Hyvästi dokumenttielokuva: toisenlaisia näkökulmia ihmiseen ja kulttuureihin

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Dokumenttielokuva on hyvää ja kaunista ja humanistista. Dokumenttielokuva on tärkeää. Ok, mutta dokumentiksi luokiteltu Hyvästi ihminen (1971) on epäkorrektein elokuva, jonka olen koskaan valkokankaalta nähnyt.

Hyperbolalla on hyvä aloittaa, kun aihe on väärin tehdyt dokumentit. Tai eri tavalla tehdyt. Tai epäkorrektit. Ne, joiden maailmankuva ei välttämättä sovi perusliberaalin pirtaan.

Nyt puhutaan mondosta ja shokkidokumenteista.

Dokumenttielokuvan historia ei ole yhtä maailmansyleilyä ja yleviä yhteiskunnallisia tavoitteita. 1960-luvulla suosituimpia dokumentteja elokuvateattereissa olivat sensaatiohenkiset mondo-dokkarit. Niille antoi nimensä genren menestynein teos. Mondo Cane – Tämä on maailma aloitti viime viikolla Kavin (entinen Kava, entinen Suomen elokuva-arkisto) Orionissa kevään Stranger Than Fiction -esityssarjan, joka huipentuu Shockpoint-nimiseen festivaaliin. Jälkimmäinen nimi on tietenkin humoristinen viittaus Docpoint -dokumenttifestivaaliin, joka tuo Helsinkiin aina tammikuussa (niitä ”oikeita”, hyviä ja kauniita) laatudokumentteja.

Italialaisen kohukaksikon Jacopetti-Prosperin Mondo Cane (1962) on yhdistelmä sensaatiohakuista eksotiikkaa kehitysmaissa ja länsimaiselle elämäntyylille naljailua. Se ei ole huono elokuva, eikä mitään sikailua, mutta tekijöille on ollut selvää, että nyt tehdään tapakulttuurien ihmettelyllä rahaa.