Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Hulluna Saraan: romanttisen komedian esikuvat näkyvät turhan selvästi läpi

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 2.2.2012 16:01

Viikko sitten ensi-iltansa saanut Hulluna Saraan on Samuli Valkaman esikoisohjaus ja pirtsakasti erilainen suomalainen romanttinen komedia. Yhdysvalloista naispääosaan värvätty näyttelijäkin sopeutuu hyvin meikäläisten seuraan. Mutta…

Alla on pari viikkoa sitten kirjoittamani arvostelu, joka jäi tilaongelman vuoksi pois Suomen Kuvalehden paperilehdestä. Julkaisen sen nyt muokkaamattomana tässä. (Tähtiä olisin antanut kolme.)

Hulluna Saraan on vuosikausiin ensimmäinen suomalainen elokuva, jonka osatuottaja on Yhdysvalloista. Eurooppalaisissa yhteistuotannoissa liikkuu yleensä julkinen raha. Samuli Valkaman alkuperäiskäsikirjoitus vakuutti amerikkalaiset ja mukaan on saatu myös Emilie de Ravin, yksi televisiosarjan Lost tähdistä. Hän esittää naispääosaa, Turun näköiseen kaupunkiin epäonnistunutta suhdetta paennutta kai losangeleslaista Saraa.

Hulluna Saraan on aikaansaamattoman pojan kasvutarina. Ville (Jussi Nikkilä) on kuihtunut isänsä varjossa. Tauno (Ville Virtanen) on entinen rock-tähti, joka toimii ennen kuin ajattelee. Poika ja terveysongelmansa salaava isä ihastuvat Saraan, joka opettaa monitoimitalolla amerikkalaista rivitanssia.

Osa lakonisesta huumorista on hillitöntä ja ajaton miljöö on luotu hyvin. Sekä Villen että Taunon todellisuus on jämähtänyt vuosien taa: yhdessä pelataan Afrikan tähteä ja isä palvoo Ronald Reagania. Myyttinen Amerikka on eteenpäin pääsemisen symboli, ei todellinen valtio.

Valkama etsii söpöjen amerikkalaisten indie-draamakomedioiden henkeä. Little Miss Sunshine, Garden State ja Minä, sinä ja kaikki muut on katsottu tarkkaan, (500) Days of Summerista lainataan suoraan useita tilanteita ja joitain repliikkejäkin. Kuten monet esikuvansa, Valkama sortuu myös itsetarkoitukselliseen erikoisuuden tavoitteluun. Keinotekoisuuden ohella pahimpia riitasointuja ovat Cosmopolitan-lehden tökerö mainos keskellä elokuvaa ja Tiina Lymin farssimaisen miestennielijän sekoilu.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Cosmo-pätkä ei mielestäni ollut yhtään tökerö, vaan kerronnallisesti perusteltu. Comopolitan on ”kuinka isken naisen” -lehden arkkityyppi ja puolusti siksi erittäin hyvin paikkaansa. Kuvitteellinen lehti ja joku vähemmän arkkityyppisempi ei olisi toiminut yhtä hyvin.

Tuotesijoittelusta Tunturi-fillarin näkyminen oli ”tökerömpää”, eikä sekään häirinnyt yhtään.

Cosmo-ongelma juonsi ennen kaikkea siitä, kuinka elokuvan miljöö on ajatonta ja merkitöntä retrokuvitelmaa – vrt. Wes Andersonin elokuvat, tai Tarantinot – ja tämän merkittömän maailman keskelle lyödään tämän päivän kaupallinen brändi juuri niin isosti kuin vain ikinä voidaan. Hirveä särö.

Alkutekstien aikana näkynyt Tunturi-merkki polkupyörässä esti minua päätymästä ajattomaan ja merkittömään maailmaan. Ehkä siksi Cosmo sopi sujuvasti elokuvan lukutapaani.

Hulluna Saraan on parempi kuin kaikki Kallen mainitsemat esikuvat. Mulle tuli kyllä paljon vahvemmin mieleen Rushmore.

Blogissa puolihuolimattomasti esitetty näkökohta ulkomaalaisten elokuvien eräänlaiseen kopiointiin, pienissä ja suurissa linjoissa, on suurin syy miksi suomalainen elokuvatuotanto on laadultaan varsin heikkoa.

Logiikkana luonnollisesti toimii kaksi syytä:

1. Alkuperäisten elokuvien b-luokan ”kopiot” ovat luonnollisesti laadultaan, tarinan sisällöltä sekä resursseiltaan, kaukana alkuperäisestä … miksi siis tuhlata aikaansa katsomalla b-luokan kopio-elokuvaa, kun samalla vaivalla saa laadukkaasti tehdyn audiovisuaalisen elämyksen nähtäväkseen.

2. Taloudelliset resurssit. Lähtökohtaisesti on tuhoon tuomittu ajatus kopioida laadukkaasti tehty elokuva halpahalliversiona ja kiireellä tehtynä, ainoa myyntivalttina kotimaiset näyttelijät. Uusi sukupolvi ei vähääkään välitä näyttelijöiden kansalaisuudesta, heille tärkeintä on audiovisuaalisen tuotteen tuoma viihdearvo itselleen, myöskään suomenkielisyys ei heille merkitse mitään.

Blogissa mainittua elokuvaa en halua haukkua, en tosin näe pienintäkään syytä miksi haluaisin em.tuotteen nähdä … toivoisin todellista laatua suomalaiselta elokuva-alalta, heidän vahvuuksillaan ja osaamisella, ei nopeasti tehtyä kopioita ”suuren maailman” elokuvista.

Tyylillisesti Cosmopolitan-juttu ja iPhonien tekstari-bubblet olivat hauskaa visuaalista kerrontaa, jotka positioivat elokuvan nykypäivään muuten retrohenkisessä miljöössä. Ne ovat myös ohjaajan lyhytelokuvista tuttua elokuvallista kerrontaa, jopa tavaramerkkejä, joita varmasti tullaan näkemään hänen tulevissakin elokuvissa. Ja se, että Cosmopolitan oli siinä kerronnallisesti perusteltu ja selkeä vitsi, ei todellaan ollut tökeröä.

Mielestäni on epäreilua viitata, että Hulluna Saraan olisi kopio amerikkalaisista elokuvista. Itselleni tulivat myös mieleen Tati ja Truffaut. Absurdius, satumaisuus ja visuaalisen kerronnan tyyli tekivät siitä erittäin viihdyttävän ja monitasoisen feel-good elokuvan.

En ihan ymmärrä myöskään mainintaa amerikkalaisesta osatuotannosta vs. julkisesta rahasta. Sekö automaattisesti tekee leffasta kaupallisen ja jotenkin keinotekoisen?

”En ihan ymmärrä myöskään mainintaa amerikkalaisesta osatuotannosta vs. julkisesta rahasta. Sekö automaattisesti tekee leffasta kaupallisen ja jotenkin keinotekoisen?”

Sanotaanko näin missään? Muualla kuin omassa mielipiteessäsi?

Marjaana: ”En ihan ymmärrä myöskään mainintaa amerikkalaisesta osatuotannosta vs. julkisesta rahasta. Sekö automaattisesti tekee leffasta kaupallisen ja jotenkin keinotekoisen?”

Sehän oli vain ja ainoastaan positiivinen asia: amerikkalaiset on vaikeampi vakuuttaa kuin eurooppalaiset (tietämättä nyt sen enempää elokuvan rahoituskuviosta, mutta ainakin osallistuminen on vaatinut työtä ja panostusta).

Kiitos selvennyksestä. Parissa lukemassani kritiikissä on vain ollut ihmeellisiä poliittisia viittauksia tämän hyvin epäpolitiittisen elokuvan kohdalla ja mietin, liittyikö amerikkalaisen rahan ja brändin maininta tähän samaan. Mutta siis ei, tulkitsin rivien välistä omiani.

Puolustan leffaa kovasti, koska siitä puuttuivat suomalaiseen aitouteen liittyvät kliseet ja niitä välttäviä elokuvia haluaisin nähdä lisää täällä tehtävän.

Teron Tunturi-pyörä kommenttiin:
Minua taas nimenomaan nauratti tuo Ville-pojan kulkuneuvo. Sehän oli musta PONI heppafigureineen (supertrendikäs retropyörä 70-luvulta). Taustalla soi musiikkina Hanna Ekolan ”Vieläkö on villihevosia”. Ja sitten suorastaan repesin, kun näin Taisto-isän auton, ikivanha Mustang.
Eli en kokenut Tunturi-pyörää mitenkään mainoksena. Mielestäni sopi erittäin hienosti elokuvan symboliikkaan.

Näitä luetaan juuri nyt