Ilta-Sanomat, "raju" Vuosaari-elokuva ja skandaalien rakentaminen tyhjästä
Olen pohtinut, pitäisikö Ilta-Sanomien olemassaolo vain unohtaa. Se oli aikoinaan tasokas, jopa journalistisesti hyvä lehti. Nykyään etenkin sen verkkosivut ovat täynnä suoranaista valehtelua otsikoissa, tyhjästä kirjoitettuja juttuja, irvokasta skandaalihakuisuutta ilman pohjaa. Kaikki tämä johtuu tietenkin siitä, että halutaan enemmän klikkauksia, kävijöitä sivuilla. Äärimmäisyydet houkuttelevat kurkistamaan. Klik. Kun kävijämäärä nousee, kasvaa myös houkuttelevuus mainostajien silmissä.
Tänään IS:n nettisivuilla on otsikko ”Suihinotto ja rajua väkivaltaa: onko Vuosaari-elokuva liikaa katsojille?”, ja sen alla kuvaillaan elokuvan tapahtumia.
Vaikka mukaan on valittu kai ”rajuimmat” jutut, eivät ne kovin poikkeuksellisia ole, kun tarkemmin katsoo:
”Näyttelijät esiintyvät täysin alasti” (tosiaankin vain muutamassa kohtauksessa)
”Elokuvassa kuvataan pettämistä ja täysin tunteetonta avioliittoa”
”Osa yksinhuoltajavanhemmista kohtelee lapsiaan varsin kylmätunteisesti”
”Mukana on myös tarina syöpää sairastavasta lapsesta, jolla on pieni tytär”
Kuulostaako siltä, että on tehty elokuva, joka olisi liikaa katsojille? Tuota noin, millaisille katsojille?
Yksi IS:n kuvailemista tilanteista on erittäin olennainen juonipaljastus, enkä halua toistaa sitä – tämä tiedoksi heille, jotka haluavat katsoa elokuvan puhtaalta pöydältä, älkää tsekatko juttua, joka on tämä linkin takana: Suihinotto ja rajua väkivaltaa. Niin, ei siinä suuseksikohtauksessakaan näytetä kuin vilahdus etäältä, eikä väkivalta ole rajua, piste. ”Pornoelokuvan kuvaukset” – juu, mutta nekin hyvin viitteellisinä.
Vuosaari on vaikeitakin asioita käsittelevä, kunnianhimoinen kotimainen draamaelokuva.
Rajua, hätkähdyttävää ja hurjaa on ennen kaikkea se, että IS, jonka kulttuuriosasto oli parikymmentä vuotta sitten erinomainen – nuorena miehenä leikkasin lehdestä erikseen talteen elokuva-artikkeleita, joista monet oli kirjoittanut Kari Salminen – ei enää jaksa muuta kuin löperrellä olemattomista skandaaleista. Kulttuuri taitaa olla uutinen vain, kun se hätkähdyttää, eli muka hätkähdyttää. (Mainittakoon, että Tarmo Poussun elokuva-arviot ovat edelleen Suomen kärkeä.)
Vuosaari ei muuten ole läheskään niin raju kuin Louhimiehen paras elokuva, samankaltainen Paha maa, joka sai seitsemän vuotta sitten 172 000 katsojaa, eli menestyi vakavaksi draamaksi aivan erinomaisesti. Sekään ei siis ollut ”liikaa”. Normaali ihminen ymmärtänee, että lastenjuttu ei ole kyseessä, kun ikäraja on K-16.
Tietysti on hyvä, jos otsikot saavat rankkuuksien etsijöitä elokuvateatteriin. Vai onko sittenkään?
Juttu lietsoo täysin palkein kuvaa suomalaisesta elokuvasta tuhnuisena ja vastenmielisenä inhorealismina. ”En ole tätä elokuvaa nähnyt, mutta vaikuttaa samanlaiselta kuin monet muutkin suomalaiset elokuvat..aivan liikaa kaikkea karua ja negatiivista, josta katsojalle jää vaivautunut ja paha olo. Siksi suomalaiset elokuvat jäävät minulta yleensä väliin”, kommentoi IS:n juttua nimimerkki Moviemaker.
Lue tästä, mitä mieltä saman lehden kriitikko Poussu oli Vuosaaresta. Kuin eri elokuva, eikö? Kumpi teksti lienee totuudellisempaa, elokuvakriitikon vai mässäilevän kauhistelijan?
Poussun kanssa olen itse elokuvasta muuten pitkälti samaa mieltä. Mutta huono Vuosaari ei ole. Varmasti palaan vielä sen pariin.
Seuraa kirjoittajaa Twitterissä: @kallekinnunen