Interstellar täyttää koko valkokankaan

Jos haluaa nähdä Interstellarin, kannattaa mennä elokuviin, valita mahdollisimman suuri valkokangas ja asettua salissa eteen.

Christopher Nolan tekee elokuvaa isolle kankaalle. Ihmiset ovat Interstellarissa suuren maiseman keskellä, usein kirjaimellisesti. Nolanin kerrontaan ei kuulu tylsästi televisiomaisia lähikuvia puhuvista päistä tai pliisuja kokokuvia kahden ihmisen keskustelusta.

Nolan luo visuaalisesti maailman, joka tuntuu jatkuvan kuvien ulkopuolelle.

Miksi? Yksi syy on, että Nolan uskoo nimenomaan valkokankaaseen, vaikka jo 1980-luvulta asti monet Hollywoodin nimekkäät elokuvantekijät ovat miettineet aktiivisesti myös sitä, miltä leffa näyttää televisiossa – ja nykyään yhä pienemmillä ruuduilla. Kunkin elokuvan näkevistä ihmisistä suurin osa katsoo sen muuten kuin kankaalta.

Valkokankaalla on kuitenkin erityisarvonsa. Kuvassa on tilaa. Kun katsoin Interstellaria Tennispalatsin kakkossalissa toiselta riviltä, en ollut yhtään liian lähellä, sillä maalausmaiset näkymät hengittävät. Silmä saa löytää olennaisen, mutta kuvassa on muutakin. Kokonaisuudet ovat paitsi pitkälle harkittuja, myös harvinaisen dynaamisia. Kuvaaja on muuten ruotsinhollantilainen Hoyte van Hoytema. Hänen aiempia huipputöitään ovat Spike Jonzen taannoinen Her sekä Ystävät hämärän jälkeen, Pappi lukkari talonpoika vakooja ja Call Girl.