Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Iron Man 2 on itseironista hauskanpitoa Downey Jr-tyyliin

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 5.5.2010 15:14

Iron Man 2 on juuri sellainen kuin odotin: se viihdyttää verrattomasti kahden tunnin ajan – ja kun elokuva päättyy, ei mieleen ole painunut juuri muuta kuin Robert Downey Jr.:n velmuilu.

Sarjakuviin perustuvat supersankarileffat eivät ole sydämenasiani. Ensimmäinen Iron Man oli kuitenkin mainio. Pidin siitä enemmän kuin kesän 2008 varsinaisesta sarjishitistä, Yön ritarista.

Jälkimmäinen oli hyvä, mutta tosikkomainen: se halusi kovasti olla jotain muuta kuin sarjissupersankarileffa. Kunnianhimoista juu, mutta minkä tiikeri raidoilleen voi?

Iron Manit puolestaan vetävät supersankarikuvion pitkälle, mutta varsinainen dynamo on mahdottoman karismaattinen Robert Downey Jr.

Päihdehelvetistä Hollywoodin ykköstähtien joukkoon kiitänyt Downey Jr. vetää renttuhahmon kokemuksella ja jopa omaan henkilöhistoriaansa viitaten. On riski, että tähti jää kiinni tällaiseen tyypittelyyn (Sherlock Holmesissa hän heitti lonkalta pitkälti saman roolin), mutta toistaiseksi en jaksa valittaa. Päinvastoin.

Iron Mania näkemättömille: Tony Starks (Downey Jr.) on playboy-miljonääri, viinaanmenevä veijari ja omatunnon kasvattanut asekauppias, joka on ”yksityistänyt maailmanrauhan”. Hänellä on eräänlainen robottipuku, johon pukeutuessaan Starks muuttuu lentäväksi supertaistelijaksi. Se on juuri niin hölmöä kuin miltä kuulostaa, ja elokuvan tekijät onneksi hyväksyvät sen.

Gwyneth Paltrow esittää Starksin oikeaa kättä Pepper Pottsia, joka on järjen ääni ja ehkä Starksin salaisen rakkauden kohde.

Uudessa elokuvassa Mickey Rourke tyypittelee yrmeän pahiksen, Russki Standart -vodkaa (olipa blatanttia tuotesijoittelua, paljonkohan Rustam Tariko on tästä pulittanut) pullon suusta hörppivän venäläisfyysikon, joka vankilavuosien jälkeen näyttää enemmänkin itämafiosolta ja jolla on kana kynittävänä sankarin kanssa.

Sam Rockwell näyttelee Starksin kilpailijaa Hammeria, joka värvää arvaamattoman venäläisen käsikassarakseen. Rourkea käytetään ehkä turhankin vähän, eikä hän ole ihan The Wrestler -tason vedossa vaikka pääseekin pullistelemaan, mutta Rockwell selvästi nauttii nilkkiroolistaan täysin siemauksin.

Välillä tunteillaan, kun Starks katselee myös vanhoja filmejä isästään. Rooliin on keksitty Mad Menissä pomoa näyttelevä John Slattery.

Ohjaaja on sama kuin ykkösessä, Jon Favreau. Hän ymmärtää materiaalin heikkoudet ja vahvuudet. The Guardianin haastattelussa Favreau kertoo, kuinka jo pienikin yrittäminen sarjisleffan inhimillisissä osuuksissa tuottaa tulosta:

”You have less responsibility for those scenes because the audience is just waiting for the next thing to blow up. If you can just go beyond what the audience is expecting, then you’ve got something. I love the low bar set by genre films.”

Naulan kantaan. Iron Man 2 ei ole mestariteos, mutta lajissaan se on loistava, sillä siitä voi sanoa, että parasta on kaikki muu paitsi se pakollinen peltimies-action. Petyn aina, kun Iron Manin kypärä menee kiinni ja mättö alkaa.

Muuten Justin Therouxin käsikirjoituksessa on sellainen huoleton viba kuin pitääkin: kun Nick Fury (Samuel L. Jackson) kävelee elokuvaan, ei hahmoa ryhdytä mitenkään selittelemään. Osa katsojista tuntee Furyn sarjakuvasta ja muut saavat pähkäillä, kuka tämä on miehiään. Ei haittaa!

Mitä muuta?

Scarlett Johanssonille on kirjoitettu kutakuinkin pelkän seksikkyyden varaan laskettu pimurooli, josta paljastuu vähän pippuria vasta loppusuoralla. Aika jännää, että Johanssonin kaltainen supertähti lähtee näyttelemään supersankarileffaan tällaista simppeliä sivuosaa.

Adam Goldstein eli DJ AM nähdään cameoroolissa omana itsenään. Daft Punkin robottirokkia tykittävä kohtaus on sikäli traaginen, että Goldstein menehtyi vain pari kuukautta kuvausten jälkeen.

Rehellisesti sanottuna varsinaista bang-kaboom-toimintaa tuntuisi olevan selkeästi vähemmän kuin ykkösessä – hyvä! – tai sitten se on vain parempaa. Ainakin ensimmäinen kunnon jytinäjakso Monacossa formularadalla on aivan briljantti.

Elokuvan päättyessä on tyhjä olo. Mitä oikein tapahtui? Silti täytyy myöntää, ettei 127 minuuttiin näköjään ollut suvantohetkiä muistiinpanojen tekemiseen – pelkäsin, että jotain nastaa menee kankaalla ohi, jos käännän katseeni. Kuinka hyvin elokuvissa voi viihtyä ja kuinka vähän jäädä silti käteen?

En valita.

Eiköhän tästä tule kesän menestynein elokuva ennen uutta Harry Potteria.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

”Eiköhän tästä tule kesän menestynein elokuva ennen uutta Harry Potteria.”
– Annetaan nyt pienet mahdollisuudet Sinkkuelämää-leffallekin.

Sarjakuvasupersankarileffoihin (!) Iron Man on tuonut Watchmenin ja Kick-Assin ohella uutta vääntöä ja raikkautta. Olen varsin samaa mieltä Kalle Kinnusen huomioiden kanssa. Toki Iron Manin kaltaisesta huumoritoteutuksesta on helppo pitää enemmän kuin Yön ritarista. Mutta Iron Man 1:stä en kyllä enää muista paljon mitään. Myös Yön ritarin varsinaiset Battis-osuudet ovat unholassa. Mutta Heath Ledgerin Jokeria ei voi unohtaa. Se nousee ilkikuristen psykohäiriköitten sarjassa melkeinpä Renoirin Jekyllin rinnalle (Tri Cordelierin testamentti, 1959).
Kinnusen lainaama Favreau-sitaatti oli paljastava, sillä todellakin sen Iron Man 2:sta aisti, että megarobomittelöiden ongelmat ja potentiaalinen ikävystyttävyys (miten voittaa voittamaton?) on tekijäpuolella huomattu ja löydetty raikas tulokulma inhimilliseltä puolelta. Favrea, itsekin näyttelijänä, panostaa häikäisevään luonnenäyttelijäensembleen (niiden tähtien ohella), jotka eivät jää mopen osalle edes armoitetun Downeyn rinnalla: Sam Rockwell erityisesti on oivallisessa vireessä asetehtailijan myyntipuheineen: ”This destroys the bunker under the bunker you’ve just destroyed!”
Eikä Downeyn osuus ole tietenkään mikään onnenkantamoinen, hänellähän on pitkä ura varsin erilaisia rooleja plakkarissaan teinitähdestä lähtien.
Kaiken ironian, hupan ja efektimekkalan keskellä Favreau onnistui myös lähes mahdottomassa: upottamaan mietityn, taustoittavan liikutuksen hetken Starkin ja isä-Starkin kohtaamisessa nostalgisessa filmikelakohtauksessa, jossa nähtiin Stark Imperiumin expo-mainoksen leikkaamaton versio.
Kun Downey Senior on vähän tunnettu, mutta arvostettu kokeellisten elokuvien tekijä, voisi hempeämielinen nähdä yhteyden roolin ja roolittajan välillä: ei Downey Juniorin riskinotto ja yllätyksellisyys ole ehkä ihan taivaasta tipahtanutta?

Entäs Nolanin Inception? Vetääkö Dark Knightin imussa salit täyteen miljoonien fanipoikien voimalla vai jääkö The Prestigen kaltaiseksi pienemmäksi yleisömenestykseksi. Jäämme jännityksellä odottamaan.

Sex and the City ykkönen teki maailmanlaajuisesti 415 miljoonaa dollaria, Iron Man ykkönen 585 miljoonaa. Eikä Downey Jr.:n tähti ole tässä välissä ainakaan laskenut, joten uskon että IM2 vetää vielä enemmän.

Inceptionilla – joka ei perustu mihinkään menestysbrändiin, oli se sitten tv-sarja tai Marvel-sarjis – tuskin on tässä skabassa jakoa, eivät massat seuraa ohjaajaa.

Tony Starks: ”Kimmune on kuunnellu liikaa Ghostfacea”

Juuri tästä on kyse. Kun mietin Tony Starkia, kuulen mielessäni Ghostface ”Tony Starks” Killahin äänen.
http://en.wikipedia.org/wiki/Iron_Man#Cultural_influence

”Inceptionilla – joka ei perustu mihinkään menestysbrändiin, oli se sitten tv-sarja tai Marvel-sarjis – tuskin on tässä skabassa jakoa, eivät massat seuraa ohjaajaa.”

Toisaalta, eihän Matrixillakaan ollut mitään edeltävää brändiä, mutta hitti syntyi. Siinä oli kyllä siihen aikaan aika edistyksellistä tekniikkaa ja efektiä plus ihan näppärä perusidea tarinassa. Inceptionissa on trailerin perusteella vähän Matrixin elementtejä, ja Leonardo Di Caprio ja liuta hyviä näyttelijöitä sivuosissa, plus toistasataa miljoonaa budjettia, joten aika isossa liigassa sekin yrittää pelata, vaikka kertoimet onkin noiden isojen jatko-osien puolella, plus että tuo Iron Man 2 on aika kiva leffa, hyvää viihdettä – kävin sen eilen katsomassa.

”Sex and the City ykkönen teki maailmanlaajuisesti 415 miljoonaa dollaria, Iron Man ykkönen 585 miljoonaa. Eikä Downey Jr.:n tähti ole tässä välissä ainakaan laskenut, joten uskon että IM2 vetää vielä enemmän.”
– Hyvä täsmennys. Itse ajattelin nurkkakuntaisesti vain Suomea.