Hoopo Lars Kepler-filmatisointi Hypnotisoija: olikos se skandirikosbuumi sitten tässä?
Dekkarikupla puhkeaa, kirjoitti ruotsalaiskriitikko Lars Kepler -nimimerkin menestysromaaniin perustuvasta Hypnotisoija -elokuvasta. Valitettavasti olen samaa mieltä. Vaikka Lasse Hällstrom palasi Yhdysvalloista neljännesvuosisadan jälkeen kotimaahansa ohjaamaan poikkeuksellisen kalliin elokuvan, ei lopputuloksesta voi olla innoissaan.
Kepler-trilogian ensimmäinen osa Hypnotisoija tuli perjantaina ensi-iltaan Ruotsissa. Arvosteluissa se sai 2-3 tähteä.
Se tuntuu olevan vähän yläkanttiin, kai mukana on kotiinpäin vetämistä. Elokuva on hitaan tuntuinen, se ei toimi jännärinä ja avioliittodraamanakin vaikutelma on löysä.
Kaikki buumit tulevat joskus tiensä päähän. Nyt loppu taitaa koittaa elokuva-alan skandirikosvimmalle, jonka iso lähtölaukaus oli maailmanlaajuisilaa lipputuloillaan 100 miljoonan dollarin haamurajan ylittänyt ruotsalainen Miehet jotka vihaavat naisia -elokuva.
Yli 40 maahan ennen valmistumistaan myydyn Hypnotisoijan piti olla ruotsalaisen rikoselokuvan uusi lippulaiva, mutta katsoessa tuntuu, että persoonalliset keinot on poltettu loppuun ja jäljellä on vain toistoa. Konkari Hallström (Elämäni koirana, Gilbert Grape, Laivauutisia) ei tuo kuvioihin mitään uutta. Hän ei ole hyvä valinta ohjaamaan jännäriä – sellaista hän ei ole koskaan aiemmin tehnyt – mutta henkilöhahmotkin ovat ikävästi tylsän käsikirjoituksen armoilla.
(Mainitaan nyt, että Mikael Persbrandt näyttelee varsinaisen pääroolin, poliiseja salaa avustavan hypnotisoijan roolin hyvin ja suomalainen Tobias Zilliacus on pätevä poliisi Joona Linnana, jonka työtä Keplerin romaaneissa seurataan. Zilliacus on siis mukana myös tekeillä olevissa toisessa ja kolmannessa elokuvassa. Saa nähdä, tuleeko seuraava eli Paganini ja paholainen Suomessa valkokankaalle asti.)
Näytöksessä turhauduin: miksi ihmeessä istun tässä katsomassa tätä diibadaabaa? Myöhemmin mietin, miksi Hypnotisoija herätti niin voimakkaan reaktion.
Hoksasin, että elokuva tuntuu huijaukselta, koska Hallström ei itse usko siihen.
En tarkoita vain tarinaa, joka on niin kreisi ja epämääräisellä tavalla arvaamaton, että käsikirjoituksen olisi pitänyt olla poikkeuksellisen fiksu. Elokuvahistoria on täynnä esimerkkejä siitä, kuinka himmeätkin juonet ja tarinat myydään katsojalle. Lähtökohtaisesti elokuvayleisö haluaa uskoa. Elokuviin ei (yleensä) mennä ensisijaisesti pohtimaan, onko tämä juttu nyt toden näköinen vai ei.
Mutta Hallström ei tunnu uskovan koko lajityyppiin. Voi melkein kuvitella tekijöiden nauravan jossain, hokevan toisilleen ”kyllä tämä skeida menee läpi, tällaisia dekkarigenren leffat ovat”: tapahtumat vain seuraavat toisiaan, katsojaa viedään kummallisesta tilanteesta toiseen kuin pässiä narussa. Lappiin sijoittuvan lopun tökerö keinolumikaan ei olisi ongelma, jos sitä ympäröisi tiukka ja notkeasti etenevä tarina.
Ei. Ei mene läpi.
Siksi Hypnotisoija on tappavan tylsä, siksi se pitää katsojaa pilkkanaan.