Isle of Dogs: Berlinalessa Wes Andersonkin ottaa kantaa
Wes Anderson on ihailtu ja arvostettu. Kantaaottava hän ei ole ollut. Anderson on hurmannut fanikuntansa hermeettisillä maailmoilla, joiden epäpoliittisuus on ollut melkein poliittista. (Niille, jotka eivät ole Andersonin estetiikasta syttyneet, hän on edustanut myös uusinfantilismia.)
Berliinin elokuvajuhlat avasi Isle of Dogs, Andersonin toinen nukkeanimaatioelokuva. En tiedä kertooko enemmän ajastamme kuin Andersonin muutoksesta, että hänkin on nyt hermolla.
Isle of Dogs on ”Japaniin” sijoittuva animaatiofantasia, jossa ilkeät, valehtelevat vallanpitäjät vainoavat koiria, eräänlaista vähemmistöä. Siinä on nähty kantaaottavuutta suuntaan jos toiseenkin.
Englanninkielisessä versiossa ääninäyttelijöinä kuullaan Anderson-vakkareita kuten Bill Murrayta, Tilda Swintonia ja Jeff Goldblumia sekä muiden muassa Greta Gerwigiä ja Bryan Cranstonia.
Elokuva on viihdyttävä ja täynnä kivoja yksityiskohtia, kuten Andersonilta saa odottaa. Minusta se on ohjaajan toiseksi tai kolmanneksi paras elokuva. Edelle menee The Grand Budapest Hotel, ehkä myös Rushmore.
Isle of Dogsia voisi kritisoida lievästä eksotismista – ei niinkään kulttuurisesta omimisesta, sillä tulokulma on esikuvia kunnioittava, vaan siitä että ihmishahmoista fiksuin on amerikkalainen vaihto-oppilas! – ja siitä, että naishahmot ovat sivustakatsojia. Toisaalta Andersonin kupla on niin eriskummallinen ja antaumuksellisen keinotekoinen, että tuntuisi kornilta edellyttää häneltä jonkinlaista sitoutumista tämän maailman asioihin. Tämä on syy, miksi hänen elokuvansa ovat symppiksiä, ja tämä on syy, miksen ole jaksanut katsoa niitä kutakin kuin kerran. Elokuvan ”Japani” on luotu populaarikulttuurisuotimien läpi, se on ikään kuin Anderson-universumin eräs kolkka, joka ei maantieteellisesti sijaitse missään. Samaan tapaan Andersonin edellisen elokuvan The Grand Budapest Hotelin tulkinta Euroopan historiasta ja ”eurooppalaisuudesta” oli lempeää fantasiaa.
Edellinen Andersonin animaatioelokuva Fantastic Mr. Fox (2009) ei aikanaan ollut tulossa Suomessa lainkaan valkokankaille, kunnes se fanien toiveet täyttäen otettiin yhden tekstittämättömän kopion levityksen. Anderson-fanit voivat olla kovaäänisiä, mutta ei heitä kovin montaa Suomessa ole ollut (kirjoitin asiasta blogissanikin muutama vuosi sitten).
Neljän vuoden takainen The Grand Budapest Hotel teki Andersonista Suomessakin valtavirtanimen. Isle of Dogsia lupaillaan meillä valkokankaille toukokuussa. Eksentrisyydessään tämä ei taida olla ”koko perheen” elokuva, mutta ainakin ohjaajan ihailijoiden uskon pitävän koirasaariseikkailusta kovasti.