Inception: tuleeko Chris Nolanin uutuudesta Yön ritarin kaltainen veret seisauttava hitti?

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Kaikista kesän Hollywood-elokuvista suurimmat odotukset taitavat kohdistua Inceptioniin. Ensinnäkin siksi, että se on toissa kesän ykköshitin Yön ritarin brittiohjaajan Christopher Nolanin uusi elokuva. Toiseksi siinä on Leonardo DiCaprio. Erikoistehosteet ovat ykkösluokkaa ja nähtävästi runsaita. Ja neljänneksi – trailerit lupaavat muutenkin jotain omalaatuista.

Inceptionissa DiCaprio näyttelee ihmisten uniin soluttautuvaa jonkin sortin agenttia.

Trailereissa on menoa ja meininkiä, mutta myös enemmän salaperäisyyttä ja uhkaa kuin Hollywood-tuotteiden mainoksissa yleensä. Viime kesänä julkaistu teaser oli viehättävän arvoituksellinen – siinä oli nörteillä jotain, mistä netissä paasata! Ja sehän oli tarkoituskin.

Uusin, kolmas traileri tosin on jo melko tavanomainen.

Lienee selvää, että vaikka Inception olisi valtavirran viihteeksi vaikeaselkoinen, tulee siitä tuhti hitti. On näyttelijäkaartikin poikkeuksellisen vetävä, DiCaprion rinnalla uneksivat esimerkiksi Marion Cotillard, EllenJunoPage, Michael Caine, Joseph Gordon-Levitt sekä Cillian Murphy. Lahjakkuudesta ei siis ole puutetta.

Kuinka paljon itse odotan Inceptionilta sisällöllisesti?

No se on toinen juttu. Yksikään Nolanin elokuva ei ole vielä purrut kovin syvälle. Hyvää viihdettä ne valkokankaalla ovat – Yön ritarin synkät sävyt yllättivät kunnolla – mutta eipä tulisi mieleen palata niiden pariin kotiteatterioloissa. Välillä Nolanin tosikkomaisuudessa on jotain hellyyttävääkin. Inceptioninkin trailereissa ollaan taas niin nolanmaisella tavalla pateettisia: ooh, ajatukset ja unet ovat vaarallisia – tehdään siis aiheesta messevä ammuskelu-action-efektileffa! Just just joo.