Jalmari Helanderin uuden elokuvan tähti on Samuel L. Jackson - Yhdysvaltojen presidenttinä Suomen metsissä

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Jalmari Helander on pantannut uuden elokuvansa aihetta pitkään. Nyt hanke on julkistettu, jotta sitä päästään myymään tällä viikolla Cannesin elokuvamarketissa. Samuel L. Jackson näyttelee Yhdysvaltojen presidenttia toimintaseikkailussa Big Game (”suurriistaa”, tai ”suuri peli”), jonka toinen päähenkilö on 13-vuotias poika. Presidentin lentokone putoaa terrori-iskussa suomalaismetsään. Rare Exportsin ohjaaja on suunnitellut elokuvaansa jo parin vuoden ajan, ja sitä päästään kuvaamaan vihdoin tänä kesänä.

The Hollywood Reporterin uutinen julkaistiin eilen illalla.

Aiemmin Helander on kuvaillut elokuvaideaansa salaperäisesti Rambon ja Yksin kotona -elokuvien sekoitukseksi.

Voinemme arvata, että poikaa näyttelee Onni Tommila, Rare Exportsin nuori tähti. Jacksonin lisäksi mukana on varmaankin myös muita ulkomaisia näyttelijöitä.

Elokuva on suomalaisvetoinen Petri Jokirannan ja Helanderin tuotanto, ja tulee olemaan budjetiltaan kaikkien aikojen kallein kotimainen.

Kerron lisää Cannesiin päästyäni. Elokuvafestivaali alkaa keskiviikkona.

Lue myös kirjoittajan henkilökuvajuttu Jalmari Helanderista (2012): Yritän löytää elokuviini Spielberg-hetkiä

Seuraa kirjoittajaa Twitterissä: @kallekinnunen