Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Iron Sky -tekijät yrittävät valaa Stefan Walliniin järkeä

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 26.5.2010 11:11

Mistä elokuvapiratismi netissä johtuu ja miten sitä vastaan voidaan toimia? Pian kuvattavan Iron Sky -elokuvan (ja sitä edeltäneen Star Wreck -netti-ilmiön) taustavoimat julkaisivat kulttuuriministeri Stefan Wallinille osoitetun avoimen kirjeen. Timo Vuorensola ja kumppanit ovat oikeilla jäljillä.

Eilen julkaistu kirje on luettavissa Iron Skyn kotisivuilla. Sen inspiroi Wallinin tiedote piratismin vastaisen taistelun käymisestä jatkossa myös Suomen kansalaisten nettiliikennettä valvomalla: laittomasta tiedostojen levittämisestä epäillyt saisivat uhkailukirjeitä kotiinsa. Lainmuutos on valmisteilla, Wallin kertoo.

Olen aiemmin kirjoittanut tiukasti esimerkiksi Pirate Bayta vastaan ja pysyn sanojeni takana – mutta yksityishenkilöiden nettikäyttäytymisen kyttääminen on järjetöntä resurssien hukkaa ja kansalaisoikeuksien rapauttamista.

”– miksi tuhlata aikaa, vaivaa ja rahaa tehottomaan piratismin vastaiseen taisteluun, kun sama vaiva voitaisiin laittaa laillisen latauskaupan kehittämiseen ja tukemiseen. Nyt ollaan tuomassa lainsäädäntöön mahdollisuutta nettiliikenteen laajamittaiseen urkkimiseen ja pyritään antamaan viranomaisvaltuuksia yksityisille kaupallisille tahoille. Haluaisimme kysyä ministeri Wallinilta, hyväksyisikö hän koko maan kattavan puhelinliikenteen tai paperipostin seurannan siksi, että sillä voitaisiin estää talousrikollisuutta?”, Iron Sky-tiimin kirjeessä pohditaan.

Vertaus puhelinliikenteen postin seurantaan voi maallikosta kuulostaa hurjalta, mutta kyse on lopulta samoista asioista, ennen kaikkea oikeudesta yksityisyyteen.

Kirjoituksen pääpointti on erittäin tärkeä, vaikka sen sanamuodosta voidaan kiistellä:

”Kulttuuriministerin, mediateollisuuden sekä tekijänoikeusjärjestöjen ykkösprioriteettina tulisi olla laillisen nettikaupan tukeminen niin taloudellisesti kuin lainsäädännön puolelta”, Vuorensola ja kumppanit korostavat.

Olen itse ehdottomasti elokuvateatteri-ihminen ja pidän näkemystä digitaalilevityksen autuudesta aika suppeana, mutta tietyt realiteetit on pakko ottaa huomioon: ehdottomasti suurin osa elokuvistakin katsotaan kotona, halusivat filmihullut sitä tai eivät.

Musiikkiteollisuus meni pyllylleen, kun ansaintamallien päivittämisen sijaan suuret levy-yhtiöt yrittivät onnettomasti taistella nettilataamista vastaan.

Jo nyt dvd-myynnit – joista elokuva-ala on vuosien ajan saanut valtaosan tuloistaan – ovat laskussa. Jos laittomalle nettilataamiselle ei ole laillista vaihtoehtoa, taistelu sitä vastaan on turhaa.

”Tekniset edellytykset niin elokuvien, musiikin kuin TV-sarjojen nettilevitykseen olivat olemassa jo vuosituhannen vaihteessa, mutta niitä ei teollisuuden puolella ymmärretty eikä haluttu ottaa käyttöön – eikä nettimaailman realiteetteja ymmärretä hallitustasolla vieläkään”, kirjeessä todetaan.

Naulan kantaan.

Mutta ehkä Iron Sky -tyypit menevät vähän liian pitkälle ryhtyessään sukupolven äänitorviksi:

”Koko piratismisodan suurin tragedia on se, että teollisuus on kasvattanut kokonaisen sukupolven kuluttajia, jotka näkevät mediateollisuuden tyrannina, dinosauruksena ja vihollisena, jota on ihan ok vastustaa.”

Tässä sorrutaan nyt siihen polarisoinnin ansaan, joka keskusteluyhteyttä on ennenkin haitannut. Onko kyse tosiaan kokonaisesta sukupolvesta? Onko peli noin menetetty? En usko.

Kirjeen loppukiteytyksessä ollaan kuitenkin (yhden) asian ytimessä.

”Luovan alan työntekijöinä ja kulttuuriharrastajina me allekirjoittaneet vaadimme Stefan Wallinia kulttuuriministerin roolissaan siirtämään painopisteen pois kuluttajien vainoamisesta ja keskittymään kuluttajien ja artistien kannalta toimivan, reilun ja valikoimaltaan laajan digitaalisen nettikaupan kehittämiseen.”

Vainoamisesta puhuminen ei ole liioittelua. Sananvapaus on koetuksella, jos tietoliikennettä ryhdytään kyttäämään niillä älyttömyyksillä, mitä hämmentyneet ja epätoivoiset suuryritykset milloinkin onnistuvat lainsäädäntöön lobbaamaan.

Ja se toimiva elokuvien nettikauppa – milloin saamme sen Suomeen? En kysyisi tätä Wallinilta, vaan niiltä firmoilta, jotka kuluttajan palvelemisen sijaan yrittävät tuotteittensa suojelemisen nimissä ajaa maahan ennenkuulumattomia kyttäyslakeja.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Minusta Iron Skyn pojat ovat aika vahvastikin oikeilla jäljillä. Suomi haluaa esiintyä jonain tietoyhteiskunnan edelläkävijänä vaikka todellisuus on jotain aivan muuta. Suomessa on vieläkin kasapäion hyviä elokuvia, niin fiktio- kuin dokkareitakin joita on käytännössä todella vaikea saada käsiinsä. Joissain tapauksissa tuotantoyhtiöltä voi tilata julkaisemiaan elokuvia. 30 euron hinta 45 minuutin elokuvasta tuntuu vaan aika kovalta. Voikun Ses alkaisi puuhata jotain yhteiskauppaa…

Tuoreesta muistista kaivelin parin viikon takaisen kirjoituksen joka myös sivuaa aihetta.

http://gizmodo.com/5539417/why-i-steal-movies-even-ones-im-in

Vaikka Serafinowiczin teksti onkin melko piraattimyönteinen ja aika tekninen, on siinä kuitenkin hyviä pointteja nykyisten järjestelmän kankeudesta ja ajoittaisesta järjettömyydestä. Miltähän tuntuu ladata omaa teostaan, samalla tietäen, että edesauttaa kymmeniä muita saamaan saman ilman minkäänlaista korvausta? Korvaavia kaupallisia sovellutuksia todellakin tarvitaan, muuten piratismista ei koskaan päästä eroon.

””teollisuus on kasvattanut kokonaisen sukupolven kuluttajia, jotka näkevät mediateollisuuden tyrannina” – Tässä sorrutaan nyt siihen polarisoinnin ansaan, joka keskusteluyhteyttä on ennenkin haitannut. Onko kyse tosiaan kokonaisesta sukupolvesta?”

Kyllä on kyse kokonaisesta sukupolvesta. Katso kuinka suuri prosentti latailee vaikka tietää että se on rikos.

Tämä on ensimmäinen sukupolvi jossa piratismi ei ainostaan tarjoa halvempaa tuotetta, vaan tuotetta joka on käytännössä paljon parempi.

Jos ostaa elokuva-DVD:n laillisesti, sitä ei voi laillisesti siirtää mihinkään muuhun laitteeseen tai edes omalle tietokoneelle. On pakko aina käyttää sitä samaa levyä, ja kun levy menee rikki pitää ostaa uusi. Lailliset tiedostot saattavat olla vielä rajoitetumpia: joskus lukittu yhteen laitteeseen ja mahdottomia siirtää tai myydä eteenpäin.

Jos lataa saman elokuvan netistä, tulee ihan yhtä hyvä kuva- ja äänenlaatu, mutta se on sellaisessa muodossa jonka voi helposti laittaa kovalevylle, tallentavaan digiboxiin, läppäriin, puhelimeen, mediasoittimeen, pelikonsoliin jne. Ei ole lainkaan rajoituksia, saa käyttää ihan miten haluaa.

Tämä sukupolvi inhoaa mediateollisuutta, koska nykypäivän mediateollisuuden asenne asiakkaisiin on sama kuin nykypäivän maitoteollisuuden asenne lehmiin: niitä pidetään mahdollisimman pienessä tilassa, ja lypsetään niin usein ja niin paljon kuin on suinkin mahdollista.

Hei, kiitos blogauksestasi!

Harmillista jos tuosta sukupolvikommentista jäi jotenkin polarisoiva olo, sillä se on viimeinen asia mitä haluamme tehdä – jos tämä keskustelu ei jotain tarvitse niin se on lisää poteroita.

Tuota kommenttia ei pidä kuitenkaan lukea niin, että koko sukupolvi jotenkin yhteisrintamassa vastustaisi mediabisnestä, näinhän asia ei tietenkään ole. Siitä huolimatta on aika vaikeaa löytää kolmen kympin kieppeillä olevaa henkilöä, joka saisi positiivisia viboja vaikkapa kirjainyhdistelmistä MPAA ja RIAA – tai ÄKT ja IFPI. Mediateollisuuden vastustus ei siis ole useinkaan aktiivista, saati avointa aktivismia, mutta passiivinenkin huono maine on huonoa ja vaikuttaa kulutustottumuksiin.

Mediateollisuus ja etujärjestöt yrittävät asettua julkisuudessa uhrin asemaan, mutta sellaisena niitä ei nähdä. Vuosikymmenen alkupään aktiiviset tietokoneenkäyttäjät oppivat nopeasti, että helpoin tapa hankkia musiikkia on laiton lataaminen. Lailliset nettikaupat eivät edes yrittäneet tarjota sellaista ratkaisua mitä kuluttajat halusivat. Monet raivostuivat vuosituhannen alun surkeisiin laillisiin musiikkikauppoihin niin pahasti, etteivät oikein vieläkään halua koskea nykyiseen tarjontaan, joka parin viime vuoden aikana on muuttunut kelvolliseksi. Virallinen mediateollisuus tarjosi pelkkää keppiä kohtuuttomien korvausvaateiden ja vääristellyillä tilastoilla syyllistämisen muodossa, mutta porkkana jäi uupumaan. Tilanne ei ole tippaakaan parempi niiden parikymppisten kohdalla, jotka elivät teini-ikänsä vertaisverkkoaikaan.

Mediateollisuus ei tunnu ymmärtävän, miten huono maine sillä on todella todella monien nuorten kuluttajien silmissä. Uhriksi asettautuminen ei nyt auta, nyt pitäisi tarjota sitä porkkanaa ja kipeästi, sekä sellaisella tavalla joka ei aliarvioi kuluttajaa. Nuoretkin ovat jo hyviä kaivamaan netistä tilastoja ja faktatietoa, joten keskustelua pitäisi käydä asiapohjalla. Lisäksi pitäisi takoa elokuvapuolella nettikaupasta vastaavien päähän se, että musiikkibisneksen virheistä pitäisi ottaa oppia. (Nuoresta) kuluttajasta pitää tehdä jälleen ystävä, eikä se ole vuosituhannen alun jurpoilun jälkeen mitenkään helppo tai nopea homma.

Kris S: ”Kyllä on kyse kokonaisesta sukupolvesta. Katso kuinka suuri prosentti latailee vaikka tietää että se on rikos.”

Mutta kuinka moni heistä perustelee tekonsa sillä, että se on taistelua tyranneja vastaan? Aika harva asiaa noin pitkälle miettii, väittäisin. Ei siinä ole kyse rintamalinjoista vaan siitä, että torrentit ovat kivoja.

Janos Honkanen: ”Siitä huolimatta on aika vaikeaa löytää kolmen kympin kieppeillä olevaa henkilöä, joka saisi positiivisia viboja vaikkapa kirjainyhdistelmistä MPAA ja RIAA – tai ÄKT ja IFPI.”

Väitän, että kovin moni kolmikymppinen ei tiedä mitä nuo kirjainyhdistelmät yhdistelmät tarkoittavat. No, eivät ne silloin positiivisiakaan viboja luo…

Nettilataamiskysymys on varmasti sydämenasia monille, mutta ei sentään koko sukupolvelle. Harva siihen on niin perehtynyt, että perustelisi omaa piratismiaan kiukulla suurta ja pahaa mediateollisuutta kohtaan. Tietenkin nämä harvat ovat sitäkin kovaäänisempiä.

Minäkin olen kolmenkympin kieppeillä ja suhteeni noihin pahamaineisiksi leimattuihin kirjainyhdistelmiin on vahvasti neutraali. Mielestäni kaikkien alojen työntekijät tarvitsevat jonkinlaisen etujärjestön oikeuksiaan turvaamaan. Näkisin, että nämä ”negatiiviset vibat” syntyvät ennen kaikkea uuden median ja viihdeteollisuuden kanssa runsaasti pelaavien ihmisten – kuten juuri Iron Sky -jamppojen – mielissä, mutta eivät niinkään tavisten. He joko maksavat käyttämästään tuotteestaan kuten asiaan kuuluu tai imuttavat kaiken välittämättä paskaakaan mistään.

Ja piraattijoogalentäjien puolueen pilalle hemmotellut pennut – jotka ovat lapsena saaneet kaiken ilmaiseksi ja pyytämättä, ja haluavat aikuisena jatkaa samaa elämäntapaa – ansaitsevat kunnon selkäsaunan jokapiraatinoikeuksineen.

Sakkoja yhä uudelleen toimeen käyville piraateille! – Mikä siinä on niin vaikeaa?

Loppuu rikollinen kopiointitouhu kun rangaistus on tuntuva.

Omista ennakkoluuloista on hyvä pitää kiinni, ettei maailmankuva pääse romahtamaan uusien ajatusten myötä. Lähes kaikki kommentit nimittäin ohittavat mm. kysymyksen viestinnän loukkaamattomuudesta, ja vievät mieluummin piraatit saunan taakse.

Olisiko mediayritysten kuitenkin parempi – meidän kaikkien kannalta – tarjota parempaa palvelua esim. sen sijaan, että yhteiskuntaa yritetään viedä kohti valvontayhteiskuntaa? Vaikka harvoilla meistä on lapsipornoa tms. kotona, uskon että kaikilla on yksityiselämässään asioita, joita ei halua tuoda julkiseen tietoisuuteen. Esimerkkejä voi jokainen miettiä itse; esim. netissä käydään kirjeenvaihtoa sähköpostin välityksellä, ja aivan kuten postissa, oletus on se, ettei se päädy kenenkään ulkopuolisen luettavaksi, tutkittavaksi, sensuroimaksi.

Piraateista mainitsen sen verran, että joukkoon mahtuu varmasti monenlaisia ihmisiä ja heillä on monenlaisia intressejä nettilataamiselle. Teoksessa Jokapiraatinoikeudet, josta lisää alempana, kiinnitetään huomiota siihen, että tekijöiden kuuluu saada työstään korvaus, mutta esitetään samanaikaisesti visio tulevaisuuden maailmasta, jossa monelle suomalaiselle tuttu kirjastojärjestelmä on viety laajennettuna nettiin, ja suuri osa maailman kulttuuritarjontaa, joka tietyssä mielessä on yhteistä omaisuuttamme ja varmasti yhteistä kulttuuriperimäämme, on vapaasti kaikkien saatavilla (kunhan sillä ei pyritä taloudellisen hyödyn saavuttamiseen).

Jokapiraatinoikeus-kirja on piraattipuolueen varapuheenjohtajan ja aiemman tiedottajan yhteistyötä, ja edustaa käsittääkseni puolueen virallista linjaa. Kirjaan on hyvä tutustua vaikkapa yleissivistyksen vuoksi sekä siihen keskusteluun osallistumisen tueksi, jota nyt käydään.

Näitä luetaan juuri nyt