Hyvästi Miloš Forman

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Miloš Forman on kuollut. Eräs ajanjakso on päättymässä: Forman oli tärkeimpiä ellei tärkein rautaesiripun takana aloittanut ja Hollywoodiin siirtynyt elokuvaohjaaja. (Toinen on tietysti Roman Polanski.)

Parhaan elokuvan, ohjaajan, naispääosan, miespääosan ja käsikirjoituksen Oscarit saanut Yksi lensi yli käenpesän oli hitti, mutta Suomessa oikein jättihitti. Se oli meillä koko 1970-luvun katsotuin elokuva. Amadeus taas oli 1980-luvun suuria aikuisten yleisöelokuvia.

Forman teki erinomaisia elokuvia viidellä vuosikymmenellä. Omaa suosikkia on vaikea nimetä, kun valittavana ovat dynaamiset tšekkileffat, Taking Offin kaltaista kauaskatseista 70-luvun ajankuvaa ja esimerkiksi metatarina (?) Man on the Moon.

Tapasin Formanin kerran. Haastattelin häntä Suomen Kuvalehteen Goyan aaveet -elokuvaan liittyen (tuossa linkki pdf:ään). Mainettaan parempi elokuva sekin.

Elokuussa 2006 Forman oli 74-vuotias ja hyvässä vedossa. Hän oli puhelias ja etenkin hauska. En tuolloin vielä tiennyt, kuinka harvinaisia tällaiset kahdenkeskiset kunnon haastattelut huipputekijöiden kanssa tulevat olemaan (etenkin Suomen kaltaisesta pikkumaasta tulevalle toimittajalle).