kaikkien aikojen suurin maanpäällinen ydinräjäytys ei kaukanakaan meistä), Bond oli minulle tapa nauraa kauhulle. Bondin suosio kylmän sodan jälkeen on minulle mysteeri. Suosiohan on saavuttanut huippunsa vasta sen jälkeen.

En osaa arvostaa Bondia koska hän on tosiasiassa kamalan huono agentti joka toistuvasti saattaa itsensä kiipeliin ja selviytyy aina jonkun ”onnenkantamoisen” avulla.

Jos olisin ”valtio”, en missään tapauksessa rohkenisi käyttää hänen palveluitaan. Maxwell Smart
kelpaisi yhtä hyvin.

”Bond-leffat ovat tietenkin aikuisten satuja mutta sopivat pikemminkin pikkupoikien elämyskarttaan.

Hänen Majesteettinsa… sekä 007 Istanbulissa. Molemmat erittäin uskollisia alkuperäisromaaneille.

Moorelta Erittäin Salainen. Dalton oli ok, mutta Brosnanin Bondit olivat täyttä kuraa.

Graigin näytöt ovat vielä vähäisiä. Ensimmäinen onnistunut, toinen lähes koko sarjan surkein. Odotan Skyfallilta paljon jo pelkästään Deakinsin kuvauksen vuoksi.

Antti Alanen: ”Bondin suosio kylmän sodan jälkeen on minulle mysteeri. Suosiohan on saavuttanut huippunsa vasta sen jälkeen.”

Ehkä kyse on vain franchisen pitkäikäisyydestä ja onnistuneista päivityksistä (Brosnanin viimeinenkin oli menestys, joten ”suuren yleisön” näkökulmasta se ei ollut ainakaan ihan huono). Toista samalla tavalla sukupolvet yhdistävää kansainvälistä supersankaria ei ole. Siksi elokuva-Bond-hahmo on uuden elokuvan aikaan hyvinkin erilaisten lehtien kannessa vielä 50-vuotiaanakin.

James Bond kylmän sodan läntisenä sankarina ja Bondit pre-1989 kylmän sodan kuvaajana on itse asiassa näköharha. Hyvin harvoin – tuskin koskaan – Bond taistelee elokuvissaan suoraan Neuvostoblokkia tai kommunisteja vastaan. Vihollisena on joko kansainvälinen terroristijärjestö (Spectre, Quantum) tai mielipuoli miljomääri joka haluaa tuhota maailman. Sterotyyppinen Bond-konna on Kultasormi, Blofeld, Stromberg, Drax, Zorin: mielettömän rikas isomahaine porho, joka haluaa tulla entistä rikkaammaksi ja on valmis tuhoamaan kylmästi miljoonia ihmisiä tavoitteeseen päästäkseen. Ei siis todellakaan mikään länttä vihaava kommari vaan niin täydellisen karikatyyrinen kansaa kapitalisti ettei SAK pääse lähellekään kymmenellä Oiva Lohtanderilla.

Uskoakseni tämä on yksi syy siihen, miksi Bondit olivat aikansa agenttiseikkailuista ylivoimaisesti suosituimpia ja miksi ne ovat nautittavan ajattomia tänäkin päivänä. Vasemistolaisesti kallellaan oleva katsoja saa myös luvan nauttia niistä. Vastaavasti esim. 60-luvun Harry Palmerit ovat viihdyttävyydestään huolimatta niin väkevästi kiinni kylmän sodan asenteissa, jolloin jälkimaku on hyvin tunkkainen. Broccoli ja Saltzman olivat suorastaan nerokkaita häivyttäessään karkean itä-länsi -asetelman taustalle ja nostaessaan konniksi rikkaat, joita kaikki saavat vihata vapaasti.

Piti kirjoittaa ”karikatyyrinen kansaa vihaava kapitalisti”